Bürgerpark: Opastetut kierrokset ja aktiviteetit

Bürgerpark joka esittää puutarha
Valitse vähintään kaksi tuotetta ja säästä matkastasi:
Kuljeskele Bremenin suuressa maisemapuutarhassa tai souda veneellä puroissa ja järvissä ja tutustu puiston vaatimattomaan alkuun.

Bürgerpark kattaa rönsyilevät 200 hehtaaria kaupungin keskustassa tarjoten Bremenin ydinkeskustalle virkistävän vihreän keitaan. Puiston avoimia nurmialueita reunustavat komeat metsiköt ja mahtavat vanhojen puiden rivistöt. Tutki puistossa kiemurtelevia polkuja tai souda veneellä pienissä puroissa ja järvissä. Puiston historiaan voit tutustua sen arkkitehtonisten kohokohtien ja opastekylttien avulla.

Bremenin kaupunki kasvoi nopeasti 1800-luvulla. Koska kaupungissa ei ollut linnaa ja sen ympäristöä eikä metsän siimeksessä sijaitsevia kartanoita, paikallisilla ei ollut paikkaa nauttia luonnosta. Kun kaupunkilaiset olivat lahjoittaneet omat rahansa puiston perustamiseen, Bremenin Bürgerparkista tuli Saksan suurin yksityisesti rahoitettu kaupunginpuisto. Paikalliset tukevat puistoa yhä tänäkin päivänä.

Koe puiston hurmaava 1800-luvun tyyli kuljeskellessasi mutkittelevia polkuja, joilta kävelijät, lenkkelijät ja pyöräilijät voivat ihailla kauniita näkymiä. Voit nähdä perinteisiä suihkulähteitä, viehättäviä kävelysiltoja sekä kaunista arkkitehtuuria järven rannalla. Lapset voivat tutkia luontopolkuja, joiden opastekyltit kertovat puiston erilaisista villieläimistä ja niiden elinympäristöistä. Lasten kanssa voi käydä myös tutustumassa maatilan eläimiin puiston keskiosassa sijaitsevassa Tiergehegessä (eläinaitauksessa) olevassa perinteisessä olkikattoisessa rakennuksessa.

Rentoudu keskusjärven lähellä sijaitsevassa ravintolassa ja ihaile rakennuksen 1900-luvun alun sveitsiläistyylistä julkisivua. Voit myös suunnata kahvikupilliselle Emmasee-järven kahvilaan, joka on palvellut puiston kävijöitä jo vuodesta 1867 lähtien.

Jatka puiston eteläpään Hollersee-järven näyttämölle, jolla saatetaan esittää Shakespearen näytelmiä tai järjestää paikallisia musiikkikonsertteja. Jos etsit aktiivisempaa toimintaa, voit nousta ratsaille ja seurata puiston halki kulkevia ratsupolkuja tai pelata kierroksen minigolfia.

Bürgerpark sijaitsee Bremenin keskustan pohjoispuolella. Puistoon pääsee parhaiten raitiovaunuilla, jotka kulkevat puiston etelä- ja kaakkoisrajojen läheisyydestä. Bürgerparkissa voi käydä ilmaiseksi milloin tahansa.

Suositut vierailukohteet


Parhaat hotellitarjoukset

Select Hotel City Bremen
Select Hotel City Bremen
Bürgermeister-Smidt-Straße,24-28, Bremen
Select Hotel City Bremen
Maritim Hotel Bremen
Maritim Hotel Bremen
4 out of 5
Hollerallee 99, Bremen, HB
Maritim Hotel Bremen
H+ Hotel Bremen
H+ Hotel Bremen
4 out of 5
Wachtstraße 27-29, Bremen, HB
H+ Hotel Bremen
IntercityHotel Bremen
IntercityHotel Bremen
4 out of 5
Bahnhofsplatz 17- 18, Bremen, HB
IntercityHotel Bremen
PLAZA Premium Columbus Bremen
PLAZA Premium Columbus Bremen
3 out of 5
Bahnhofsplatz 5-7, Bremen, HB
PLAZA Premium Columbus Bremen
prizeotel Bremen-City
prizeotel Bremen-City
2 out of 5
Theodor-heuss-allee 12, Bremen, HB
prizeotel Bremen-City
ATLANTIC Grand Hotel Bremen
ATLANTIC Grand Hotel Bremen
4 out of 5
Bredenstr. 2, Bremen, HB
ATLANTIC Grand Hotel Bremen
Arthotel ANA Residence
Arthotel ANA Residence
3 out of 5
Hohenlohestraße 42, Bremen
Arthotel ANA Residence
ACHAT Hotel Bremen City
ACHAT Hotel Bremen City
4 out of 5
Birkenstr. 15, Bremen, HB
ACHAT Hotel Bremen City
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.