Bonnin Bundeskunsthalle on Saksan merkittävimpiä taide- ja kulttuurivaihdon keskuksia. Museon virallinen nimi on Kunst- und Austellungshalle der Bundesrepublik Deutschland (Saksan liittotasavallan taide- ja näyttelyhalli), mutta siitä käytetään tavallisesti lyhyempää nimitystä Bundeskunsthalle. Museossa järjestetään sekä kansallisesti että kansainvälisesti merkittäviä väliaikaisia näyttelyitä ja tapahtumia. Tarkista Bonniin saapuessasi, millaisia tapahtumia on tarjolla. Ne vaihtelevat taidenäyttelyistä historiaa, kulttuuria, ympäristöasioita, tiedettä tai teknologiaa käsitteleviin näyttelyihin.
Museo avattiin vuonna1992 Saksan ja muun maailman välisen kulttuurivaihdon foorumiksi. Bundeskunsthallen monipuolisissa näyttelyissä, keskustelutilaisuuksissa, konserteissa, luennoilla ja työpajoissa voit parantaa tietojasi Saksasta ja muusta maailmasta. Sulavalinjaisessa museorakennuksessa huomio kiinnittyy ensimmäisenä kolmeen futuristiseen, kartiomaiseen torniin. Rakennuksen eteishalliin pääsee kulkemalla suuren pihan poikki. Voit tiedustella näyttelyistä museon henkilökunnalta tai tutustua niitä esitteleviin julisteisiin, esitteisiin ja karttoihin.
Tässä monipuolisessa näyttelyhallissa voi olla tarjolla esimerkiksi jonkin kuuluisan taiteilijan retrospektiivinen näyttely, kansainvälistä nykytaidetta, tunnettuja historiallisia henkilöitä esitteleviä näyttelyitä, valokuvanäyttelyitä tai kulttuurihistoriaa, sarjakuvia tai teknologiaa esitteleviä näyttelyitä. Museovierailun yhteydessä voit osallistua johonkin Bundeskunsthallen tapahtumaan, työpajaan, seminaariin, taiteilijan esitelmään tai opastetulle kierrokselle. Englanninkielisiin tapahtumiin voit joutua tekemään etukäteisvarauksen, sillä paikkoja on rajoitetusti.
Bundeskunsthalle sijaitsee Reinin varrella olevalla Bonnin ”museomaililla” (Museumsmeile), jolla nimensä mukaisesti on muitakin merkittäviä museoita. Voit saapua paikan päälle junalla. Heussallee/Museumsmeilen rautatieasema sijaitsee parin minuutin kävelymatkan päässä Bundeskunsthallen pohjoispuolella. Bundeskunsthalle on suljettu maanantaisin ja joulupäivänä. Voit ostaa joko kaikki näyttelyt kattavan päivälipun tai edullisen yksittäislipun haluamaasi näyttelyyn, jos koko museoon tutustuminen ei kiinnosta. Halutessasi voit myös hyödyntää museon Happy hour -lipputarjouksen, jolloin pääset sisään edullisemmin kaksi tuntia ennen sulkemisaikaa.