Talavera de la Reina matkavinkit

Matkaopas
Talavera de la Reina
Upean luonnon ympäröimä Talavera de la Reina tarjoaa runsaasti upeita historiallisia kohteita ja sopii täydellisesti perinteistä Espanjaa etsivälle matkailijalle.

Kaupunki ja sitä ympäröivät kylät edustavat Espanjaa kauneimmillaan, minkä vuoksi halpa matka Talavera de la Reinaan täyttää varmasti vaativimmankin matkailijan odotukset. Talavera de la Reinan kaupunki ja kunta sijaitsevat Tajojoen itärannalla Toledon maakunnassa. Niiden alueelta löytyy suuri määrä upeita historiallisia rakennuksia ja nähtävyyksiä sekä etenkin luontomatkailijoiden suosiossa olevia upeita vehreitä maisemia.

Talavera de la Reina oli aikoinaan yksi Espanjan parhaiten puolustettuja kaupunkeja, sillä sitä ympäröi yhdessä vaiheessa peräti kolme suurta puolustusmuuria. Vanhin näistä on albarrana-muurien ja -tornien kokonaisuus 800- ja 900-luvuilta, jolloin alue kuului Abd-ar-Rahman III:nen kalifaattiin. Kokonaisuus on poikkeuksellinen, sillä se on samaan aikaan sekä Espanjan ensimmäinen että viimeinen edelleen pystyssä oleva albarrana-puolustusrakennelma. Kaupungin uusien lähiöiden edustalla on puolestaan edelleen jäljellä kaksi osaa kaupungin toisesta, 1100-luvulla rakennetusta muurista: Puerta de Sevilla eli Sevillan portti ja Polvorínin torni.

Ainakaan hienojen rakennusten puutteeseen loma Talavera de la Reinassa ei tule kaatumaan, sillä edellisten ohella kaupungissa on vielä runsaasti muitakin upeita kohteita, kuten esimerkiksi Nuestra Señora del Pradon basilika. Myös tämän upea 1500-luvulta peräisin oleva pyhättö on ehdottomasti käymisen arvoinen, sillä sen seiniä peittää kokoelma mittaamattoman arvokkaita koristelaattoja. Laattojen arvo tunnetaan laajalti, ja niiden ansiosta kirkko onkin saanut lisänimen ”Keramiikan Sikstuksen kappeli”.

Muista kirkkorakennuksista vierailun arvoinen on ainakin Santa María la Mayorin kollegiaalinen kirkko. Se on rakennettu alun perin jo vuonna 1211, joskin nykyisen mudéjar-goottilaisen ulkoasunsa kirkko sai vasta 1300-luvulla. Myös kirkon sisäosat ovat vierailun arvoiset, sillä tarjolla runsaasti todellisia aarteita, kuten upea Rubensin maalaus.

Edellä mainittujen kohteiden ohella Talavera de la Reinassa on myös lukuisia kiinnostavia museoita sekä myös modernia aikaamme edustavia turistikohteita. Esimerkiksi Ruiz de Lunan keramiikkamuseossa on mahdollisuus ihastella upeaa kokoelmaa 1500- ja 1900-luvun välillä valmistettua keramiikkaa. Kaupungin etnogragfinen museo esittelee puolestaan kaupungin perinteitä ja historiaa ammoisista ajoista aina tähän päivään.

Kaupungista on erittäin hyvät juna- ja bussiyhteydet, minkä ansiosta lomaan Talavera de la Reinassa voi yhdistää hyvin monenlaista sisältöä. Suuren kaupungin kutsuessa matka Madridiinkin taittuu alle kahdessa tunnissa.

Älä siis epäröi, vaan varaa viikonloppumatka Talavera de la Reinaan nyt ja lähde tutustumaan tämän kiehtovan kaupungin keramiikasta ja valetusta metallista rakentuviin perinteisiin ja historiaan.

