Pula matkavinkit

Matkaopas

Pula
Pula featuring perintökohteet ja raunio
Pula
Pula
Pula
Tästä vilkkaasta satamakaupungista löydät rutkasti historiallisia nähtävyyksiä, ja Pula onkin erityisen tunnettu roomalaisesta amfiteatteristaan.

Istrian suurin kaupunki Pula tarjoaa kiehtovan sekoituksen uutta ja vanhaa roomalaisilla nähtävyyksillään ja konstailemattomalla tunnelmallaan. Vietä päivät Pulan lomalla rannalla rentoutuen tai historiallisia monumentteja tutkaillen, ja illat kaupungin perheystävällisissä ravintoloissa ja rantabaareissa herkutellen.

Pulan historia ulottuu muinaisiin illyrialaisiin, jotka rakensivat paikalle ensimmäisinä pienen kylän. Kun roomalaiset löysivät kylän noin 200 vuotta ennen ajanlaskun alkua, kaupunki alkoi kasvaa hurjaa vauhtia ja useita tärkeitä rakennuksia pystytettiin sen alueelle. Pulan roomalaisesta menneisyydestä löytyy useita todisteita, sillä kaupunki vilisee antiikin aikaisia raunioita ja muistomerkkejä.

Kaupungin tärkein nähtävyys on Pula Arenan amfiteatteri, joka on yksi maailman suurimpia säilyneitä roomalaisia amfiteattereita. Käy ihailemassa sen komeaa ja hämmästyttävän hyvin säilynyttä julkisivua Pulan lomallasi. Tarkista, järjestetäänkö amfiteatterilla konsertteja tai muita tapahtumia lomasi aikana.

Tutustu kaupungin roomalaiseen historiaan tarkemmin vierailemalla Pulan muillakin nähtävyyksillä. Piipahda Augustuksen temppelillä, Sergiuksen riemukaarella ja arkeologisella museolla sekä kaupungin pääaukiolla, jolla seisoi antiikin aikoina roomalainen foorumi. Lomalla Pulassa kannattaa käydä katsomassa myös Pulan katedraalia ja Zerostrassen maanalaista labyrinttia, joka rakennettiin varasto- ja suojatarkoituksiin ensimmäisen maailmansodan aikana.

Pulan välimerellinen ilmasto tekee kaupungista täydellisen rantalomakohteen. Suuntaa Punta Verudelan niemen kivikkoisille lahdille, jotka sijaitsevat kaupungin eteläpuolella, tai lähde hieman kauemmaksi etelään päin Rt Kamenjakin syrjäiselle seudulle, joka on täynnä kauniita salarantoja. Matka Pulaan tarkoittaa uimisesta, auringosta ja sukeltelusta nauttimista! Voit tehdä myös muunlaisia retkiä Pulan matkallasi. Matkusta veneellä upeille Brijunin saarille tai tee päiväretkiä viinialueiden pikkukyliin.

Ajoita loma Pulaan kesälle Pulan elokuvafestivaalien aikaan, jolloin pääset katselemaan elokuvia kaupungin roomalaisessa amfiteatterissa. Myös bassomusiikkiin keskittyvä ja erittäin suosittu Outlook-musiikkifestivaali järjestetään kesällä.

Pulalla on oma kansainvälinen lentokenttänsä. Jos kuitenkin olet suuntamassa lomalle Pulaan Zagrebista tai Rijekasta, pääset kaupunkiin junalla ja bussilla. Paikallisliikenteen busseilla pääset Pulaan myös Istrian niemimaan muista lomakohteista ja kaupungeista.

Discover neighborhoods in Pula

Default Image

Gregovica

Vaikka Gregovica ei tarjoa mitään huippunähtävyyksiä, voit tutustua lähiseutuun, jonka nähtävyyksiin kuuluu Kultaisen auringon kasino ja Pulan amfiteatteri.

