Rossin linna: Opastetut kierrokset ja aktiviteetit

Rossin linna
Valitse vähintään kaksi tuotetta ja säästä matkastasi:
Järvenrannalla häämöttävä Ross Castlen rauniolinna muistuttaa irlantilaisten klaanien sotaisasta historiasta.

Voit saapua tähän historialliseen paikkaan joko veneellä ihastuttavan Lough Leanen halki Gap of Dunloeen tutustuttuasi tai maanteitse Kerry Waytä pitkin. Keskiajalta peräisin olevan Ross Castlen rauniot ovat erittäin hyvin säilyneet sekä sisältä että ulkoa.

Linna on muodoltaan neliskulmainen kivitorni, jota ympäröivät muurin jäänteet. Kaksi muurin alkuperäisistä kulmatorneista on edelleen pystyssä. Linnan rakennutti 1400-luvulla O’Donoghuen klaani asuinrakennuksekseen. Sen sisätiloissa on nähtävillä 1500- ja 1600-luvuilta peräisin olevia huonekaluja ja esineitä, jotka kertovat muinaisten asukkaiden arjesta.

Pääset linnan kerroksesta toiseen kivisiä kierreportaita pitkin. Rappuset ovat erikorkuisia, jotta linnaan mahdollisesti hyökkäävien vihollisten olisi hankalampi nousta niitä. Ensimmäistä kerrosta käytettiin varastona, ja toisessa kerroksessa sijaitsi vartijoiden ja muun henkilökunnan makuusali, jonka sänkyinä toimivat lattialle asetetut olkiniput. Kolmannessa kerroksessa oli keittiö sekä oleskelutiloja ja makuuhuoneita.

Holvikatolla katetussa ylimmässä kerroksessa sijaitsivat klaanin päällikön ja tämän perheen makuuhuone ja oleskelutilat. Ylin kerros oli kaikkein turvallisin, ja sen suuressa salissa on edelleen alkuperäinen takka. Tässä kerroksessa on myös keittiö, kiertäville laulajille tarkoitettu sisäparveke sekä suuret ikkunat, joista avautuvat näkymät ympäröivälle maaseudulle.

Ross Castleen järjestetään 40minuuttia kestäviä maksullisia opastettuja kierroksia joka päivä maaliskuusta lokakuuhun. Kierroksen aikana näet esimerkiksi linnan puolustusmekanismit ja kuulet, millaista muinaisten asukkaiden arki oli ja millaisia taisteluita tässä osassa Irlantia on vuosisatojen saatossa käyty. Tässäkin linnassa on ollut useita isäntiä, sillä keskenään sotivat klaanit valloittivat sen toinen toisiltaan. Alueeseen voi tutustua myös osallistumatta kierrokselle.

Ross Castle sijaitsee Killarneyn kansallispuiston alueella 2,4kilometriä etelään Killarneysta. Killarneysta pääset linnaan helposti kävellen tai pyörällä, jolloin voit ihastella kaikessa rauhassa matkan varrella avautuvia maisemia. Vaihtoehtoisesti voit saapua paikalle linja-autolla tai rennommin hevosrattailla. Jos haluat nähdä linnan ja sitä ympäröivät kukkulat toisesta perspektiivistä, voit osallistua Innisfallen Islandille suuntautuvalle veneretkelle.

Suunnittele matka ja näe Rossin linna

Hinnat löydetty viimeisten 48 tunnin aikana. Napsauta nähdäksesi päivitetyt hinnat.
Rathbaun Hotel

Suositut vierailukohteet


Parhaat hotellitarjoukset

Parkavon Hotel
Parkavon Hotel
3 out of 5
Muckross Road, Killarney, Kerry
Parkavon Hotel
The Lake Hotel Killarney
The Lake Hotel Killarney
4 out of 5
On The Lake Shore, Muckross Road, Killarney, Kerry
The Lake Hotel Killarney
The International Hotel Killarney
The International Hotel Killarney
4 out of 5
Kenmare Place, Killarney, Kerry
The International Hotel Killarney
Randles Hotel Killarney
Randles Hotel Killarney
4 out of 5
Muckross Road, Killarney, Kerry
Randles Hotel Killarney
Killarney Towers Hotel & Leisure Centre
Killarney Towers Hotel & Leisure Centre
4 out of 5
Town Centre, Killarney, Kerry
Killarney Towers Hotel & Leisure Centre
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.