Querétaro ja lähialueet matkavinkit

Matkaopas

Kirkko, jossa on kellotorni, ja sen ympärillä on aukio, jossa on ihmisiä, puita ja taustalla näkyy vuoria.
Historiallinen kirkko, jossa on kellotorni, ja sen ympärillä on palmuja sekä aavikkoalue.
Punavalkoinen kellotorni, jonka huipulla on patsas, ja jonka ympärillä on vehreää kasvillisuutta ja kukkivia kasveja.
Kaksi ihmistä istuu tiiliuunin sisällä, jonka seinät on koristeltu maalauksilla. He istuvat jakkaroilla ja juovat saviastioista.
Kapea kujanne, jossa on holvikaari, mukulakivipäällyste ja rakennuksia, joiden seinät ovat keltaisia ja ruskeita.
Tässä viehättävässä kaupungissa pääset kansakunnan historian ytimeen tolteekkipyramideista Meksikon hienoimpaan barokkiarkkitehtuuriin.

Queretáro on Meksikon entinen historiallinen pääkaupunki. Tämä keskisen Meksikon vuoristokylä on ollut pääosassa monissa maan historian tärkeimmissä tapahtumissa. Vieraile Queretárossa tutustuaksesi näihin tapahtumiin sekä Meksikon koristeellisimpaan kuuluvaan arkkitehtuuriin.

1800-luvulla Queretáro oli meksikolaisten itsenäissyystaistelijoiden päätukikohta. Ranska hyökkäsi vuosisadan lopulla Meksikoon ja asetti Maksimilian I hallitsijaksi. Hänet vangittiin, tuomittiin ja teloitettiin Queretárossa Meksikolaisten toimesta. Kiipeä vanhakaupungin länsipuoleiselle kellokukkulalle katsomaan Maksimilianin teloituspaikkaa.

Vuonna 1917 Queretárossa allekirjoitettiin vielä nykyäänkin voimassa oleva Meksikon perustuslaki. Vieraile 1800-luvulla rakennetussa Teatro de la Republicassa (tasavallan teatterissa), jossa perustuslaki vahvistettiin.

Queretáron vanhasta kaupungista löytyy myös erinomaisia esimerkkejä meksikolaisesta arkkitehtuurista. Santa Rosa de Viterbon entisessä luostarissa yhdistyy meksikolainen barokki ja islamilainen arkkitehtuuri. Ihaile 1700-luvun rakennuksen runsasta koristelua, kuten täyskultaisia taulujen kehyksiä. Queretáron taidemuseon sisäpihaa reunustavat koristeelliset kivikaaret.

Vanhankapungin ulkopuolella Queretárosta paljastuu vieläkin muinaisempaa historiaa. 1700-luvun alkupuolella rakennettu akvedukti lävistää kaupungin itä-länsi-suunnassa. 1300 metrin pituinen rakennelma toimii yhä kaupungin talousveden lähteenä. Aja 7 kilometriä kaupungin ulkopuolelle El Puebliton kylän raunioille. Kylän keskipiste on 300-luvulla eea. rakennettu, El Cerritoksi kutsuttu 30-metrinen porrastettu tolteekkipyramidi.

Queretárosta on linja-autoyhteys Mexico Cityyn. Voit myös lentää Queretáron kansainväliselle lentoasemalle. Kaksikerrosbussit tarjoavat kaupunkikierroksia. Jos haluat tutustua keskustan ulkopuoliseen alueeseen, suosittelemme auton vuokraamista.

Querétaro ja lähialueet – Missä yöpyä?

Löydä kohteen Querétaro ja lähialueet parhaat alueet suosikkiaktiviteettiesi kannalta. Lue lisää kohteesta Querétaro ja lähialueet
Lue lisää kohteesta Querétaro ja lähialueet

Querétaron keskusta

Querétaron keskusta tunnetaan lukuisista ruokailumahdollisuuksista, ja jos kaipaat lisää tekemistä ja nähtävää, Plaza de Armas ja Alameda Hidalgon puisto kannattaa lisätä listalle.

Juriquilla

Juriquilla tunnetaan erityisesti ravintoloista, ja voit vierailla läheisissä huippunähtävyyksissä, kuten Plaza Juriquillan aukio ja Plaza Ubikan aukio.