Gregovica
Park Plaza Arena Pula

Park Plaza Arena Pula

3.5 out of 5
Verudella 31, Pula
Hinta on 184 € per yö ajalle 28.8. viiva 29.8.
184 €
28.8.–29.8.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä 3,5 tähden rannalla sijaitsevassa hotellissa kohteessa Pula. Nauti ilmaisesta aamiaisesta, ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä ja ilmaisesta pysäköinnistä. ...
9,2/10 Wonderful! (636 arvostelua)
"Siisti hotelli kauniissa ympäristössä. Puistoalueella oli viihtyisän näköiset aurinkotuolit, joita oli liian vähän ja aamuvirkut varasivat pyyhkeillä koko päiväksi ja suuren osan ajasta tyhjinä. Sijainti rauhallinen, mutta samalla ravitolatarjonta lähistöllä huono. Hotellin ravintolassa ei illalla ..."

Arvosteltu 25.6.2024

Park Plaza Arena Pula
Splendid Golden Rocks Resort

Splendid Golden Rocks Resort

3 out of 5
Verudella 6/B, Pula
Yövy tässä 3 tähden ekologisessa / kestävän kehityksen mukaisessa lomakeskuksessa kohteessa Pula. Nauti ulkouima-altaasta, 4 ravintolasta ja aamiaisesta (lisämaksusta). ...
7,4/10 Good! (394 arvostelua)
"Vähän kaipaisi kunnostusta mutta vielä yleis ilmeeltään siisti. Hyvät maisemat ja allas hyvä. Ravintolat kohtuu hintaisia ellei jopa edullista. Ystävällinen henkilökunta. Huone iso ja siisti. Hyvät sängyt ja puhtaat lakanat."

Arvosteltu 15.6.2025

Splendid Golden Rocks Resort
Park Plaza Histria Pula

Park Plaza Histria Pula

4 out of 5
Verudela 17, Pula
Täysin hyvitettäväVaraa nyt, maksa myöhemmin
Hinta on 198 € per yö ajalle 31.8. viiva 1.9.
198 €
31.8.–1.9.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä 4 tähden rannalla sijaitsevassa hotellissa kohteessa Pula. Nauti ilmaisesta aamiaisesta, ilmaisesta pysäköinnistä ja ulkouima-altaasta. Asiakkaamme ...
8,8/10 Excellent! (938 arvostelua)
"Didn’t got a room we booked. Cleaning is poor. No WiFi in the room!!!"

Arvosteltu 19.7.2023

Park Plaza Histria Pula
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.
Horizont Resort

Horizont Resort

2 out of 5
Verudella 6/B, Pula
Yövy tässä ekologisessa / kestävän kehityksen mukaisessa huoneistohotellissa kohteessa Pula. Nauti ilmaisesta pysäköinnistä, ulkouima-altaasta ja 4 ravintolasta. ...
7/10 Good! (218 arvostelua)
"Tilava 2:n makuuhuoneen huoneisto. Merinäköala ja tilava parveke meren puolella plussaa, vaikka sitä ei tilauksen yhteydessä oltu mainittu. Siisti allasalue lyhyen matkan päässä ja mukavat kalliorannat sekä aktiviteetit. Lähtöpäivän lisäaika (erillisestä kohtuuhintaisesta maksusta) antoi hyvän mahdollisuuden ..."

Arvosteltu 15.9.2019

Horizont Resort
Downtown Apartments Pula

Downtown Apartments Pula

4 out of 5
Ciscuttijeva 3, Pula, Istra
Yövy tässä 4 tähden huoneistossa kohteessa Pula. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, satelliittitelevisiosta ja huoneessa olevasta kahvinkeittimestä. Lähellä ...
8,8/10 Excellent! (21 arvostelua)
"Apartment was comfortable, conveniently placed. Very smooth stay from end to end."

Arvosteltu 9.6.2025

Downtown Apartments Pula
Arena Stoja Camping Homes

Arena Stoja Camping Homes

4 out of 5
Stoja 37, Pula
Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, rannasta ja välipalabaarista/delistä. Lähellä sijaitsevat Pulan amfiteatteri ja Punta Verudelan ranta, jotka ovat suosittuja ...
8,4/10 Very Good! (11 arvostelua)
"visited end of May, very quiet, clean, convenient little supermarket inside, big supermarket 5 min drive from it. A bit pricey if you want to see a bit of the sea from your balcony"

Arvosteltu 6.6.2025

Arena Stoja Camping Homes
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Kohteen Pula lähellä sijaitsevat kaupungit