Roomalainen silta: Opastetut kierrokset ja aktiviteetit

Roomalainen silta
Roomalainen silta
Roomalainen silta
Roomalainen silta
Kuva ”Roomalainen silta” käyttäjältä Stefan Kühn (CC BY-SA) / rajattu alkuperäisestä kuvasta
Valokuva käyttäjältä Stefan Kühn (CC BY-SA)


Kuuntele historian siipien havinaa ylittämällä Saksan vanhin silta ja nauti samalla Mosel-joen kauniista rantanäkymistä.

Trierin Römerbrücke on valtava rakennelma, jonka syvälle joen pohjaan upotetut kivipaalut ovat peräisin ajanlaskumme ensimmäiseltä vuosisadalta. Sillan kaaret ja tie rakennettiin punatiilestä 1700-luvulla, jolloin silta toimi kulkuväylänä kaupunkiin. Kulkemalla siltaa pitkin voit ihailla jokimaisemaa vihreine pengermineen ja kauempana siintäviä metsien peittämiä kukkuloita.

Voit kulkea pitkin rauhaisaa joenrantaa ja kulkea sillan valtavien kaarien alitse. Kulje pikkukivirannalla ja pysähdy hetkeksi ruokkimaan vedessä viihtyviä lintuja. Sillalla voi kulkea autolla ja polkupyörällä, minkä lisäksi sen sivuilla on aidatut jalkakäytävät.

On hämmästyttävää, että silta on edelleen käytössä yli 2000 vuotta rakentamisensa jälkeen. Nykyisin sillan kaaria kannattelee kuusi kivipaalua. Alunperin paaluja oli enemmän ja sillan yläosa oli valmistettu puusta. Sillan rakenteesta voi vielä etsiä kivisiä ulkonemia, jotka ovat aikoinaan kannatelleet puisia osia.

Roomalaiskenraali Agrippa rakennutti sillan aikanaan osaksi Lyonista Kölniin vievää tietä. Erään täältä löydetyn puupalan on laskettu olevan peräisin vuodelta 17 eaa. Löydökset osoittavat, että silta on rakennettu uudelleen useita kertoja vuosisatojen saatossa.

Kiinnitä huomiota myös tummanpuhuvaan kivimateriaaliin, joka on suurilta osin Eifel-vuoristosta peräisin olevaa basalttia. Roomalaiset näyttivät rakennustaitonsa yhdistämällä nämä suuret kivipalat puristamalla ne yhteen samalla tekniikalla, jota he käyttivät myös läheisen Porta Nigra -portin rakentamisessa. Silta on kokenut onnenpotkuja modernin historian aikana, sillä amerikkalaiset joukot saivat sen haltuunsa aluetta valloittaessaan niin nopeasti, että siltaa ei ehditty räjäyttää, kuten monia muita alueen siltoja.

Sillan saksankielinen nimi on Römerbrücke ja englanniksi se tunnetaan nimellä Roman bridge. Sillalle on vapaa pääsy, ja se on aina avoinna.

Römerbrücke ylittää Mosel-joen Trierin historiallisen keskustan länsipuolella. Se sijaitsee länteen Kaiserstraßen ja Südalleen kävelykaduista, joiden varrella sijaitsee Südalleen bastioni. Vieraile myös alueen muilla maamerkeillä, joita ovat toisen maailmansodan aikainen Hochbunkerin bunkkeri, Kaiserthermenin kylpylärauniot ja Trierin katedraali.

Suunnittele matka ja näe Roomalainen silta

Hinnat löydetty viimeisten 48 tunnin aikana. Napsauta nähdäksesi päivitetyt hinnat.
ACHAT Hotel Bad Dürkheim
BS Boutique Hotel
Hotel Monopol

Suositut vierailukohteet


Parhaat hotellitarjoukset

Holiday Inn Express Trier by IHG

Holiday Inn Express Trier by IHG

3.5 out of 5
Nikolaus Leis Strasse 32, Trier
Holiday Inn Express Trier by IHG
Park Plaza Trier

Park Plaza Trier

4.5 out of 5
Nikolaus-Koch-Platz 1, Trier, RP
Park Plaza Trier
Mercure Hotel Trier Porta Nigra

Mercure Hotel Trier Porta Nigra

4 out of 5
Porta-Nigra-Platz 1, Trier, RP
Mercure Hotel Trier Porta Nigra
Hotel Constantin

Hotel Constantin

St Barbara Ufer 1-2, Trier, RP
Hotel Constantin
Hotel Deutscher Hof

Hotel Deutscher Hof

Südallee 25, Trier, RP
Hotel Deutscher Hof
ibis Styles Trier

ibis Styles Trier

Metzelstrasse 12, Trier, RP
ibis Styles Trier
B&B Hotel Trier

B&B Hotel Trier

Güterstraße 66, Trier
B&B Hotel Trier
Coffee Fellows Hotel Trier

Coffee Fellows Hotel Trier

Aachener Str. 5, Trier
Coffee Fellows Hotel Trier
Hotel Aulmann

Hotel Aulmann

3 out of 5
47 Fleischstraße, Trier
Hotel Aulmann
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.