Annapolis matkavinkit

Matkaopas

Annapolis
Annapolis
U.S. Naval Academy joka esittää sisäkuvat, sotilaskäyttöön tarkoitetut esineet ja vanha arkkitehtuuri
Annapolis sekä pari
Annapolis
Marylandin viehättävässä pääkaupungissa Annapolisissa näet purjehdusregattoja, meriupseereita ja punatiilisiä siirtomaatyylisiä kartanoita.

Vietä rento kaupunkiloma Annapolisissa, jonka kapeat mukulakivikadut, 1700-luvulla rakennetut tiilirakennukset ja siirtomaa-aikaiset kartanot tuovat tuulahduksen Amerikan historiasta. Vaikka kaupungissa on nykyään paljon teknologiayrityksiä, se ei ole unohtanut pitkäaikaista asemaansa tärkeänä laivastotukikohtana.

Severnjoen etelärannalla sijaitseva Marylandin pääkaupunki on ollut merenkulun keskuspaikka jo vuosia. Kaupungissa on suuri satama, ja myös Yhdysvaltain merisotakoulu sijaitsee täällä.

Puritaanisiirtolaiset perustivat kaupungin vuonna1649, ja vuonna1694 se nimettiin Annapolisiksi Tanskan ja Norjan prinsessaAnnen mukaan. Vuosina1783 ja 1784 se toimi yhdeksän kuukauden ajan Yhdysvaltain ensimmäisenä rauhanaikaisena pääkaupunkina sisällissodan jälkeen.

Tutustu Annapolisin lomallasi aluksi City Dockiin, joka on kaupungin rantaviivan sykkivä sydän. Käyskentele rantapromenadilla ja katsele veneitä, tutustu kauppojen tarjontaan ja illasta jossakin laadukkaista ravintoloista tai baareista. Kävele satama-altaalle katsomaan muistomerkkiä, joka on omistettu Afrikasta vuonna1767 saapuneen Kunta Kinten muistolle. Hänen tarinansa kerrotaan Alex Haleyn romaanissa Juuret.

Yhdysvaltain merisotakoulu perustettiin täällä vuonna1845, ja tulevat meriupseerit suorittavat yhä nelivuotisen koulutuksensa samassa oppilaitoksessa. Loma Annapolisissa antaa ainutlaatuisen mahdollisuuden tutustua akatemiaan ja sen perinteisiin opastetulla kierroksella. Vieraile merisotakoulun historiallisessa museossa, ihaile mitaleja ja miekkoja ja katso multimediaesityksiä, jotka kartoittavat Yhdysvaltain laivaston historiaa.

Voit syventyä Annapolisin historiaan myös Maryland State Housessa, Yhdysvaltain vanhimmassa yhä käytössä olevassa valtiopäivärakennuksessa. Pistäydy myös Chase-Lloyd Housessa. Tämän yrjönaikaisen tiilikartanon rakennutti aikoinaan Samuel Chase, yksi itsenäisyysjulistuksen allekirjoittajista.

Annapolis on portti Chesapeakenlahdelle, ja sen rantaviiva on täynnä pienvenesatamia. Tee päiväristeily tai lähde vesille omalla veneellä. Voit myös vuokrata kanootin, kajakin tai polkuveneen tai ihailla purjeveneitä rannalta käsin. Matka Annapolisiin kannattaa ajoittaa kesäkaudelle, sillä huhtikuun lopusta syyskuun alkuun kaupungissa järjestetään purjehduskilpailu joka keskiviikko. Yli150venettä purjehtii lahdella olevien poijujen ympäri suuntanaan Annapolis Yacht Clubin edessä oleva maali.

Annapolis on alle tunnin ajomatkan päässä Washington D.C.:stä, ja se on pääkaupungissa vierailevien suosittu päiväretkikohde.

Discover neighborhoods in Annapolis

Annapolis johon kuuluu kaupunki ja katunäkymät sekä pieni ryhmä ihmisiä

Historic District

Jos vietät aikaa kohteessa Historic District, Marylandin parlamenttitalo ja William Paca House (historiallinen rakennus) ovat näkemisen arvoisia nähtävyyksiä.

Historic District
Default Image

Eastport

Jos vietät aikaa kohteessa Eastport, Annapolisin verenkulkumuseo ja Annapolis Harbor ovat näkemisen arvoisia nähtävyyksiä.

Eastport
Default Image

Murray Hill

Jos vietät aikaa kohteessa Murray Hill, Ballet Theater of Maryland (teatteri) ja Spa Creek ovat näkemisen arvoisia nähtävyyksiä.

Murray Hill
Default Image

Cape Saint Claire

Vaikka Cape Saint Claire ei tarjoa suurta määrää nähtävyyksiä, hieman kauempana sijaitsevat Sandy Point State Park (puisto) ja Chesapeake Bay Bridge (silta) tarjoavat lisää nähtävää ja tekemistä.

