Theaterplatzin läheisyydessä sijaitsee osa Dresdenin tunnetuimmista maamerkeistä ja museoista. Aukion rakennukset edustavat barokki- ja renessanssiajan tyyliä. Theaterplatzilla voit vierailla mahtavassa 1700-luvulta peräisin olevassa katedraalissa sekä mielenkiintoisissa taidegallerioissa ja museoissa. Historiallisessa oopperatalossa voit seurata baletti- ja oopperaesityksiä. Theaterplatz on keskeinen osa Innere Altstadtin kaupunginosaa, joka kuuluu Dresdenin vanhaankaupunkiin (Altstadt).
Seisomalla keskellä kivettyä aukiota saat parhaimman yleiskuvan ympäröivistä rakennuksista. Aukion pohjoispuolella sijaitsee Semperoper-oopperatalo, etelässä puolestaan Hofkirche ja lännessä Zwingerin palatsi. Theaterplatzin keskellä seisoo Saksin kuninkaan Juhanan ratsastajapatsas. Hän hallitsi Saksin kuningaskuntaa 1800-luvun puolivälistä lähtien. Saksalaisen kuvanveistäjä Johannes Schillingin veistämä patsas valmistui vuonna 1889.
Barokkityylisessä Zwingerin palatsissa voit ihastella kauniita paviljonkeja, suihkulähteitä, puutarhoja ja patsaita. Saksin vaaliruhtinas August II Väkevä rakennutti palatsin 1700-luvun alussa hovitapahtumien näyttämöksi, ja nykyisin palatsissa on gallerioita ja museoita. Alte Meister -galleriassa on näytteillä vanhojen mestareiden, kuten Correggion ja Rafaelin, teoksia. Porzellansammlung-näyttelyssä on esillä mittava posliinikokoelma. Mathematisch-Physikalischer Salon -näyttelyssä voi puolestaan tutustua vanhoihin tieteellisiin instrumentteihin.
Semperoper-oopperataloon kannattaa tutustua opastetulla kierroksella. Oopperatalo on avattu vuonna 1841, ja se on entistetty toisen maailmansodan tuhojen jälkeen. Rakennus on kuuluisa uusrenessanssia edustavasta rakennustyylistä, koristeellisesta katsomosta ja erinomaisesta akustiikasta. Talon esityksistä vastaa Sächsische Staatsoper. Täällä voit seurata klassisia baletti- ja oopperaesityksiä, kuten Carmen, Don Quijote ja Pähkinänsärkijä.
Käy myös tutustumassa Hofkircheen, joka tekee vaikutuksen niin sisä- kuin ulkopuoleltakin. Kirkko jälleenrakennettiin toisen maailmansodan jälkeen. Hofkirchessä on vaikuttava 83 metriä korkea kellotorni, ja sen katon reunamilla seisoo lukuisia patsaita. Kirkon sisällä katse kannattaa kiinnittää entistettyihin kattofreskoihin.
Pääset Theaterplatzille esimerkiksi raitiovaunulla. Lähistöllä sijaitsee lyhyen kävelymatkan päässä myös muita Dresdenin vanhankaupungin nähtävyyksiä, kuten Altmarkt, Dresdenin linna ja Italienische Dörfchen -ravintola.
Theaterplatzin nähtävyyksien aukioloajat ja sisäänpääsymaksut vaihtelevat. Katso lisätietoja kunkin kohteen verkkosivustolta.