Punta Arenasin hautausmaa, virallisesti Cementerio Municipal Sara Braun, on monien kaupungin rikkaimpien ja kuuluisimpien henkilöiden hautapaikka. Hautausmaa on myös täynnä paikallishistoriaan jälkensä jättäneiden purjehtijoiden ja siirtolaisten hautoja. Tutustu arkkitehtonisesti vaikuttavaan hautausmaahan kävelemällä päällystettyjä kujia pitkin. Pientä kylää muistuttava Punta Arenasin hautausmaa on yksi kaupungin liikuttavimmista nähtävyyksistä.
Vuodelta 1894 peräisin olevalla hautausmaalla on portillisia kappeleita, yksityiskohtaisesti veistettyjä kryptoja, ylellisiä mausoleumeja ja yksinkertaisia hautakiviä. Katsele suurta porttikäytävää, jonka lahjoitti vuonna 1919 lampaiden kasvattajan ja uudisraivaajan José Nogueiran varakas vaimo Sara Braun. Legendan mukaan Braun vaati ennen kuolemaansa, ettei portista saa kulkea kukaan muu kuin hän itse. Nykyisin hautausmaalle astutaan sisään sivuportista.
Sisäänkäynniltä haarautuu kaikkiin suuntiin polkuja, joiden varsilla on taidokkaasti leikattuja sypressejä. Merkittävimmät haudat kuuluvat aristokraattisten perheiden jäsenille, kuten Sara Braunille ja Espanjassa syntyneelle liikemiehelle José Menéndezille. Tutkiskele espanjalaisen säveltäjän Jovino Fernandez Martinezin ja Chilen Punaisen ristin perustajan Vittorio Cuccuinin kryptoja. Käy katsomassa tuntemattoman intiaanin muistomerkkiä. Alkuperäisväestöön kuuluneen miehen haudalla sanotaan olevan yliluonnollisia voimia.
Pääsisäänkäynnin yhteydessä on kartta, jossa on esitelty hautausmaan tärkeimmät maamerkit. Kuljeskele polkuja pitkin tuntemattomammille haudoille, joista monet ovat yhtä kiinnostavia kuin tunnetummatkin haudat. Esimerkiksi englantilaisella alueella on egyptiläistyylinen pyramidi.
Hautausmaa sijaitsee Punta Arenasin keskustassa alle 10 minuutin ajomatkan päässä Plaza Muñoz Gameron aukiolta. Kimppataksit pysähtyvät hautausmaan vieressä. Sisäänkäynnin edessä on maksuttomia pysäköintipaikkoja. Jos kaipaat pientä kuntoilua, voit kävellä 20 minuutin matkan Plaza Muñoz Gameron aukiolta.
Punta Arenasin hautausmaa on avoinna joka päivä. Samalla voit käydä katsomassa myös Chilen Magallanesin maakunnan lammaspaimenille ja karjankasvatuksen perinteille omistettua muistomerkkiä, Monumento al Ovejeroa.