Zarautz matkavinkit

Matkaopas

Amazing beach!! A must if you like surfing!!!
Walking along the beach in San Sebastián
Zarautz beach, Gipuzkoa, Basque Country.
Zarautz, Spanien
Acantilados.
Uimarannat, vuoret, arkkitehtuuri ja historia tekevät Zarautzista kohteen, joka tarjoaa jokaiselle jotakin.

Zarautz on Gipuzkoan maakunnassa sijaitseva kaupunki, jonka Kastilian kuningas Ferdinand III perusti vuonna 1237. Rannikkoalueen asukkaat olivat työlleen omistautuneita valaanpyytäjiä, kunnes elinkeino katosi Biskajanalahdelta. Pakettimatkalla Zarautziin pääset tutustumaan myös kaupungin toiseen kiinnostavaan puoleen: kerrotaan, että ensimmäinen maailman ympäri purjehtinut laiva, Victoria, rakennettiin täällä.

Kaupungin tärkein vetonaula on kuitenkin sen uimaranta. Lähes 2,5 kilometrin levyinen hiekkaranta on Baskimaan pisin, ja rantaa kutsutaan usein "Uimarantojen kuningattareksi". Nimitys juontaa juurensa siitä, että Espanjan kuningatar Isabella II valitsi rannan kesäasuntonsa paikaksi, ja sen myötä turismi Zarautzissa lisääntyi merkittävästi 1800-luvulla. Kohde sopii täydellisesti myös lainelautailijoille, sillä rannikon aallot ovat maailmankuuluja.

Myös luonnonystäville Zarautz on oikea paikka. Halvoilla matkoilla Zarautziin pääset nauttimaan Iñurritzan suojellun biotoopin kauneudesta. Golfkenttä on vallannut suuren osan alueesta, mutta pääset myös kiipeämään luonnonkaunista polkua pitkin upealle Talaimendin vuorelle.

Ympäröivän luonnon lisäksi myös paikallinen arkkitehtuuri on tutustumisen arvoista. Muista siis kuljeskella Zarautzin matkasi aikana vanhankaupungin kujilla. Tärkeimpiä rakennuksia ovat goottilainen Santa María la Realin kirkko sekä Torre Zarautz. Käy vielä ennen lähtöäsi rannalla sijaitsevassa kuningatar Isabella II:n residenssissä Palacio de Narrosissa.

Tämä kaupunki tarjoaa jokaiselle jotakin. Varaa nyt lomasi Zarautziin, yhteen Espanjan Baskirannikon kätketyistä aarteista.

Hotel Zarauz

Hotel Zarauz

3 out of 5
Nafarroa Kalea, 26 Zarautz Gipuzkoa
Hinta on 69 € per yö ajalle 19.3. viiva 20.3.
69 €
19.3.–20.3.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä hotellissa kohteessa Zarautz. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, aamiaisesta (lisämaksusta) ja huonepalvelusta. Lähellä sijaitsevat Luzean torni ja ...
8/10 Very Good! (375 arvostelua)
personal amable, hotel mal. Para tener 3 estrellas está todo viejo, colchón y almohadas incómodas, se oía todo de la habitación de al lado, no había wifi y en recepción dicen q es q hotel lleno

Arvosteltu 18.11.2025

Hotel Zarauz
NH Collection San Sebastián Aránzazu

NH Collection San Sebastián Aránzazu

4 out of 5
Vitoria-Gasteiz 1 San Sebastián Gipuzkoa
Hinta on 81 € per yö ajalle 22.3. viiva 23.3.
81 €
22.3.–23.3.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä boutique-tyylisessä hotellissa kohteessa San Sebastián. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, aamiaisesta (lisämaksusta) ja huonepalvelusta. Asiakkaamme ...
9,2/10 Wonderful! (1 002 arvostelua)
Siisti hotelli ja huoneet. Ystävällinen henkilökunta. Otettiin aamiainen yhtenä päivänä (23,50€/hlö), eli kahdelta lähemmäs 50€. Tuolla hinnalla olisi lähikahviloissa syönyt viitenä aamuna kahden hengen maittavan aamiaisen. Rantaan matkaa npin 7min kävellen rauhassa, keskustaan noin 30min. Sjosittelen ...

Arvosteltu 18.3.2020

NH Collection San Sebastián Aránzazu
Hotel Maria Cristina, a Luxury Collection Hotel

Hotel Maria Cristina, a Luxury Collection Hotel

5 out of 5
Paseo Republica Argentina, 4 San Sebastián Gipuzkoa
Hinta on 397 € per yö ajalle 29.3. viiva 30.3.
397 €
29.3.–30.3.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä ylellisessä hotellissa kohteessa San Sebastián. Nauti aamiaisesta (lisämaksusta), ympärivuorokautisesta huonepalvelusta ja kuntokeskuksesta. Asiakkaamme ...
9,8/10 Exceptional! (822 arvostelua)
Sijainti on aivan loistava ja rakennus kokonaisuudessaan hieno. Kuin konsanaan Grand Hotel.

Arvosteltu 27.8.2019

Hotel Maria Cristina, a Luxury Collection Hotel
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.
Legazpi Doce Rooms & Suites

Legazpi Doce Rooms & Suites

3.5 out of 5
Calle Legazpi, 12 San Sebastián
Yövy tässä huoneistohotellissa kohteessa San Sebastián. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, ylellisistä vuodevaatteista ja siivouksesta. Asiakkaamme kehuvat majoituspaikan ...
Legazpi Doce Rooms & Suites
Wecamp San Sebastian

Wecamp San Sebastian

2 out of 5
Paseo Padre Orkolaga, 69 San Sebastián Guipuzcoa
Yövy tässä perheille sopivassa leirintäalueessa kohteessa San Sebastián. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, ilmaisesta pysäköinnistä ja ulkouima-altaasta. Lähellä ...
Wecamp San Sebastian
Numad Studios

Numad Studios

3 out of 5
Paseo de Miramón, 162 San Sebastián Gipuzkoa
Yövy tässä huoneistohotellissa kohteessa San Sebastián. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, ympäri vuorokauden auki olevasta kuntokeskuksesta ja kuivapesulasta ...
9/10 Wonderful! (230 arvostelua)
Superb

Arvosteltu 4.6.2025

Numad Studios
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Suositut vierailukohteet

Aktiviteetit

Kohteen Zarautz lähellä sijaitsevat kaupungit