Spilberkin linna: Opastetut kierrokset ja aktiviteetit

Suuri puu, jossa on valkoiset kukat, ja sen edessä tiiliseinä.
Valkoinen torni, jossa on punainen katto ja kaarevat ikkunat, ja josta avautuu näkymä kaupungin ylle.
Museonäyttely, jonka keskeisenä osana on esittelyvitriini, suuri valaistu maalaus ja laatoitettu lattia.
Tiilestä rakennettu torni, jonka päällä on tiilikatto, ja josta avautuu näkymä kaupunkimaisemaan, jossa kohoaa kaksi huomattavaa tornia.
Suuri, muinainen seinäfresko, jossa on kuvattu hahmoja pitkissä kaavuissa, ja joillakin hahmoilla on halo päänsä ympärillä.


Kurkista sisään kasematteihin ja pelottaviin tyrmiin, ihaile taidenäyttelyitä ja nauti Brnon vanhankaupungin upeista näkymistä kukkulalta, jolla sijaitsee 1200-luvulla rakennettu linnake.

Spilberkin linnassa pääset tutustumaan kuninkaalliseen historiaan läpi vuosisatojen vierailemalla tyrmissä, muureilla ja museossa. Tämä upea maamerkki on toiminut Määrin rajakreivien istuimena, linnakkeena sekä Habsburgien ajan vankilana. Kuningas Ottokar II Přemysl rakennutti Spilberkin linnan 1200-luvun puolivälissä. Se sijaitsee Brnon vanhankaupungin tuntumassa puistojen ympäröimällä kukkulalla.

Kannattaa tutustua linnan kasematteihin, joissa säilytettiin aseita ja puolustauduttiin hyökkäyksiä vastaan. Habsburgin suvun jäsenet lisäsivät nämä vahvistetut kammiot linnan keskiaikaisiin rakenteisiin 1700-luvulla. Kurkista myös maanalaisiin tyrmiin, joissa Habsburgien aikaan pidettiin vankeja kurjissa oloissa. Tunnettuja vankeja olivat itävaltalainen sotilas paroni Franz von der Trenck, italialainen runoilija Silvio Pellico ja pahamaineinen tšekkiläinen lainsuojaton Václav Babinský.

Linnakkeen opastetuilla kierroksilla voit kuulla lahjakkaista arkkitehdeistä, jotka olivat osallisina upean linnakkeen rakentamisessa. Sen jälkeen voit kiivetä näköalatorniin, josta on upeat näkymät Brnon keskustaan ja sitä ympäröivälle maaseudulle.

Linnassa sijaitsee myös Brnon kaupunginmuseo, jonka kokoelma kuvastaa Brnon kulttuuriperintöä. Näyttelyssä näet myös, miten Spilberkin linnan arkkitehtuuri on muuttunut sen 700-vuotisen historian aikana. Saat tietoa myös ajasta, jolloin linna toimi pahamaineisena vankilana. Voit tutustua Brnon historiallisten tapahtumien aikajanaan sekä barokkiveistoksiin, eri aikakausien kalusteisiin ja renessanssiajan maalauksiin.

Kannattaa myös varata aikaa kuljeskella linnan puutarhan poluilla. Se on oiva paikka rauhoittua kaukana kaupungin keskustan vilskeestä.

Linnaan on Náměstí Svobodysta ja vanhastakaupungista vain 15 minuutin kävelymatka. Paikallisbussit kulkevat linnalle monista kaupungin keskustan kohteista.

Eri nähtävyyksien aukioloajat vaihtelevat, joten tarkista ajat Spilberkin linnan verkkosivustolta ennen vierailua. Linnakkeeseen, kasematteihin, näköalatorniin ja museon näyttelyihin on pääsymaksu. Voit säästää rahaa ostamalla yhden lipun, jolla pääset niihin kaikkiin.

Kohteen Spilberkin linna suositut nähtävyydet


Parhaat hotellitarjoukset

Grand Palace Brno - Small Luxury Hotels of the World

Grand Palace Brno - Small Luxury Hotels of the World

5 out of 5
CL Šilingrovo námestí 2/265 Brno
Grand Palace Brno - Small Luxury Hotels of the World
Hotel Continental

Hotel Continental

4 out of 5
Kounicova 6 Brno
Hotel Continental
Courtyard by Marriott Brno

Courtyard by Marriott Brno

4 out of 5
Holandska Street 12 Brno Brno-mesto
Courtyard by Marriott Brno
Grandezza Hotel Luxury Palace

Grandezza Hotel Luxury Palace

4 out of 5
Zelný trh 314/2 Brno
Grandezza Hotel Luxury Palace
Hotel International Brno

Hotel International Brno

4.5 out of 5
Husova Brno
Hotel International Brno
Cosmopolitan Bobycentrum – Czech Leading Hotels

Cosmopolitan Bobycentrum – Czech Leading Hotels

4 out of 5
Sportovni 2a Brno
Cosmopolitan Bobycentrum – Czech Leading Hotels
Orea Congress hotel Brno

Orea Congress hotel Brno

4 out of 5
Krížkovského 458/47 Brno
Orea Congress hotel Brno
Hotel Avion - National Cultural Monument - ICONIC HOUSES

Hotel Avion - National Cultural Monument - ICONIC HOUSES

3 out of 5
150 Ceská Brno Jihomoravský kraj
Hotel Avion - National Cultural Monument - ICONIC HOUSES
Hotel Royal Ricc

Hotel Royal Ricc

4 out of 5
Starobrnenska 10 Brno
Hotel Royal Ricc
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Matkusta ympäri maailmaa Expedian avulla