Historiallinen keskusta

Historiallinen keskusta tunnetaan historiallisista kohteista ja museoista. Kannattaa myös tutustua alueen nähtävyyksiin, joihin kuuluu Plaza de Armas ja Alameda Hidalgon puisto.

Tequisquiapanin keskusta

Tequisquiapanin keskusta tunnetaan muistomerkeistä ja ostosmahdollisuuksista. Tequisquiapanin käsityömarkkinat tai Ezequiel Montesin katumarkkinat ovat myös vierailun arvoisia.

Jurica

Jurica tunnetaan erityisesti ostosmahdollisuuksista, ja voit vierailla läheisissä huippunähtävyyksissä, kuten Antea Lifestyle Center -ostoskeskus ja Keskustan ostoskeskus.

FUJITAYA Querétaro

FUJITAYA Querétaro

3.5 out of 5
No.5001 Avenida Santa Rosa Querétaro QUE
Hinta on 107 € per yö ajalle 16.8. viiva 17.8.
107 €
16.8.–17.8.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä liikematkustukseen soveltuvassa hotellissa kohteessa Querétaro. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, ilmaisesta pysäköinnistä ja paikan päällä olevista ...
FUJITAYA Querétaro
Hacienda Jurica by Brisas

Hacienda Jurica by Brisas

4 out of 5
Paseo Jurica 700 Fraccionamiento Jurica Querétaro QUE
Hinta on 117 € per yö ajalle 31.7. viiva 1.8.
117 €
31.7.–1.8.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä ylellisessä hotellissa kohteessa Querétaro. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, ilmaisesta pysäköinnistä ja täyden palvelun kylpylästä. Asiakkaamme ...
9,2/10 Upea! (1 428 arvostelua)
"Muy hermoso, instalación limpias y personal muy amable"

Arvosteltu 15.7.2026

Hacienda Jurica by Brisas
Hampton Inn by Hilton Queretaro Tecnologico

Hampton Inn by Hilton Queretaro Tecnologico

3 out of 5
Blvd Bernardo Quintana 4100-1 Col Querétaro QUE
Täysin hyvitettäväVaraa nyt, maksa myöhemmin
Hinta on 54 € per yö ajalle 19.7. viiva 20.7.
54 €
19.7.–20.7.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä hotellissa kohteessa Querétaro. Nauti ilmaisesta aamiaisesta, ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä ja ilmaisesta pysäköinnistä. Lähellä sijaitsevat Santiago ...
8,4/10 Erittäin hyvä! (1 000 arvostelua)
"Muy atentos todo el personal en general"

Arvosteltu 12.7.2026

Hampton Inn by Hilton Queretaro Tecnologico
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.
Extended Suites Queretaro Juriquilla

Extended Suites Queretaro Juriquilla

3 out of 5
Av. Palma Canaria No 831 Querétaro QUE
Yövy tässä huoneistohotellissa kohteessa Querétaro. Nauti ilmaisesta pysäköinnistä, ympäri vuorokauden auki olevasta kuntokeskuksesta ja ympäri vuorokauden auki ...
8,2/10 Erittäin hyvä! (1 058 arvostelua)
"Limpieza, personal, aire acondicionado y estacionamiento"

Arvosteltu 15.7.2026

Extended Suites Queretaro Juriquilla
Hacienda Santa Barbara

Hacienda Santa Barbara

4 out of 5
105 Hacienda Sta. Barbara El Jacal Querétaro QUE
Yövy tässä huoneistohotellissa kohteessa Querétaro. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, ympäri vuorokauden auki olevasta vastaanotosta ja concierge-palveluista. ...
9/10 Upea! (335 arvostelua)
"Un lugar reducido"

Arvosteltu 12.7.2026

Hacienda Santa Barbara
Park Life Querétaro

Park Life Querétaro

4 out of 5
Lic. Manuel Gómez Morin Centro Sur Querétaro QUE
Yövy tässä huoneistossa kohteessa Querétaro. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, kuntokeskuksesta ja kuivapesulasta tai pesulapalveluista. Lähellä sijaitsevat ...
Park Life Querétaro
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Kohteen Querétaro ja lähialueet suositut nähtävyydet

Aktiviteetit

Kohteen Querétaro ja lähialueet lähellä sijaitsevat kaupungit