Bergisch Gladbach matkavinkit

Matkaopas

Suuri sali, jossa on korkeat katot, kaarevat ikkunat ja koristeelliset seinäkoristeet.
Neliönmuotoinen aukio, jossa on suihkulähde, ja aukiota ympäröivät rakennukset. Kauempana näkyy myös torni.
Maalaismaisemassa kulkeva tie, jonka molemmin puolin on peltoja ja kauempana näkyy talo.
Tyyni järvi, jonka ympärillä on tiheästi kasvavia vihreitä puita, ja joiden kuvajainen heijastuu vedenpintaan.
Valkoinen kirkko, jonka terävässä tornissa on piikki, ja jonka ympärillä on lehtipuita sekä ruohikkoalue.
Bergisch Gladbach on viime vuosikymmenten aikana hiljalleen kasvanut yhdeksi Rhenish-Bergischin alueen suurimmista kaupungeista, ja se onkin nykyään alueen pääkaupunki. Kaupungista löytyy runsaasti upeita kulttuurisia rakennuksia.

Kaupunki kattaa kaikkiaan 25 aluetta, joilla jokaisella on oma kulttuuritaustansa. Bensbergissä voit Bergisch Gladbachin -matkasi aikanakokea palan historiaa. Schloss Bensberg, joka rakennettiin 1700-luvun alkupuolella, on nykyään luksushotelli, ja siinä on edelleen nähtävissä aikansa barokkityyli muotoineen ja koristeineen. ViereisessäSchlossparkissavoit ihailla kaupungin arkkitehtonista monimuotoisuutta.

Toinen Bergisch Gladbachin ja Bensbergin suosittu nähtävyys on Rathaus. Linna tuhoutui kolmekymmenvuotisen sodan aikana, ja sitä käytettiin myöhemmin sairaalana 1960-luvulle asti, kunnes arkkitehti Gottfried Böhm yhdisti linnan jäljellä olevat osat uuteen rakennukseen vuosina 1964–1969.

Katterbachin alueella voit tutustua Schulmuseum Bergisch Gladbach -museon Cüppers-kokoelmaan. Museossa voit uppoutua menneiden vuosien koulujen historiaan. Kokoelmaan kuuluu koulujen kalusteita 1900-luvun alusta eteenpäin, oppimis- ja opetusmateriaaleja sekä historiallisia koulupukuja, kirjoja ja kuvia.

Kaupungin vanhimpiin rakennuksiin lukeutuu Alte Katholische Pfarrkirche Refrath -kirkko, joka tunnetaan myös nimellä Taufkirche. Suojeltu rakennus saa jokaisen arkkitehtuurin ystävän sydämen väpättämään, sillä vaikka se uudistettiin kokonaisuudessaan vuonna 1983, siinä on vielä kaksi holvi-ikkunaa vuoden 1200 tienoilta sekä jäänteet goottilaisesta seinämaalauksesta.

Gronaun alueella on paljon tarjottavaa urheilun ystäville. Golfkentän lisäksi alueelta löytyy myös kaksi maauimalaa, yksi sisäuimahalli, kiipeilyseinä sekä mahdollisuus surffata, purjehtia ja kalastaa.

Lomalla Bergisch Gladbachissa kannattaa myös vierailla Rhein-Berg-Galeriessa. Tässä keskeisessä sijainnissa olevassa ostoskeskuksessa on tarjolla runsaasti kauppoja ja ravintoloita sekä paljon alennusmyyntejä, kuten vuosittainen lasiale.

Voit matkallasi liikkua joko autolla tai kattavan paikallisliikenneverkoston avulla. Kaupunkiin on helppo tutustua myös jalan. Kun matkustat Bergisch Gladbachiin, tutustu myös kaupunkia ympäröivään upeaan luontoon ja monipuoliseen vuoristomaisemaan.

Holiday Inn Express Düsseldorf – Hauptbahnhof by IHG

Holiday Inn Express Düsseldorf – Hauptbahnhof by IHG

Moskauer Strasse 30 Düsseldorf
Hinta on 79 € per yö ajalle 2.8. viiva 3.8.
79 €
2.8.–3.8.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä liikematkustukseen soveltuvassa hotellissa kohteessa Düsseldorf. Nauti ilmaisesta aamiaisesta, ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä ja pysäköinnistä (lisämaksusta). ...
8,8/10 Erinomainen! (1 001 arvostelua)
"Alles gut"

Arvosteltu 29.1.2026

Holiday Inn Express Düsseldorf – Hauptbahnhof by IHG
Maritim Hotel Köln

Maritim Hotel Köln

Heumarkt 20 Cologne NW
Hinta on 114 € per yö ajalle 19.7. viiva 20.7.
114 €
19.7.–20.7.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä ylellisessä hotellissa kohteessa Köln. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, täyden palvelun kylpylästä ja 3 ravintolasta. Asiakkaamme kehuvat majoituspaikan ...
8,8/10 Erinomainen! (1 216 arvostelua)
"Huone oli siisti, mutta hieman tunkkainen"

Arvosteltu 30.10.2025

Maritim Hotel Köln
Premier Inn Köln City Süd

Premier Inn Köln City Süd

Perlengraben 2 Cologne
Hinta on 61 € per yö ajalle 19.7. viiva 20.7.
61 €
19.7.–20.7.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä hotellissa kohteessa Köln. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, aamiaisesta (lisämaksusta) ja pysäköinnistä (lisämaksusta). Asiakkaamme kehuvat majoituspaikan ...
Premier Inn Köln City Süd
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.
CityStay Aparthotel Bergisch Gladbach

CityStay Aparthotel Bergisch Gladbach

Paffrather Str. 17 Bergisch Gladbach NRW
Yövy tässä huoneistohotellissa kohteessa Bergisch Gladbach. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, kattoterassista ja siivouksesta. Lähellä sijaitsevat Mediteranan ...
CityStay Aparthotel Bergisch Gladbach
Adina Apartment Hotel Dusseldorf

Adina Apartment Hotel Dusseldorf

Harkortstrasse 10 Düsseldorf
Yövy tässä ylellisessä huoneistohotellissa kohteessa Düsseldorf. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, täyden palvelun kylpylästä ja aamiaisesta (lisämaksusta). ...
9,2/10 Upea! (540 arvostelua)
"Huone oli siisti ja juuri sellainen kun odotimme. Hotelli siatsee hyvällä paikalla. Aamupala oli erinomainen ja hotellin henkilökunta oli ystävällisiä ja avulliaita."

Arvosteltu 6.12.2025

Adina Apartment Hotel Dusseldorf
Adina Apartment Hotel Cologne

Adina Apartment Hotel Cologne

Hans-Imhoff-Strasse 1 Cologne
Yövy tässä ylellisessä huoneistohotellissa kohteessa Köln. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, aamiaisesta (lisämaksusta) ja kuntokeskuksesta. Asiakkaamme kehuvat ...
Adina Apartment Hotel Cologne
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Kohteen Bergisch Gladbach suositut nähtävyydet

Aktiviteetit

Kohteen Bergisch Gladbach lähellä sijaitsevat kaupungit