Beethovenin muistomerkki: Opastetut kierrokset ja aktiviteetit

Beethovenin muistomerkki
Valitse vähintään kaksi tuotetta ja säästä matkastasi:
Vilkkaalla Münsterplatzin torilla Bonnin vanhassakaupungissa kohoaa 1800-luvulla valmistunut Beethovenin pronssipatsas.

Ei ole sattumaa, että tämä Beethovenin muistomerkkinä (Beethoven-Denkmal) tunnettu patsas sijaitsee juuri Bonnissa – onhan se säveltäjämestarin syntymäkaupunki. Patsaan lähiympäristössä Beethovenin vaikutus ja musiikin historia näkyvät kaikkialla. Voit istahtaa torikahvilaan kahville ja kerrata samalla mielessäsi Münsterplatzin historiaa, johon säveltäjänero on vaikuttanut.

Beethovenin suurikokoinen pronssipatsas paljastettiin vuonna1845 ensimmäisen Beethoven-festivaalin yhteydessä, kun säveltäjän syntymästä oli kulunut 75vuotta. Patsas kuvaa säveltäjää inspiraationhetkellä, ja huomattavaa siinä on erityisesti sen juhlava asento ja kasvojen ilme. Beethovenin katse on kääntynyt ylöspäin ja hän näyttää säveltävän musiikkia kynä ja nuottivihko kädessään. Patsaan pronssiseen jalustaan on veistetty korkokuvia myyttisistä hahmoista, ja jalustan ympärillä on kukkaistutuksia. Beethovenin muistomerkki ja sen taustalla häämöttävät historialliset rakennukset ovat erinomaisia kuvauskohteita.

Puiden reunustamalta torilta käsin voit tutustua historialliseen arkkitehtuurin tarkemmin. Voit kuvitella mielessäsi, miltä tori on näyttänyt patsaan paljastamishetkellä 1800-luvun puolivälissä. Paljastamistilaisuuteen osallistui aikakauden merkkihenkilöitä, kuten Ison-Britannian kuningatar Viktoria, Preussin kuningas Fredrik Vilhelm IV, kuningatar Viktorian puoliso Prinssi Albert sekä useita tunnettuja muusikkoja ja säveltäjiä.

Torin ympärillä on kahviloita, joiden terasseilla voi käydä lepuuttamassa jalkojaan ja ihastella samalla näkymiä torille. Ilmapiiristä nautiskellessasi voit maistaa paikallisia leivoksia kahvin kera. Beethovenin muistomerkkiin voi tutustua veloituksetta milloin tahansa. Lähistöllä sijaitsevassa Beethovenin syntymäkodissa voi tutustua säveltäjän elämään ja teoksiin tarkemmin. Jos haluat nähdä patsaan värikkäästi valaistuna, Münsterplatzille kannattaa saapua markkinapäivänä.

Suunnittele matka ja näe Beethovenin muistomerkki

Hinnat löydetty viimeisten 48 tunnin aikana. Napsauta nähdäksesi päivitetyt hinnat.
Mauritius Hotel & Therme
Dorint An der Messe Köln

Suositut vierailukohteet


Parhaat hotellitarjoukset

Belmont Classic
Belmont Classic
Oxfordstraße 14, Bonn, NRW
Belmont Classic
prizeotel Bonn-City
prizeotel Bonn-City
3 out of 5
Erzbergufer 15, Bonn, Nordrhein-Westfalen
prizeotel Bonn-City
Ameron Bonn Hotel Königshof
Ameron Bonn Hotel Königshof
4 out of 5
Adenauerallee 9, Bonn, NW
Ameron Bonn Hotel Königshof
ACHAT Sternhotel Bonn
ACHAT Sternhotel Bonn
Markt 8, Bonn
ACHAT Sternhotel Bonn
IntercityHotel Bonn
IntercityHotel Bonn
4 out of 5
Quantiusstr. 22, Bonn, NW
IntercityHotel Bonn
Motel One Bonn-Hauptbahnhof
Motel One Bonn-Hauptbahnhof
Am Hauptbahnhof 12, Bonn
Motel One Bonn-Hauptbahnhof
Hotel Collegium Leoninum
Hotel Collegium Leoninum
4 out of 5
Noeggerathstr. 34, Bonn, NW
Hotel Collegium Leoninum
Beethoven Hotel Dreesen - furnished by BoConcept
Beethoven Hotel Dreesen - furnished by BoConcept
3 out of 5
Bonngasse 17, Bonn, NW
Beethoven Hotel Dreesen - furnished by BoConcept
Maritim Hotel Bonn
Maritim Hotel Bonn
Godesberger Allee, Bonn, NW
Maritim Hotel Bonn
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.