Cape Saint Claire
Maryland Quiet Waters Park featuring puisto ja talo

Hillsmere

Jos vietät aikaa kohteessa Hillsmere, Maryland Quiet Waters Park (puisto) ja Great Frogs Winery ovat näkemisen arvoisia nähtävyyksiä.

Hillsmere
Default Image

Arundel on the Bay

Kohteessa Arundel on the Bay vieraillessasi Bay Ridge Beach ja Carrs Beach ovat joitain lähiseudun mielenkiintoisia kohteita.

Arundel on the Bay
Historic Inns of Annapolis

Historic Inns of Annapolis

3.5 out of 5
58 State Circle, Annapolis, MD
Yövy tässä historiallisessa hotellissa kohteessa Annapolis. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, huonepalvelusta ja ympäri vuorokauden auki olevasta kuntokeskuksesta. ...
8,8/10 Excellent! (1 823 arvostelua)
"Great place for a quick get away!"

Arvosteltu 26.7.2025

Historic Inns of Annapolis
Graduate by Hilton Annapolis

Graduate by Hilton Annapolis

4 out of 5
126 West St, Annapolis, MD
Hinta on 154 € per yö ajalle 17.8. viiva 18.8.
154 €
17.8.–18.8.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä 4 tähden liikematkustukseen soveltuvassa hotellissa kohteessa Annapolis. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, aamiaisesta (lisämaksusta) ja ympäri vuorokauden ...
9,4/10 Exceptional! (1 008 arvostelua)
"Very clean and comfortable. Shuttle stops right across the street. My only recommendation would be to put a keurig coffee maker in each room."

Arvosteltu 25.7.2025

Graduate by Hilton Annapolis
DoubleTree by Hilton Hotel Annapolis

DoubleTree by Hilton Hotel Annapolis

4 out of 5
210 Holiday Court, Annapolis, MD
Hinta on 97 € per yö ajalle 17.8. viiva 18.8.
97 €
17.8.–18.8.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä 4 tähden liikematkustukseen soveltuvassa hotellissa kohteessa Annapolis. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, ilmaisesta pysäköinnistä ja aamiaisesta ...
8,4/10 Very Good! (1 019 arvostelua)
7 out of 10 stars
"The hotel is older and as we walked through we were saying how it could be (& you can tell it was) a really nice hotel. Don’t misunderstand, it was a nice hotel, but you can tell it’s ‘used’. There are scuffs on doors and walls, there are tiles broken on floors, etc. the room itself was clean. The ..."

Arvosteltu 27.7.2025

DoubleTree by Hilton Hotel Annapolis
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.
Charming Historic Townhouse Steps From USNA

Charming Historic Townhouse Steps From USNA

Annapolis, MD
Yövy tässä loma-asunnossa kohteessa Annapolis. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, pyykinpesutiloista ja huoneessa olevasta kahvinkeittimestä. Lähellä sijaitsevat ...
10/10 Exceptional! (26 arvostelua)
"Great location, very cozy and comfortable little spot near the USNA. Excellent communication, very clean, and easy check in process. The road is a bit noisy at night so plan for white noise options. The owner provides ear plugs for super light sleepers- but we slept fine with white noise on our iPhones. ..."

Arvosteltu 20.7.2025

Charming Historic Townhouse Steps From USNA
Waterfront Oasis of Annapolis Star

Waterfront Oasis of Annapolis Star

Annapolis, MD
Yövy tässä huoneistossa kohteessa Annapolis. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, yksityisestä uima-altaasta ja vesipuistosta. Lähellä sijaitsevat Annapolis City ...
10/10 Exceptional! (74 arvostelua)
Perfect hospitality
"Clean, safe, joy and owners hospitality perfect"

Arvosteltu 16.7.2025

Waterfront Oasis of Annapolis Star
Paras sijainti. Paras hinta.  Vastapäätä porttia One & Steps from the Waterfront

Paras sijainti. Paras hinta. Vastapäätä porttia One & Steps from the Waterfront

Annapolis, MD
Yövy tässä loma-asunnossa kohteessa Annapolis. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, vesipuistosta ja pyykinpesutiloista. Lähellä sijaitsevat Annapolis City Dock ...
10/10 Exceptional! (209 arvostelua)
Phenomenal Stay in Annapolis!
"This wonderful home is cozy and inviting! Unbeatable location and very accommodating in so many ways! John was an excellent host - 5 Stars!"

Arvosteltu 10.7.2025

Paras sijainti. Paras hinta. Vastapäätä porttia One & Steps from the Waterfront
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Suositut vierailukohteet

Aktiviteetit

Kohteen Annapolis lähellä sijaitsevat kaupungit