Radar Hill: Opastetut kierrokset ja aktiviteetit

Tiheä metsä, jossa on korkeita puita, ja taustalla näkyy vuoristo kirkkaan sinisen taivaan alla.
Kivestä tehty muistomerkki, jossa on kaiverrettuja laattoja. Muistomerkin ympärillä on köysiaita ja viheralue.
Tiheä metsä, jossa on korkeita, ikivihreitä puita, ja taustalla näkyy vuoristo.
Vuoristo, jonka juurella on metsäinen laakso ja jonka yllä on kirkas taivas.
Pitkiä kasveja, joissa on vaaleanpunaisia kukkia ja vihreitä lehtiä, metsässä.


Korkealta puiden yläpuolelta on mahtavat näköalat Vancouverin saaren länsirannikon rantojen ja kallioiden yli.

Radar Hill oli sodan aikaan tärkeä osa maan puolustusrakenteita, ja nyt se on ihanteellinen paikka nauttia mahtavista näköaloista Clayoquot Soundin yli. Kävele kukkulan huipulle ja katsele alla avautuvia metsiä, vesistöjä ja vehreitä saaria.

Radar Hill sai nimensä sinne rakennetun tutka-aseman mukaan. Sitä käytettiin toisen maailmansodan aikana hälyttämään pitkän kantoalueen ohjushyökkäyksistä. Sodan jälkeen se muodosti osan Pinetreen linjasta. Kyseessä on Yhdysvaltojen ja Kanadan halki kulkeva tutka-asemien linja, joka oli tarkoitettu neuvostoliittolaisten pommikoneiden havainnointiin kylmän sodan aikana.

Vaikka rakennukset onkin purettu jo kauan sitten, lyhyt nousu kukkulalle on vaivan arvoinen uskomattomien näköalojen ansiosta.

Kävelymatka ylä- tai alaosan pysäköintialueilta kestää vain muutaman minuutin, ja nousu on loiva. Polku on leveä ja sileä ja sopii myös pyörätuoleille Sitten kun olet huipulla, voit istahtaa nauttimaan näköaloista. Rosoinen Tyynenmeren rantalinja ulottuu kauas länteen, ja kaukana alhaalla voit erottaa Radar Beachin ja Chesterman Bayn. Kirkkaana päivänä erottuu myös Tofino Inletin lahdelma, Clayoquot Soundin salmi ja valtaisa Northern Mountainsin vuoristo.

Kun nyt kerran olet täällä, voit tutustua myös Kap'yongin muistomerkkiin. Se pystytettiin Korean sodan kuuluisan taistelun muistoksi, johon kanadalaiset joukot osallistuivat. Tapaus on kuvattu muistomerkin muistolaatassa. Kukkulan huipulla on myös tietokylttejä, joissa kerrotaan kukkulan historiasta ja sen merkityksestä Pohjois-Amerikan puolustuksessa. Kun luet kylttien tekstejä, saat lisätietoja tutka-asemaa käyttäneistä ihmisistä.

Radar Hill sijaitsee Pacific Rimin luonnonpuiston länsipuolella. Se sijaitsee Uclueletin ja Tofinon välillä. Kukkula on noin 15 minuutin ajomatkan päässä Tofinosta ja 30 minuutin ajomatkan päässä Uclueletista. Puisto on avoinna koko vuoden, ja sisäänpääsymaksuun sisältyy pysäköinti kukkulalla.

Kohteen Radar Hill suositut nähtävyydet


Parhaat hotellitarjoukset

Hotel Zed Tofino

Hotel Zed Tofino

3 out of 5
1258 Pacific Rim Highway Tofino BC
Hotel Zed Tofino
Best Western Plus Tin Wis Resort

Best Western Plus Tin Wis Resort

2.5 out of 5
1119 Pacific Rim Highway Tofino BC
Best Western Plus Tin Wis Resort
Long Beach Lodge Resort

Long Beach Lodge Resort

4 out of 5
1441 Pacific Rim Highway Tofino BC
Long Beach Lodge Resort
Cox Bay Beach Resort

Cox Bay Beach Resort

3.5 out of 5
1431 Pacific Rim Hwy Tofino Tofino BC
Cox Bay Beach Resort
Stunning waterfront retreat!

Stunning waterfront retreat!

Tofino BC
Stunning waterfront retreat!
Black Bear Guesthouse

Black Bear Guesthouse

3.5 out of 5
926 Black Bear Lane Tofino BC
Black Bear Guesthouse
The Crow's Nest Suite - Steps from S. Chesterman

The Crow's Nest Suite - Steps from S. Chesterman

Tofino BC
The Crow's Nest Suite - Steps from S. Chesterman
Tofino Resort & Marina

Tofino Resort & Marina

3 out of 5
634 Campbell Street Tofino BC
Tofino Resort & Marina
Cedar Nest at Emerald Forest-Relax, Nature, Beach!

Cedar Nest at Emerald Forest-Relax, Nature, Beach!

Tofino B.C
Cedar Nest at Emerald Forest-Relax, Nature, Beach!
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.