Uden matkavinkit

Matkaopas

Kaupunkikuva, jossa näkyy selkeästi korkealle kohoava kirkko, jossa on kaksi tornia, ja sen ympärillä on asuin- ja liikerakennuksia, kaiken yllä kirkas taivas.
Puistossa on tuulimylly, leikkivälineitä, penkki ja taustalla näkyy talo.
Tee viikonloppumatka Udeniin tai nauti tämän Pohjois-Brabantin viehättävän kaupungin tarjonnasta päiväretkellä.

Uden on noin 35000asukkaan kaupunki, joka on säilyttänyt maaseutumaisen luonteensa. Täällä lapset voivat juoksennella puistossa tai kotieläintarhassa, ja luonto suorastaan kutsuu polkupyöräretkelle.

Udenin ympäristössä on ollut asutusta jo pronssikaudelta saakka, mutta kaupunki mainittiin ensimmäisen kerran vasta 1100-luvun lopussa. Se oli useiden vuosisatojen ajan maanviljely-yhteisö, joka kasvoi moderniksi kaupungiksi toisen maailmansodan jälkeen.

Yksi Udenin matkan kohokohdista on Volkelin lentotukikohta. Lentotukikohdan museossa on näytteillä koko joukko erilaisia lentokoneita, ja voit jopa istahtaa F-16-hävittäjän ohjaamoon.

Udenin kotieläintarhassa lapset oppivat tuntemaan eläimet hauskalla tavalla. Lisähupia on tarjolla BillyBird Park Hemelrijkissä, jossa voit seikkailla köysiradalla, vesiliukumäessä, kiipeilyseinällä tai vuoristoradalla.

Jos vietät lomaa Udenissa ystävän tai puolison kanssa, voitte nauttia kahdenkeskisistä hetkistä pyörä- tai kävelyretkellä Natuuregebied Maashorstissa. Jos koet seikkailunhalua, suuntaa Manege Paardenpersion Verstegenille ja tutustu alueeseen hevosen selässä.

Uden on pieni kaupunki, johon on helppo tutustua jalkaisin tai polkupyörällä. Jos olet liikkeellä autolla, voit pysäköidä sen kaupungin keskustaan aivan parhaiden kauppojen läheisyyteen. Udenissa ei ole rautatieasemaa (lähin on 's-Hertogenboschissa), mutta kaupungissa ja sen ympäristössä on helppo liikkua bussilla. Bussimatka Eindhoveniin tai 's-Hertogenboschiin kestää 30–40minuuttia.

Jo päivän tai viikonlopun pituinen matka Udeniin saa kaikki aistisi rentoutumaan.

Fletcher Hotel - Restaurant Teugel Uden - Veghel

Fletcher Hotel - Restaurant Teugel Uden - Veghel

4 out of 5
Bedafseweg 22 Uden
Hinta on 95 € per yö ajalle 15.11. viiva 16.11.
95 €
15.11.–16.11.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä boutique-tyylisessä hotellissa kohteessa Uden. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, ilmaisesta pysäköinnistä ja aamiaisesta (lisämaksusta). Asiakkaamme ...
Fletcher Hotel - Restaurant Teugel Uden - Veghel
Tulip Inn Eindhoven Airport

Tulip Inn Eindhoven Airport

Luchthavenweg 27 Eindhoven
Täysin hyvitettäväVaraa nyt, maksa myöhemmin
Hinta on 109 € per yö ajalle 7.12. viiva 8.12.
109 €
7.12.–8.12.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä liikematkustukseen soveltuvassa hotellissa kohteessa Eindhoven. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, aamiaisesta (lisämaksusta) ja pysäköinnistä (lisämaksusta). ...
Tulip Inn Eindhoven Airport
Van der Valk Hotel Eindhoven

Van der Valk Hotel Eindhoven

Aalsterweg 322 Eindhoven
Hinta on 134 € per yö ajalle 15.11. viiva 16.11.
134 €
15.11.–16.11.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä liikematkustukseen soveltuvassa hotellissa kohteessa Eindhoven. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, ilmaisesta pysäköinnistä ja 3 ravintolasta. Asiakkaamme ...
9/10 Upea! (321 arvostelua)
Great bed
"I have problems with my back if the bed is not good. This one was perfect, and I woke up in the morning feeling like a 20 years old."

Arvosteltu 21.2.2025

Van der Valk Hotel Eindhoven
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.
The Duke Apartments

The Duke Apartments

Tweede Straatje van Best 1 's-Hertogenbosch
Yövy tässä liikematkustukseen soveltuvassa huoneistossa kohteessa ’s-Hertogenbosch. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, kuntokeskuksesta ja päivittäisestä siivouksesta. ...
8,8/10 Erinomainen! (115 arvostelua)
"Wat schoon betreft verdient dit verblijf voor mij geen pluim. Tafel zaten de kringen nog op en was plakkerig. De afzuigkap was smerig. Het messenblok was niet schoongemaakt. In het appartement en badkamer was het vies en stoffig."

Arvosteltu 28.10.2026

The Duke Apartments
Den Heijkant

Den Heijkant

Heikant 8 Moergestel
Yövy tässä huoneistohotellissa kohteessa Moergestel. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, ilmaisesta pysäköinnistä ja aamiaisesta (lisämaksusta). Lähellä sijaitsevat ...
Den Heijkant
Limehome Eindhoven Gashouder

Limehome Eindhoven Gashouder

28 Gashouder Eindhoven NB
Yövy tässä huoneistohotellissa kohteessa Eindhoven. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, pyykinpesutiloista ja huoneessa olevasta kahvinkeittimestä. Lähellä sijaitsevat ...
7/10 Hyvä! (24 arvostelua)
"Siempre"

Arvosteltu 1.11.2026

Limehome Eindhoven Gashouder
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Kohteen Uden suositut nähtävyydet

Kohteen Uden lähellä sijaitsevat kaupungit