Alamosa matkavinkit

Matkaopas

Alamosa
Alamosa
Alamosa
Alamosa
Alamosa
Matkusta Alamosaan aivan Great Sand Dunesin kansallispuiston kupeeseen ja pidä tätä pikkukaupunkia tukikohtanasi tutustuessasi Coloradon San Luis Valleyhin.

Vuorien ja aavikkojen välissä sijaitseva Alamosa on Coloradon San Luis Valleyn kaupan ja turismin keskus. Jylhänkaunis luonto odottaa heti tämän vilkkaan kaupungin ulkopuolella.

Alamosa on espanjaa ja tarkoittaa poppelia. Voit ihailla näitä kauniita puita eri puolilla kaupunkia ja alueen läpi kiemurtelevan Rio Grande ‑joen rannoilla.

Alueen väkiluku lähti nousuun 1870-luvulla, jolloin Denver and Rio Grande Railroad ‑yhtiön rautatiehanke eteni Alamosaan saakka. Lomalla Alamosassa voit perehtyä laakson historiaan San Luis Valley History Museumissa, joka kertoo alueen tarinan alkuperäisasukkaiden ja ensimmäisten eurooppalaissiirtokuntien ajoista 1800-luvun loppupuolelle.

Alamosassa toimiva Adams State University on pieni yleissivistäviä aineita opettava korkeakoulu, jossa on noin3500opiskelijaa. Voit tutustua paikalliseen taiteeseen ja esineistöön yliopiston kampusalueen Richardson Hallissa sijaitsevassa Luther Bean Museumissa, jossa esitellään intiaanien ruukkuja, kudonnaisia ja muuta esineistöä.

Pistäydy keskustassa ollessasi hetkeksi kuuluisaan Firedworks Galleryyn. Tässä nykytaiteen galleriassa on esillä monenlaisia teoksia, ja se on hyvinkin vierailun arvoinen.

Great Sand Dunesin kansallispuisto on San Luis Valleyn kuuluisin nähtävyys ja monille Alamosan loman kohokohta. Kansallispuisto sijaitsee noin 55kilometrin päässä Alamosasta, ja sen vetonaulana ovat Pohjois-Amerikan korkeimmat hiekkadyynit. Samoile puistossa, laske hiekkarinnettä kelkalla tai tee telttaretki.

Matka Alamosaan tarjoaa ainutlaatuisia elämyksiä myös eläinten ystäville. Jo lyhyellä kävelyretkellä Alamosa National Wildlife Refugessa, pääosin kosteikoista muodostuvalla suojelualueella, voit erilaisten lintujen lisäksi nähdä myös peuroja, kojootteja ja majavia.

Monte Vista National Wildlife Refuge on suosittu lintujen suojelualue vain 25minuutin ajomatkan päässä Alamosan keskustasta. Useat polut ja tiet yhdistävät puiston eri osia, ja keväisin paikalla on paljon lintujen ystäviä ihailemassa hietakurkien paluumuuttoa pohjoiseen.

Pääosin aavikkoalueista koostuvassa San Luis Valleyssä ei juuri sada. Laaksossa on harvoin epämiellyttävän kuumaa kesäaikaan, ja öisin voi tulla hyvin kylmä. Vuokraamalla auton voit helposti kierrellä Alamosaa ja sen ympäristöä.

Quality Inn Alamosa

Quality Inn Alamosa

2.5 out of 5
333 Santa Fe Avenue Alamosa CO
Hinta on 86 € per yö ajalle 14.6. viiva 15.6.
86 €
14.6.–15.6.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä perheille sopivassa hotellissa kohteessa Alamosa. Nauti ilmaisesta aamiaisesta, ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä ja ilmaisesta pysäköinnistä. Asiakkaamme ...
7,4/10 Good! (522 arvostelua)
"The breakfast was good. Staffs were amazing. The room was spacious. But the toilet was very dirty. They cleaned after we told them. But they should have checked it before we go there."

Arvosteltu 11.6.2026

Quality Inn Alamosa
Comfort Inn & Suites Alamosa

Comfort Inn & Suites Alamosa

2.5 out of 5
6301 US HWY 160 Alamosa CO
Hinta on 137 € per yö ajalle 14.6. viiva 15.6.
137 €
14.6.–15.6.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä perheille sopivassa hotellissa kohteessa Alamosa. Nauti ilmaisesta aamiaisesta, ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä ja ilmaisesta pysäköinnistä. Asiakkaamme ...
8,6/10 Excellent! (1 013 arvostelua)
"Bedding wasn't clean. Either makeup or blood stains on the pillow cases. Shower floor was dirty with leftover hairs from the last people. The door in room 222 does not latch. The only time it is secure is if you use the dead bolt. Literally no need for a key. Breakfast is sad... But most are ..."

Arvosteltu 11.6.2026

Comfort Inn & Suites Alamosa
Dunes Inn

Dunes Inn

2.5 out of 5
425 Main St Alamosa CO
Hinta on 88 € per yö ajalle 14.6. viiva 15.6.
88 €
14.6.–15.6.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä liikematkustukseen soveltuvassa hotellissa kohteessa Alamosa. Nauti ilmaisesta aamiaisesta, ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä ja ilmaisesta pysäköinnistä. ...
9/10 Wonderful! (1 028 arvostelua)
"This is an old school motel that is well maintained and comfortable. The breakfast provided from the attached cafe was excellent and more than I expected at the price point for our room."

Arvosteltu 12.6.2026

Dunes Inn
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.
Downtown Alamosa 3 makuuhuoneen 2 kylpy kotiin

Downtown Alamosa 3 makuuhuoneen 2 kylpy kotiin

Alamosa CO
Yövy tässä loma-asunnossa kohteessa Alamosa. Nauti pyykinpesutiloista, patioista ja kaapeli-/satelliittitelevisiosta. Lähellä sijaitsevat San Luis Valley Museum ...
10/10 Exceptional! (78 arvostelua)
"Great location. We were delighted by the attention paid to our comfort. And snacks!"

Arvosteltu 12.6.2026

Downtown Alamosa 3 makuuhuoneen 2 kylpy kotiin
NEW Luxe Private Tiny Home near the Sand Dunes - Sleeps 5 - #1474

NEW Luxe Private Tiny Home near the Sand Dunes - Sleeps 5 - #1474

Alamosa CO
Yövy tässä loma-asunnossa kohteessa Alamosa. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, pyykinpesutiloista ja patioista. Lähellä sijaitsevat Pinyon Flats Campground ...
NEW Luxe Private Tiny Home near the Sand Dunes - Sleeps 5 - #1474
STR #03015 - Steps to Main St, Near Sand Dunes

STR #03015 - Steps to Main St, Near Sand Dunes

Alamosa CO
Yövy tässä loma-asunnossa kohteessa Alamosa. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, pyykinpesutiloista ja huoneessa olevasta kahvinkeittimestä. Lähellä sijaitsevat ...
10/10 Exceptional! (18 arvostelua)
"Very clean, Host available responsive if needed. Kitchen equipped adequately, Safeway very close if necessary. Air conditioning & grill a thoughtful addition. Only used both once but loved the amenity. Also an outdoor lounge area that is not in the pictures. Overall loved it during our time there. ..."

Arvosteltu 18.5.2026

STR #03015 - Steps to Main St, Near Sand Dunes
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Kohteen Alamosa suositut nähtävyydet

Kohteen Alamosa lähellä sijaitsevat kaupungit