Tämä Hong Kong Islandin pohjoispuolella lepäävä viheralue on erinomainen rentoutumispaikka Causeway Bayn kiireisten katujen vilinän jälkeen. Puisto on kaupungin suurin ja erittäin suosittu paikallisten keskuudessa. Siellä järjestetään keskustelufoorumeita ja erilaisia suuria messu- ja muita tapahtumia.Puisto on nimetty Englannin kuningatar Viktorian mukaan. Puiston pääsisäänkäynnin luona kohoaakin kuningattaren Lontoossa valettu patsas. Puistossa on myös urheilumahdollisuuksia, esimerkiksi juoksurata ja ulkouima-allas. Pikkulapset pitävät erityisesti pienoiseläintarhasta, jossa on esimerkiksi riikinkukkoja ja kilpikonnia.Jos heräät aikaisin, käy aamukävelyllä puistossa ihastelemassa taijin harrastajien koreografiaa. Viikonloppuisin puistossa harrastetaan muitakin itsepuolustuslajeja, mutta taijin kerrotaan olevan hongkongilaisten suosituin kuntoilutapa. Jos haluat kokeilla lajia, Hongkongin matkailutoimisto järjestää ilmaisia kursseja vasta-alkajille. Kurssien ajankohdat löydät matkailutoimiston verkkosivustolta.Puistossa järjestetään joka vuosi kiinalaisen uudenvuoden markkinat. Se on suuri tapahtuma, jonka kukka- ja hedelmäkojut ovat auki iltamyöhään. Myös Hongkongin suosittu kukkanäyttely järjestetään puistossa vuosittain maaliskuussa. Syyskuussa vietetään keskisyksyn juhlaa, jolloin puutarhoja koristavat perinteiset kiinalaiset lyhdyt. Victoria Park toimii myös vuosittain 4.kesäkuuta järjestettävän Taivaallisen rauhan aukion muistojuhlan puitteina.Jos vierailet puistossa sunnuntaina, pääset seuraamaan kaupungin keskustelufoorumia, johon poliitikot, akateemikot ja muut julkisuudenhenkilöt kokoontuvat keskustelemaan ajankohtaisista asioista. Radio Television Hong Kong lähettää keskustelut, ja tapahtuma houkuttelee paikalle iäkkäitä Pekingin-mielisiä mieshenkilöitä, joiden voi kuulla huutelevan iskulauseita foorumin ulkopuolella. Paikalliset kutsuvat näitä miehiä ”Victoria Parkin sediksi”, ja heistä on tullut ikään kuin osa puistoa. Sunnuntaisin puistossa näkee myös satoja ”amaheja” eli indonesialaisia ja filippiiniläisiä sisäkköjä viettämässä vapaapäiväänsä.Victoria Park sijaitsee Causeway Bayn ja Tin Haun metroasemien välillä. Pääset puistoon Causeway Bayn asemalta poistumalla E-uloskäynnistä ja kävelemällä Great George Streetiä pitkin. Tin Haun asemalla uloskäynti on A2. Käänny vasemmalle uloskäynnin suulta ja kävele suoraan eteenpäin, kunnes saavut puistoon.
Victoria Park: Opastetut kierrokset ja aktiviteetit





Koe Victoria Park
Suunnittele matka ja näe Victoria Park
Hinnat löydetty viimeisten 48 tunnin aikana. Napsauta nähdäksesi päivitetyt hinnat.

The Perkin Hotel
Tsim Sha Tsui
Hinta oli 1 495 €, hinta on nyt 1 181 € per henkilö
1 181 €
per henkilö
26.9.–1.10.
löydetty 1 päivä sitten
Sisältää menopaluulennot
Helsinki (HEL) –> Hongkong (HKG)
8,8/10 Erinomainen! (1 000 arvostelua)
The hotel is in a great location with easy access to public transport and the main tourist areas. Lots of restaurants very close even in same building. The room was very clean. Rooms are very quiet and clean and air conditioning was great. Bed was comfortable and shower was very good. Wifi is fast and reliable. The breakfast was not much but still this was enough to start the day.
The staff was very friendly and we even got our room couple of hour before the normal time which was great because we were so tired after long flight. Overall we enjoyed our stay and it was good value for money. If we will come back to Hong Kong, we definitely will book the same hotel.
Arvosteltu 10.11.2018

Dash Living on Prat
Tsim Sha Tsui
Hinta oli 1 847 €, hinta on nyt 1 227 € per henkilö
1 227 €
per henkilö
26.9.–1.10.
löydetty 1 päivä sitten
Sisältää menopaluulennot
Helsinki (HEL) –> Hongkong (HKG)
8,4/10 Erittäin hyvä! (1 002 arvostelua)
Henkilökunta oli erittäin ystävällistä sekä joustavaa, check in ja out oli todella sujuvaa.
Huoneet olivat erittäin siistit, toki yksinkertaiset. Ilmastointi toimi hyvin ja huoneesta sai vaikka jäisen viileän, jos ulkoilman kuumuus ja kosteus alkoi ahdistaa!
Ainoa huono puoli huoneessa oli Aasian maissa yleinen hyvin ohut ovi, käytävältä äänet kuuluivat kuin ovi olisi auki. Kuitenkin yhdellä käytävällä ei ollut montaa huonetta, eikä melua syntynyt.
Minibaaria, aamiaista tai muita palveluita ei ole, mutta meille tärkeintä oli hyvä siisti huone, joten olen erittäin tyytyväinen!
Arvosteltu 11.10.2019

Homy Residence
Jordan
Hinta oli 1 512 €, hinta on nyt 1 184 € per henkilö
1 184 €
per henkilö
26.9.–1.10.
löydetty 1 päivä sitten
Sisältää menopaluulennot
Helsinki (HEL) –> Hongkong (HKG)
8,8/10 Erinomainen! (66 arvostelua)
スタッフの方は皆親切で、近所の海南鶏飯のお店を教えてくれたり、金庫が最初反応しなかったのも、すぐに対応してもらえました。
設備が古いので、人によっては気になるかもしれません。シャワーも水圧温度共に問題ありませんでした。ホテルに入るときは入り口が施錠されているので、インターホンで呼ぶ必要があります。
Arvosteltu 13.8.2026
Kohteen Victoria Park suositut nähtävyydet
Parhaat hotellitarjoukset

Rosedale Hotel Hong Kong
8 Shelter Street Hong Kong

Harbour Grand Kowloon
20 Tak Fung Street Kowloon

New World Millennium Hong Kong Hotel
72 Mody Road Kowloon

Hopewell Hotel
15 Kennedy Road Hong Kong

The Park Lane Hong Kong, Autograph Collection
310 Gloucester Road Hong Kong

Grand Hyatt Hong Kong
1 Harbour Road Hong Kong

The Emperor Hotel
No. 373 Queen's Road East Hong Kong Hong Kong

Regal Hongkong Hotel
88 Yee Wo Street Hong Kong

The Salisbury - YMCA of Hong Kong
41 Salisbury Road Kowloon
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.