Sevillan katedraali tekee vaikutuksen valtavalla koollaan. Varakkaat kaupungin herrat, jotka määräsivät kirkon rakennettavaksi 1300-luvun alkupuolella, halusivat tehdä siitä niin mahtavan, että tulevat kävijät pitäisivät katedraalin perustajia hulluina. Käy kirkkoon sisään Puerta de San Cristóbal -ovesta kirkon eteläisen julkisivun puolelta. Katso oikealle ohittaessasi lipunmyyntipisteen ja näe tutkimusmatkailija Kristoffer Kolumbuksen hauta. Hautaholvin päällä seisoo ja sitä paikoillaan pitää neljä hahmoa, joista kukin edustaa yhtä valloitettua kuningaskuntaa. Haudan luota saavut keskilaivaan, josta käsin voit hahmottaa täydellisesti kirkon vaikuttavan koon. Tämä 42 metriä korkea tila on jätetty lähes tyhjäksi, joten se lisää entisestään kirkon mahtavuuden tuntua. Katso sivukäytävien kaiverruksia ja veistoksia, jotka kiiltävät kultaisina. Siirry kirkon päälaivaan, josta espanjaksi käytetään nimitystä ”capilla mayor”. Siellä sijaitsee jättimäinen goottilaistyylinen alttariteos, jota pidetään maailman suurimpana. Teoksessa on kuvattuna 45 kohtausta Jeesuksen elämästä, ja siihen on kaiverrettu 1000 puista, kullalla koristeltua hahmoa.Katsasta kaksi tärkeintä sakastia, Sacristía Mayor ja Sacristía de los Cálices. Näissä huoneissa on näytteillä hopeaesineitä, kalloja ja juutalaisten ja maurilaisten Ferdinandille luovuttamat avaimet tämän vallattua kaupungin. Näytteillä on myös taidetta, kuten Goyan mestariteos Pyhimykset Justa ja Rufina.Sevillan katedraali sijaitsee Sevillan vanhassakaupungissa Guadalquivir-joen itäisellä rannalla. Kirkko on avoinna yleisölle joka päivä. Sunnuntaisin aukioloajat ovat kuitenkin lyhyemmät kuin muulloin. Kirkkoon on pieni sisäänpääsymaksu, ja saatavilla on audio-opastus itse kuunneltavaksi. Paras aika välttää pitkät jonot on iltapäivä.
Sevillan katedraali: Opastetut kierrokset ja aktiviteetit





Koe Sevillan katedraali
Suunnittele matka ja näe Sevillan katedraali
Hinnat löydetty viimeisten 48 tunnin aikana. Napsauta nähdäksesi päivitetyt hinnat.


Casa Romana Hotel Boutique
Historical Center
Hinta oli 1 081 €, hinta on nyt 799 € per henkilö
799 €
per henkilö
1.1.–7.1.
löydetty 20 tuntia sitten
Sisältää suorat menopaluulennot
Helsinki (HEL) –> Sevilla (SVQ)
8,4/10 Erittäin hyvä! (325 arvostelua)
Ystävällinen henkilökunta, hyvä aamiainen tarjoushintaan kympillä. Rakennus ja sisustus olivat esteettinen kokemus.
Arvosteltu 6.4.2017
Kiertoajelut ja päiväretket
Näytä kaikki 196 aktiviteettia
Sevillan katedraali & Alcázar opastettu kierros Combo
Aktiviteetin kesto on 1 tunti ja 15 minuuttia
8.8 kautta 10, 156 arvostelua
Ruoka, juoma ja yöelämä
Näytä kaikki 71 aktiviteettia
Cadiz & Jerez päiväretki Sevillasta käsin
Aktiviteetin kesto on 10 tuntia
8.4 kautta 10, 26 arvostelua
Ilmainen peruutusoikeus saatavilla
Yksityiset ja tilauskiertoajelut
Näytä kaikki 27 aktiviteettia
Yksityinen retki: Puerto Platan köysiliuku- ja ratsastusseikkailuretki
Aktiviteetin kesto on 5 tuntia
Ilmainen peruutusoikeus saatavilla
Seikkailu ja ulkoilu
Näytä kaikki 19 aktiviteettia
Sevillasta: Italica -pyöräretki
Aktiviteetin kesto on 5 tuntia
9.8 kautta 10, 58 arvostelua
Ilmainen peruutusoikeus saatavilla
Vesiaktiviteetit
Näytä kaikki 15 aktiviteettia
Sevilla: Sevilla: Eksklusiivinen jokilaivakierros tapaksilla
Aktiviteetin kesto on 1 tunti
8.8 kautta 10, 235 arvostelua
Ilmainen peruutusoikeus saatavilla
Kohteen Sevillan katedraali suositut nähtävyydet
Parhaat hotellitarjoukset
Sevillan katedraali: Tarkista hotellien saatavuus lähistöllä

Las Casas de la Judería, Sevilla Historic City Center
Calle Santa Maria La Blanca 5 Seville Seville

Hotel Alfonso XIII, a Luxury Collection Hotel, Seville
San Fernando 2 Seville Seville

Adriano Hotel Boutique Sevilla
Calle Adriano 12 Seville Seville

Hotel América Sevilla
Plaza del Duque de la Victoria, 9 Seville Seville

Hotel Amadeus Sevilla
Calle Farnesio 6 Seville Seville

Only YOU Hotel Sevilla
Avenida De Kansas City No.7 Seville Seville

Hotel Sevilla Center
Avenida De La Buhaira, 24 Seville Seville

Hotel Don Paco Sevilla
Plaza Jeronimo de Cordoba, 4 Seville Seville

Hotel Derby Sevilla
Plaza del Duque de la Victoria, 13 Seville Seville
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.










































