Ski matkavinkit

Matkaopas

Ski
Ski
Lähde seikkailulle Norjan varhaishistoriaan ja perehdy kivi- ja rautakausien elämään.

Matkat Skihin ovat mahtavin tapa kokea Norjan luonto parhaimmillaan ja nautiskella rentouttavasta lomasta hiljaisessa pikkukylässä. Älä unohda käydä katsomassa Stunnerin kivikautista asuinaluetta, joka on vanhin tunnettu asutusalue koko Akershusin läänissä. Tiesitkö, että ensimmäinen Norjasta löydetty meteoriitti löytyi nimenomaan Skistä vuonna 1848?

Ski on Akerhusin läänissä sijaitsevan Follon piirin suurin kaupunki ja hallinnollinen keskus. Skin kaupungin tärkein työnantaja on vähittäiskauppa ja teollisuus, ja monet sen asukkaista matkustavat päivittäin Osloon töihin. Kaupungin nimi juontaa juurensa norjan sanaan skeidi, mikä tarkoittaa paikkaa, jossa kilpa-ajot pidetään. Tämä näkyy myös kunnan vaakunassa, jossa ravaa kolme hevosta.

Alueella vieraillessasi kannatta ehdottomasti käydä katsomassa myös Oscarsborgin linnoitusta, joka sijaitsee Kaholmen saarella Drøbaksundetin salmessa ja on yksi Norjan tärkeimmistä linnoituksista. Piipahdan myös Skin kirkolla, jonka kivinen rakennus on peräisin jo 1150-luvulta. Jos olet liikkeellä lasten kanssa, on kivenheiton päässä sijaitseva Tusenfryd-teemapuisto takuuvarma menestys. Miltä luistelu Skin jäähallilla kuulostaisi?

Viikonloppumatkat Skihin vievät sinut Follon piirin keskustaan. Skin asema kuuluu Østfoldin rataan, joten kulku Norjan pääkaupungista Oslosta on erittäin helppoa. Skistä on myös lyhyet välimatkat alueen muihin kyliin. Jos kuitenkin haluat välttää paikallisliikenteen pitkäksikin venyvän odottelun, kannattaa vuokrata auto Skistä.

Kansainvälisten matkalaisten on helpointa saapua alueelle joko Gardermoen tai Ryggen lentoasemille ja vuokrata auto omaan käyttöön lentokentältä. Ryggen lentoasema sijaitsee noin 50 kilometrin päässä Skistä ja on kaupungin lähin lentokenttä. Ryggenin lennot ovat kuitenkin Gardemoen lentoaseman lentoja harvemmassa.

Jos etsit rentouttavan hiljaista lomakohdetta, joka tarjoaa runsaasti kulttuurihistoriaa, sopii matka Skihin sinulle täydellisesti. Mahtavin tapa päättää loma Skissä on hemmotella itseään ylellisellä kylpylähoidolla Son Span kylpylässä, joka on täydellinen paikka rentoutua.

Clarion Hotel The Hub

Clarion Hotel The Hub

4 out of 5
Biskop Gunnerus Gate 3 Oslo
Hinta on 170 € per yö ajalle 19.4. viiva 20.4.
170 €
19.4.–20.4.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä hotellissa kohteessa Oslo. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, 2 baarista/loungesta ja aamiaisesta (lisämaksusta). Asiakkaamme kehuvat majoituspaikan ...
9/10 Wonderful! (4 389 arvostelua)
Keskustassa lähellä metroa ja helppo kulkea.

Arvosteltu 6.3.2026

Clarion Hotel The Hub
Radisson Blu Scandinavia Hotel, Oslo

Radisson Blu Scandinavia Hotel, Oslo

4 out of 5
Holbergs Gate 30 Oslo
Hinta on 157 € per yö ajalle 10.4. viiva 11.4.
157 €
10.4.–11.4.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä liikematkustukseen soveltuvassa hotellissa kohteessa Oslo. Nauti 2 baarista/loungesta, aamiaisesta (lisämaksusta) ja huonepalvelusta. Asiakkaamme ...
Radisson Blu Scandinavia Hotel, Oslo
Comfort Hotel Xpress Central Station

Comfort Hotel Xpress Central Station

3 out of 5
Fred Olsens Gate 11 Oslo
Hinta on 94 € per yö ajalle 12.4. viiva 13.4.
94 €
12.4.–13.4.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä hotellissa kohteessa Oslo. Nauti aamiaisesta (lisämaksusta), ympäri vuorokauden auki olevasta vastaanotosta ja välipalabaarista/delistä. Asiakkaamme ...
8,8/10 Excellent! (2 461 arvostelua)
Siisti ja tilava huone, ei parveketta. Näkymä rakennustyömaalle. Paksut pimennysverhot. Kuuden yön aikana ei käyty siivoamassa kertaakaan, vaikka piti käydä joka neljäs päivä. Vastaanotto oli kahvilan tiskillä. Aamiainen ei kuulunut hintaan. Kahvilassa oli ensimmäisenä päivänä valikoima sämpylöitä ...

Arvosteltu 15.10.2025

Comfort Hotel Xpress Central Station
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.
Central City Apartments

Central City Apartments

2 out of 5
Brinken 52, Gamle Oslo Oslo
Yövy tässä huoneistohotellissa kohteessa Oslo. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, pysäköinnistä (lisämaksusta) ja satelliittitelevisiosta. Asiakkaamme kehuvat ...
Central City Apartments
Forenom Aparthotel Oslo

Forenom Aparthotel Oslo

3.5 out of 5
Lakkegata 3 Oslo
Yövy tässä huoneistossa kohteessa Oslo. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä ja huoneessa olevasta kahvinkeittimestä. Lähellä sijaitsevat Oslon oopperatalo ja Karl ...
Forenom Aparthotel Oslo
Frogner House - Skovveien

Frogner House - Skovveien

4 out of 5
Skovveien 8 Oslo
Yövy tässä huoneistossa kohteessa Oslo. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, kuivapesulasta tai pesulapalveluista ja pyykinpesutiloista. Lähellä sijaitsevat Aker ...
Frogner House - Skovveien
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Suositut vierailukohteet

Aktiviteetit

Kohteen Ski lähellä sijaitsevat kaupungit