Rauland matkavinkit

Matkaopas

Rauland
Rauland on Vierlin rinteiden ansiosta suosittu talvilomakohde. Kauniissa luonnossa voi harrastaa metsästystä, kalastusta, vaellusta ja koko perheen seikkailuja.

Lähellä sijaitsevassa talviurheilukeskuksessa voi harrastaa talvikaudella esimerkiksi laskettelua, lumilautailua ja kelkkailua. Vuokraa Raulandin-matkalla sukset, osallistu hiihtokoulun tunnille tai laskettele itsenäisesti monissa rinteissä. Kokemattomampien laskijoiden ei tarvitse olla huolissaan, sillä rinteitä on tarjolla kaikentasoisille. Lähistön suuri lumiparkki on avoinna koko kauden ajan, ja sitä kehitetään jatkuvasti. Talviurheilun parissa vietetyn ihanan aurinkoisen päivän jälkeen voit rentoutua monissa ravintoloissa, jotka tarjoilevat sekä perinteistä norjalaista ruokaa että erilaisia kansainvälisiä herkkuja.

Halvalla Raulandin-matkalla riittää runsaasti hauskaa tekemistä myös kesäisin, sillä tarjolla on skeittiparkki, josta avautuvat upeat näkymät, maatila, jossa lapset voivat tutustua erilaisiin kotieläimiin, ja leikkipuisto, jossa on liukumäkiä ja trampoliineja, sekä monia kaupungista alkavia vaelluspolkuja. Vuokraa kanootti ja lähde melontaretkelle tai vietä viikonloppu kalastellen.

Rauland sijaitsee romanttisen Norjan ytimessä, minkä voit todeta helposti vierailemalla Neset Telemarkissa.Tällä alueella on useita hyvin säilyneitä maatilarakennuksia, jotka ovat satoja vuosia vanhoja. Ihaile roosan värisiksi maalattuja huonekaluja ja syö kotitekoista leipää, minkä jälkeen voit nauttia perinteisestä norjalaisesta iltaviihteestä. Åmotissa sijaitsevassa Vinjehusetissa on tarjolla konsertteja, kirjallisuusiltamia ja tanssiesityksiä.

Kesällä voit käydä Midtbøn maatilalla, jolla kuuluisat norjalaiset kirjailijat Halldis Moren ja Tarjei Vesaas kirjoittivat osan kuuluisimmista teoksistaan. Maatila on tunnelmaltaan erityisen intiimi, joten on helppo ymmärtää sen inspiroineen kirjailijoita. Varaa Raulandin-lomalla aikaa myös Dyre Vaan ja Skinnarlandin veistoskokoelmille sekä Raulandin taidemuseolle.

Raulandiin on helppo matkustaa suurimmasta osasta Etelä-Norjaa, kuten lännestä Bergenistä ja Stavangerista, etelästä Kristiansandista ja idästä Oslosta, Skienistä ja Vestfoldista. Lähin rautatie- ja linja-autoasema sijaitsee Bøssä, josta voit matkustaa Raulandiin Åmotin – alueen kaupallisen keskuksen – kautta.

Haukeli Hotell

Haukeli Hotell

3 out of 5
Hauganvegen 1 Vinje
Yövy tässä hiihtoon sopivassa hotellissa kohteessa Vinje. Nauti ilmaisesta aamiaisesta, ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä ja ilmaisesta pysäköinnistä.
7,6/10 Good! (293 arvostelua)
Veldig behjelpelig personale ved feil dato booking.

Arvosteltu 11.3.2026

Haukeli Hotell
Dalen Hotel

Dalen Hotel

5 out of 5
Hotellvegen 33 Tokke
Hinta on 249 € per yö ajalle 24.3. viiva 25.3.
249 €
24.3.–25.3.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä ylellisessä hotellissa kohteessa Tokke. Nauti ilmaisesta aamiaisesta, ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä ja ilmaisesta pysäköinnistä. Lähellä sijaitsevat ...
9,4/10 Exceptional! (230 arvostelua)
Hyggelig betjening og nydelig sted. Men sengen luktet litt rart.

Arvosteltu 14.12.2025

Dalen Hotel
Rauland Høgfjellshotell

Rauland Høgfjellshotell

3 out of 5
RV37, Rauland Vinje
Yövy tässä hiihtoon sopivassa hotellissa kohteessa Vinje. Nauti ilmaisesta pysäköinnistä, 2 baarista/loungesta ja kuntokeskuksesta. Lähellä sijaitsevat Raulandin ...
7/10 Good! (65 arvostelua)
Ekstremt slitt, elendig mat, dårlig service

Arvosteltu 15.3.2026

Rauland Høgfjellshotell
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.
Rauland Feriesenter

Rauland Feriesenter

3.5 out of 5
Rjukanvegen 195 Vinje Telemark
Yövy tässä huoneistossa kohteessa Vinje. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, ilmaisesta pysäköinnistä ja paikan päällä olevasta soutu-/melontamahdollisuudesta. ...
8,8/10 Excellent! (56 arvostelua)
Great location & stay, easy check in and key collection was easy to find the property but best to look on Google before leaving the reception - it’s pretty far up the hill Inside the property was great- we only stayed 1 night but would love to stay longer

Arvosteltu 25.12.2025

Rauland Feriesenter
Haugetuft Apartments

Haugetuft Apartments

5 out of 5
2 Haugetuft Vinje
Yövy tässä ylellisessä huoneistossa kohteessa Vinje. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, ilmaisesta pysäköinnistä ja kuntokeskuksesta.
Haugetuft Apartments
Nice home in Rauland with kitchen

Nice home in Rauland with kitchen

Rauland
Yövy tässä loma-asunnossa kohteessa Vinje. Nauti huoneessa olevasta kahvinkeittimestä ja huoneessa olevasta takasta. Lähellä sijaitsee Raulandsfjell Alpinsenterin ...
Nice home in Rauland with kitchen
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Suositut vierailukohteet

Kohteen Rauland lähellä sijaitsevat kaupungit