Hotel Perales
Hotel Perales
3 out of 5
AVDA PIO XII, 3, Talavera de la Reina
Hinta on 44 € per yö ajalle 29. toukok. viiva 30. toukok.
44 €
per yö
29. toukok.–30. toukok.
Yövy tässä hotellissa kohteessa Talavera de la Reina. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, ympäri vuorokauden auki olevasta vastaanotosta ja päivittäisestä siivouksesta. ...
7,4/10 Good! (56 arvostelua)
"Wurde wiederkommen"

Arvosteltu 3.3.2024

Hotel Perales
Be Live City Center Talavera
Be Live City Center Talavera
4 out of 5
Avenida de Toledo, s/n, Talavera de la Reina, Toledo
Hinta on 80 € per yö ajalle 19. toukok. viiva 20. toukok.
80 €
per yö
19. toukok.–20. toukok.
Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, aamiaisesta (lisämaksusta) ja huonepalvelusta.
7,8/10 Good! (211 arvostelua)
Pahasti pettynyt!
"Varasimme hotellin sillä perusteella,että oli tarjolla puolihoito.Kun tulimme hotel- liin klo 15.00,ilmoitti vastaanottovirkailija ettei ole mahdollista saada puolihoi- toa koska siihen kuuluu vain aamiainen ja lounas joka päättyi jo.Kysyttyämme onko mahdollista saada annosruokaa illalla oli vastaus ..."

Arvosteltu 9.4.2015

Be Live City Center Talavera
Hotel Ébora by Vivere Stays
Hotel Ébora by Vivere Stays
3 out of 5
Avda. de Madrid, 1, Talavera de la Reina, Toledo
Hinta on 59 € per yö ajalle 14. toukok. viiva 15. toukok.
59 €
per yö
14. toukok.–15. toukok.
Yövy tässä 3 tähden liikematkustukseen soveltuvassa hotellissa kohteessa Talavera de la Reina. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, aamiaisesta ja ympärivuorokautisesta ...
7,6/10 Good! (43 arvostelua)
"Todo muy bien. Repetiremos"

Arvosteltu 25.2.2024

Hotel Ébora by Vivere Stays
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.
Apartamento Luminoso en la Calle del Sol, Casco Antiguo de Talavera de la Reina
Apartamento Luminoso en la Calle del Sol, Casco Antiguo de Talavera de la Reina
Talavera de la Reina, Toledo
Lähellä sijaitsee Muuri ja Albarrana-torni ja Ruiz De Lunan keramiikkamuseo, jotka ovat suosittuja nähtävyyksiä.
Apartamento Luminoso en la Calle del Sol, Casco Antiguo de Talavera de la Reina
Amplio Alojamiento, Céntrico y Tranquilo, Aire Ac., Wifi, Ascensor, 4 PAX
Amplio Alojamiento, Céntrico y Tranquilo, Aire Ac., Wifi, Ascensor, 4 PAX
Talavera de la Reina, Toledo
Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, patioista ja huoneessa olevasta kahvinkeittimestä.
10/10 Exceptional! (1 arvostelu)
TOdo perfecto
"Todo perfecto"

Arvosteltu 12.1.2024

Amplio Alojamiento, Céntrico y Tranquilo, Aire Ac., Wifi, Ascensor, 4 PAX
LA CASA DE LOS LIRIOS
LA CASA DE LOS LIRIOS
Alcabón, Toledo
Yövy tässä loma-asunnossa kohteessa Alcabón. Nauti yksityisistä uima-altaista, kaapeli-/satelliittitelevisiosta ja huoneessa olevasta kahvinkeittimestä. Lähellä ...
8,8/10 Excellent! (14 arvostelua)
"Hemos estado 8 personas muy bien, te sientes como si estuvieses en tu casa. Sandra es super agradable disponible para cualquier cosa que necesites."

Arvosteltu 28.4.2024

LA CASA DE LOS LIRIOS
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Suositut vierailukohteet