Vatikaanin museot: Opastetut kierrokset ja aktiviteetit

Vatikaanin museot
Vatikaanin museot
Vatikaanin museot
Vatikaanin museot
Vatikaanin museot


Unohda Louvre, the Met ja Eremitaaši – suuri määrä maailman arvostetuinta taidetta sijaitsee Vatikaanin museoissa.

Vatikaanin museoissa on maailman suurimmat ja arvokkaimmat taidekokoelmat renessanssin ylhäisistä mestariteoksista antiikin Rooman muinaisiin muistoesineisiin.Vatikaanin museot perusti paavi Julius II vuonna 1506 eli samana vuonna, jolloin Pietarinkirkon rakentaminen aloitettiin. Tarkoituksena oli, että museossa esitellään katolisen kirkon edeltävinä vuosisatoina hankkimaa taidetta. Nämä taideteokset – maalaukset, veistokset ja historiallisen esineet – houkuttelevat nyt vuosittain yli 5 miljoonaa kävijää.Vatikaanin museot muodostuvat useista pienemmistä kokoelmista, joista jokaisessa on runsaasti upeaa, arvostettua taidetta, mutta muutamaan mestariteokseen vierailijoiden kannattaa ehdottomasti tutustua. Pinacoteca Vaticana -taidegalleriassa on tunnettujen taidemaalarien, kuten Giotton, Rafaelin ja da Vincin, tunnettuja maalauksia ja alttaritauluja. Täällä on myös Caravaggion tunnetuin teos Kristuksen ristiltäotto. Pio-Clementino-museossa on kreikkalaista ja roomalaista veistostaidetta. Näytteillä on myös runsaasti muinaisia egyptiläisiä esineitä, uskonnollisaiheista nykytaidetta ja koristeellisia Italian karttoja useilta eri aikakausilta.Lisäksi tässä museossa on useita huoneita, joissa on näytteillä vain kuuluisan renessanssitaiteilijan Rafaelin töitä. Nämä huoneet suunniteltiin alun perin paavi Julius II:n asuintiloiksi, mutta nyt niissä voi ihailla tämän loistavan taidemaalarin töitä. Neljässä huoneessa on joitakin Rafaelin upeimmista säilyneistä freskoista ja joitakin muita töitä, kuten Ateenan koulu, Aatami ja Eeva ja Parnassus.Ehkäpä kaikkein tärkein huone ei kuitenkaan sijaitse itse museossa vaan matkalla sinne. Sikstuksen kappelin suunnitteli ja maalasi kaikkien aikojen taidokkain taiteilijajoukko. Seiniä koristavat upeat Pietro Peruginon, Sandro Botticellin, Cosimo Rossellin ja muiden merkittävien renessanssitaiteilijoiden freskot, ja kattoon on maalattu Michelangelon mahtavin mestariteos Aatamin luominen.Vatikaanin museoalue sijaitsee Rooman keskustan alueella, ja museot ovat avoinna maanantaista lauantaihin. Sen lisäksi museot ovat avoinna kuukauden viimeisenä sunnuntaina, eikä tällöin vaadita pääsymaksua. Museot ovat kiinni juhlapyhinä useita kertoja vuodessa. Tarkista tarkat ajat katedraalin verkkosivuilta.Voit kävellä aukiolle keskustasta. Suorin reitti on ylittää ensin Tiber-joki ja kävellä sitten suoraan pitkin Via della Conciliazione -katua. Ottavianon metroasema on lyhyen kävelymatkan päässä Via Ottaviano -kadulla.

Suunnittele matka ja näe Vatikaanin museot

Hinnat löydetty viimeisten 48 tunnin aikana. Napsauta nähdäksesi päivitetyt hinnat.
Hotel Varese Roma
Grand Hotel Olympic
Albergo Etico Roma

Kiertoajelut ja päiväretket

Näytä kaikki 236 aktiviteettia

Ruoka, juoma ja yöelämä

Näytä kaikki 41 aktiviteettia

Yksityiset ja tilauskiertoajelut

Näytä kaikki 32 aktiviteettia

Vatikaanin museot: Arvostelut

4.2
Huippukohde
5 - Loistava
45
5 - Loistava 42%
4 - Hyvä
45
4 - Hyvä 42%
3 - OK
14
3 - OK 13%
2 - Pettymys
4
2 - Pettymys 4%
1 - Hirveä
0
1 - Hirveä 0%

5/5 - Loistava

Tarkistettu asiakas

Ihmisiä aivan käsittämättömästi, jonot ihan hirveät. Osta lippusi jo kotimaasta.

Suositut vierailukohteet


Parhaat hotellitarjoukset

Hotel Dei Mellini

Hotel Dei Mellini

4 out of 5
Via Muzio Clementi 81, Rome, RM
Hotel Dei Mellini
citizenM Rome Isola Tiberina

citizenM Rome Isola Tiberina

4 out of 5
LUNGOTEVERE DE CENCI 5-8, Rome, RM
citizenM Rome Isola Tiberina
Hotel Pacific Roma

Hotel Pacific Roma

3 out of 5
Viale delle Medaglie D'Oro 51, Rome, RM
Hotel Pacific Roma
Grand Hotel Olympic

Grand Hotel Olympic

4 out of 5
Via Properzio 2/a, Rome, RM
Grand Hotel Olympic
Hotel Delle Nazioni

Hotel Delle Nazioni

4 out of 5
Via Poli 7, Rome, RM
Hotel Delle Nazioni
Hotel Quirinale

Hotel Quirinale

4 out of 5
Via Nazionale 7, Rome, RM
Hotel Quirinale
Mama Shelter Roma

Mama Shelter Roma

4 out of 5
Via Luigi Rizzo 20, Rome, RM
Mama Shelter Roma
Hotel Museum

Hotel Museum

3 out of 5
Via Tunisi 8, Rome, RM
Hotel Museum
The Spring House Hotel Rome Vatican, Tapestry Collection Hilton

The Spring House Hotel Rome Vatican, Tapestry Collection Hilton

4 out of 5
Via Mocenigo 7, Rome, RM
The Spring House Hotel Rome Vatican, Tapestry Collection Hilton
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.