Istuskele joenvarren kahvilassa ja katsele, kuinka riminiläiset kulkevat Tiberiuksen sillan ylitse samoin kuin aiemmat sukupolvet ovat tehneet satojen vuosien ajan. Tutkiskele sillan rakennustöitä valvoneille Rooman keisareille kohdistettuja muinaisia kaiverruksia ja perehdy siihen, miten silta on kestänyt tulvat, sodat ja räjäytysyritykset.
Keisari Augustus käynnisti Tiberiuksen sillan rakennustyöt vuonna 14, mutta ne valmistuivat vasta seitsemän vuotta myöhemmin. Silloin keisarina toimi Tiberius, ja hän nimesi sillan itsensä mukaan. Alkuperäinen silta kulki Marecchiajoen ylitse. Joen suuntaa muutettiin 1900-luvun alussa, minkä vuoksi nykyisin alapuolella virtaa kanaali. Maanjäristyksistä ja toisen maailmansodan aikaisista natsien hyökkäyksistä huolimatta silta on säilynyt lähes samanlaisena kuin roomalaisina aikoina, ja se on yksi Riminin vanhimmista ja tunnetuimmista nähtävyyksistä.
Kävele Riminin historiallisesta keskustasta pohjoiseen ja ihaile kanaalin ylitse kulkevan Tiberiuksen sillan viittä holvikaarta. Voit nähdä jo kaukaa vuosisatoja virranneen veden sileäksi hioman istrialaisen marmorin välkähtelevän auringonvalossa. Tutkiskele lähemmäksi päästyäsi siltaan kaiverrettuja kirjoituksia. Niissä lukee latinaksi ”saatu molemmilta keisareilta”, mikä viittaa Augustukseen ja Tiberiukseen.
Kesäkuukausina silta luo upean taustamaiseman monille eri tapahtumille, kuten kanaalilla järjestettäville konserteille ja teatteriesityksille. Silta on parhaimmillaan silloin, kun se on suljettu liikenteeltä festivaalin tai muun yleisötapahtuman aikana. Istuskele kanaalin varren penkeillä ja mieti, että ihmiset ovat kulkeneet tämän sillan ylitse jo lähes 2000vuoden ajan.
Tiberiuksen silta sijaitsee viiden minuutin kävelymatkan päässä Piazza Cavourin aukiolta pohjoiseen. Riminin historiallisen keskustan ja San Giulianon esikaupunkialueen toisiinsa yhdistävä silta on aina avoinna.