Buenos Airesin eläintarhassa on yli 2500 eläintä yli 18 hehtaarin suuruisella alueella. Eläintarha sijaitsee tunnetussa Palermon kaupunginosassa. Kun eläintarha perustettiin, sen tavoitteena oli esitellä argentiinalaisille mahdollisimman monta eksoottista eläinlajia. Tänä päivänä Buenos Airesin eläintarhaa pidetään yhtenä maailman parhaiten eläinlajien suojelussa kunnostautuneista eläintarhoista. Tarhoja ja aitauksia on modernisoitu ja laajennettu eläintarhan uusien tavoitteiden mukaisesti siten, että eläimet voisivat elää niiden luonnollisia elinolosuhteita mahdollisimman tarkasti jäljittelevissä olosuhteissa. Eläintarhassa vierailee yli 3 miljoonaa vuodessa, ja se kuuluu Argentiinan suosituimpien nähtävyyksien joukkoon.Eläintarhaan on kaksi pääsisäänkäyntiä. Jos tulet sisään Plaza Italian puolelta, välittömästi oikealla ovat matelijoiden talo ja akvaario, joissa on lajeja kaikkialta maailmasta. Seuraavassa rakennuksessa ovat silmälasikarhut, jotka kuuluvat ainoaan alun perin Etelä-Amerikassa eläneeseen karhulajiin. Suuret kissaeläimet ja elefantit puolestaan edustavat Afrikan suurimpia eläinlajeja. Eri puolilla eläintarhaa on pieniä järviä ja saaria, joilla apinat ja linnut voivat elää vapaasti. Joissakin tarhoissa on syöttöpisteitä, joissa kuka tahansa voi ruokkia eläimiä pientä maksua vastaan. Lapset ruokkivat eläimiä mielellään, joten voit antaa heidän ruokkia esimerkiksi kameleita ja seeproja. Muita eksoottisia eläimiä ovat esimerkiksi kengurut, afrikkalainen virtahepo ja kääpiövirtahepo. Lisäksi eläintarhan sademetsässä voit ihastella vesiputouksia ja kävellä siltaa pitkin puiden latvojen korkeudella. Sademetsässä elää joitakin Amazonin suurimpia lintuja sekä oudoimpia ja pienimpiä nisäkäslajeja.Buenos Airesin eläintarhaan pääsee parhaiten julkisilla liikennevälineillä, ja se on avoinna kaikkina päivinä paitsi maanantaisin. Eläintarhaan on pääsymaksu, ja joihinkin näyttelyihin on lisäksi maksettava pieni lisämaksu.
Buenos Airesin interaktiivinen ekopuisto: Opastetut kierrokset ja aktiviteetit





Koe Buenos Airesin interaktiivinen ekopuisto
Kiertoajelut ja päiväretket
Näytä kaikki 140 aktiviteettia
Buenos Aires: Buenos Aires: Hop-On Hop-Off City Bus Tour
Aktiviteetin kesto on 1 päivä
8.4 kautta 10, 75 arvostelua
Ilmainen peruutusoikeus saatavilla
Ruoka, juoma ja yöelämä
Näytä kaikki 82 aktiviteettia
Buenos Aires: Madero Tango Show ja valinnainen illallinen
Aktiviteetin kesto on 3 tuntia
8.4 kautta 10, 202 arvostelua
Ilmainen peruutusoikeus saatavilla
Yksityiset ja tilauskiertoajelut
Näytä kaikki 19 aktiviteettia
Yksityinen kokopäiväinen Iguazun putousten kiertoajelu lentolipulla Buenos ...
Aktiviteetin kesto on 15 tuntia ja 30 minuuttia
10.0 kautta 10, 10 arvostelua
Seikkailu ja ulkoilu
Näytä kaikki 11 aktiviteettia
Paketti: 3 päivää ja 2 yötä: Calafaten parhaat puolet Buenos Airesista
Aktiviteetin kesto on 10 tuntia
Luonto ja villieläimet
Näytä kaikki 10 aktiviteettia
Ratsastus ja maaseutu päivä Buenos Airesista käsin
Aktiviteetin kesto on 5 tuntia ja 30 minuuttia
10.0 kautta 10, 3 arvostelua
Ilmainen peruutusoikeus saatavilla
Kohteen Buenos Airesin interaktiivinen ekopuisto suositut nähtävyydet
Parhaat hotellitarjoukset
Buenos Airesin interaktiivinen ekopuisto: Tarkista hotellien saatavuus lähistöllä

CasaSur Bellini
Cabello 3780 Buenos Aires Capital Federal

Casa Joseph
4600 Charcas Buenos Aires

Dazzler by Wyndham Buenos Aires Polo
Sinclair 2929 Buenos Aires Buenos Aires

Up Barrio Norte
1064 Riobamba Buenos Aires CABA

Bulnes Eco Suites
Bulnes 1905 Buenos Aires Capital Federal

Infinito Hotel
Arenales 3687/89 Buenos Aires Capital Federal

Duque Hotel Boutique & Spa
Guatemala 4364 Buenos Aires Capital Federal

Awwa Suites and Spa
Lafinur 3370 Buenos Aires Capital Federal

Ayres Apartments Palermo
Thames 2313 Buenos Aires CABA
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.










































