Smiths Falls matkavinkit

Matkaopas

Smiths Falls
Smiths Falls
Smiths Falls
Smiths Falls
Smiths Falls
Tämän pikkukaupungin juuret juontavat 1800-luvun Ontarioon, jossa sota Yhdysvaltojen kanssa oli mahdollinen, vedenkuljetus oli merkittävä elinkeino ja hammaslääkärit matkustivat maaseudulla asuvien potilaidensa luokse junalla.

Smiths Falls sijaitsee Ontariossa Rideaun kanavan varrella. Kaupunki on UNESCOn maailmanperintökohde, ja sen yhä toiminnassa oleva, 1800-luvulla rakennettu vesitie yhdistää Ottawan Kingstonin kaupunkiin, joka sijaitsee Ontariojärven pohjoisrannalla. Kanavan ympärille perustetussa Smiths Fallsissa on vanhanaikaisia venesulkuja, kanavan vaiheita esitteleviä museoita sekä vanhoja rakennuksia kanavan varrella.

Aloita kaupunkilomasi Smiths Fallsissa tutustumalla ensin kanavaan. Kanavassa on Smiths Fallsin alueella viisi erillistä venesulkua, joista jokainen on näkemisen arvoinen. Smiths Fallsin syvin sulku on lähellä kaupungin keskustaa sijaitseva Combined Lock. Kiinnitä huomiota seinämän vanhanaikaiseen tiileen. Kanava rakennettiin 1830-luvulla, jolloin tavarakuljetuksia varten haluttiin avata väylä siltä varalta, että Yhdysvaltojen ja Englannin välillä syttyy sota.

Rideaun kanavan historiaan voit tutustua Combined Lockin sulun pohjoispuolella sijaitsevassa Rideau Canal Visitor Information Centressä. Tutustu kanavan alkuperäiseen militaristiseen tarkoitukseen ja sen todelliseen rooliin Ontarion historiassa, kun sotaa ei syttynytkään.

Lisää historiaa Smiths Fallsin ‑lomalle on tarjolla Old Slys Lockin sulun yhteydessä sijaitsevassa Heritage House Museumissa. Entisen tehtaan omistajan koti on säilytetty 1800-luvun asussaan. Kävele tämän viktoriaanisen talon huoneissa ja katsele vanhoja esineitä.

Kanavan lisäksi rautatiellä oli suuri vaikutus Smiths Fallsin kasvuun. Detached Lockin sululla kaupungin länsipuolella sijaitsevat vanha rautatiesilta ja Railway Museum of Eastern Ontario. Voit kulkea vanhojen junanvaunujen läpi ja jopa varata majoituksen vanhassa jarruvaunussa. Näe antiikkinen hammaslääkärin makuuvaunu, jossa hammaslääkäri kiersi ympäri Kanadan maaseutua lasten hampaita tarkistamassa.

Smiths Fallsin maaseutuun voit tutustua maalta tai vesiltä käsin. Voit tutkia kanavaa ja sitä ympäröiviä metsiä melomalla tai voit vuokrata pyörän ja polkea 93 kilometrin pituisen reitin kaupungin ympäri.

Ottawasta matka Smiths Fallsiin kestää autolla tunnin. Paras tapa tulla tähän vanhaan kanavakaupunkiin on kuitenkin lautalla.

Best Western Smiths Falls Hotel

Best Western Smiths Falls Hotel

2.5 out of 5
88 Lombard Street Smiths Falls ON
Hinta on 100 € per yö ajalle 13.4. viiva 14.4.
100 €
13.4.–14.4.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä liikematkustukseen soveltuvassa hotellissa kohteessa Smiths Falls. Nauti ilmaisesta aamiaisesta, ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä ja ilmaisesta pysäköinnistä. ...
8,6/10 Excellent! (770 arvostelua)
Overall this is a very nice hotel, decent breakfast, friendly staff, clean... My one complaint is the height of the toilet. It's so low that the towel rack was hanging off probably from people using it to help them get back up. I was traveling with my senior mother and she had to go down the hall ...

Arvosteltu 29.3.2026

Best Western Smiths Falls Hotel
Econo Lodge

Econo Lodge

2.5 out of 5
33 Centre Street Smiths Falls ON
Hinta on 65 € per yö ajalle 12.4. viiva 13.4.
65 €
12.4.–13.4.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä liikematkustukseen soveltuvassa hotellissa kohteessa Smiths Falls. Nauti ilmaisesta aamiaisesta, ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä ja ilmaisesta pysäköinnistä. ...
6,6/10 (886 arvostelua)
Exterior front entrance was filthy and only partially shoveled, 1st impression was poor.

Arvosteltu 26.3.2026

Econo Lodge
Roger's Motel

Roger's Motel

2.5 out of 5
178 Lombard Street, Highway 15 South Smiths Falls ON
Täysin hyvitettäväVaraa nyt, maksa myöhemmin
Hinta on 69 € per yö ajalle 17.4. viiva 18.4.
69 €
17.4.–18.4.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä motellissa kohteessa Smiths Falls. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, ilmaisesta pysäköinnistä ja ympäri vuorokauden auki olevasta vastaanotosta. ...
8,8/10 Excellent! (122 arvostelua)
Very reasonably priced and convenient location. Clean.

Arvosteltu 2.4.2026

Roger's Motel
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.
Serene Lakefront Retreat with Hot Tub

Serene Lakefront Retreat with Hot Tub

Mallorytown ON
Yövy tässä mökissä kohteessa Front of Yonge. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, puutarhasta ja pyykinpesutiloista. Lähellä sijaitsevat McIntosh Mills Trails ...
8/10 Very Good! (19 arvostelua)
Great hosts. Clean place.Had a minor issue to no fault of the hosts, but the still tried to rectify it immediately. Thank you for having us

Arvosteltu 22.2.2026

Serene Lakefront Retreat with Hot Tub
3 BR Lakefront Beach Retreat; Hot Tub, Fire Pits! Pet-friendly!

3 BR Lakefront Beach Retreat; Hot Tub, Fire Pits! Pet-friendly!

South Frontenac ON
Yövy tässä rannalla sijaitsevassa mökissä kohteessa South Frontenac. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, rannasta ja puutarhasta. Lähellä sijaitsevat Timmermans ...
9,8/10 Exceptional! (7 arvostelua)
Lakeview was amazing, ebem though it was frozen. The check in process was flawless. Our dogs enjoyed their stay as well.

Arvosteltu 5.4.2026

3 BR Lakefront Beach Retreat; Hot Tub, Fire Pits! Pet-friendly!
Morning Glory on the Lake: Escape to Serenity

Morning Glory on the Lake: Escape to Serenity

Sharbot Lake ON
Yövy tässä mökissä kohteessa Central Frontenac. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, pyykinpesutiloista ja patioista. Lähellä sijaitsevat Eagle Lake ja Meisel ...
9,4/10 Exceptional! (31 arvostelua)
Very nice stay

Arvosteltu 17.2.2026

Morning Glory on the Lake: Escape to Serenity
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Suositut vierailukohteet