Bremen matkavinkit

Matkaopas

Historiallinen sisäpiha, jossa on tiilestä rakennettuja rakennuksia, torni ja ihmisiä kävelemässä.
Futuristinen, metallinen rakennelma, jossa on kaarevat muodot. Se heijastuu tyynen vesistön pinnasta, ja sen ympärillä on puita ja kirkas taivas.
Sisäpiha, jossa on tiilestä rakennettuja rakennuksia, ulkoilmakalusteita ja valoketjuilla koristeltu alue.
Taidegalleria, jossa on valkoiset seinät, korkea katto ja useita puisia tuoleja.
Raiteilla kulkeva ratikka, autoja ja polkupyöriä kadulla, jonka varrella on historiallisia rakennuksia.
Taidegalleriat ja vanhat rakennukset kertovat vierailijoille Pohjois-Saksassa sijaitsevan Bremenin historiallisen satamakaupungin menneisyydestä.

Bremen on Saksan vanhin rannikkokaupunki. Pienestä kalastajakylästä alkunsa saaneesta Bremenistä on tullut yksi Euroopan suurimmista satamakaupungeista ja väestöltään Pohjois-Saksan toiseksi suurin kaupunki.

Vietä Bremenin-kaupunkilomalla päivä tai kaksi ihaillen historiallisia rakennuksia ja alueita, joista monet on suojeltu. Bremen sijaitsee Hannoverin luoteispuolella Weserjoen rannalla lähellä Pohjanmerta. Kaupungissa on goottilais- ja renessanssityylistä arkkitehtuuria, kuten 1500-luvulla rakennettu kiltasali Schötting, ja uudelleenrakennettu Böttcherstraßen keskiaikainen katu, joka on täynnä ravintoloita, kauppoja ja gallerioita. Toisen maailmansodan jälkeen uudelleenrakennettu katu suunniteltiin kopioksi saksalaisesta elämänmenosta kyseisenä aikana.

Tutustu Bremenin-matkalla kävellen Schnoorin alueeseen, jolta löydät taiteilijoita ja käsityöläisiä, jotka myyvät afrikkalaisia matkamuistoja, koruja ja joulukoristeita ainutlaatuisissa kaupoissa, ja alueen keskiaikaisissa rakennuksissa sijaitsevia taidegallerioita. Kaupungin itäpuolella sijaitseva entisöity alue oli alun perin kalastajien kortteli.

Jos kaipaat hienompia shoppailupaikkoja, suuntaa Bremenin-matkalla Lloyd-Passageen, jossa on kalliimpia ketjuliikkeitä. Voit myös käydä Weserjoen rannalla sijaitsevassa Waterfront-ostoskeskuksessa, jonka 80 liikkeessä myydään muotia, asusteita, kenkiä ja nahkatuotteita. Siellä järjestetään myös useita festivaaleja, konsertteja ja ruokatapahtumia ympäri vuoden.

Bremenin ostosalueilla on runsaasti ruokailupaikkoja, mutta perinteisempiä ravintoloita ja kahviloita löydät Schlachten rantakadun varrelta Weserjoen ääreltä. Böttcherstraßella voit maistaa perinteisiä kaali- ja kalaruokia, kuten merimiesten ruokiin kuuluvaa labskausia eli perunoita ja suolalihaa.

Osallistu Bremenin-matkalla opastetulle kierrokselle Beck’sin panimoon. Tarjolla on englannin- ja saksankielisiä kierroksia. Nauti Schlachten ja Viertelin alueiden yöelämästä, joka on suunnattu nuoremmalle väestölle. Böttcherstraßen pubeissa ja viiniravintoloissa vallitsee rennompi ja vaihtoehtoisempi tunnelma.

Kansainvälinen lentoasema sijaitsee kolme kilometriä Bremenin keskustasta etelään. Kaupungissa on helppo liikkua bussilla ja raitiovaunulla.

Bremen – Missä yöpyä?

Löydä kohteen Bremen parhaat alueet suosikkiaktiviteettiesi kannalta. Lue lisää kohteesta Bremen
Lue lisää kohteesta Bremen

Altstadt (Bremen)

Altstadt (Bremen) tunnetaan joenrantanäkymistä ja historiallisista kohteista. Kannattaa myös tutustua alueen nähtävyyksiin, joihin kuuluu Bremenin soittoniekat (patsas) ja Bremen Rolandin patsas.

Mitte

Mitte tunnetaan joenrantanäkymistä ja historiallisista kohteista. Kannattaa myös tutustua alueen nähtävyyksiin, joihin kuuluu Bremenin joulumarkkinat ja Bremenin soittoniekat (patsas).

Itä-Bremen

Itä-Bremen tunnetaan kahviloista ja puistoista. Weser-stadion ja Universum Bremen ovat vierailun arvoisia kohteita, ja Bremen Sebaldsbrück -raitiovaunupysäkki ja Bremen-Hemelingenin S-Bahn-asema takaavat, että alueella liikkuminen on vaivatonta.

Etelä-Bremen

Baareista tunnettu Etelä-Bremen tarjoaa myös muita nähtävyyksiä, kuten Beck's Brewery (panimo). Ja BSAG-Zentrum -raitiovaunupysäkki ja Flughafen Bremen -asema taas varmistavat, että voit tutustua myös muihin tämän kaupungin alueisiin.

Bahnhofsvorstadt

Kohteessa Bahnhofsvorstadt vierailevat nauttivat sen kylpylöistä, ja jos haluat tutustua myös lähiseutuun, Übersee-Museum on näkemisen arvoinen.

Maritim Hotel Bremen

Maritim Hotel Bremen

Hollerallee 99 Bremen HB
Hinta on 90 € per yö ajalle 12.7. viiva 13.7.
90 €
12.7.–13.7.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä ylellisessä hotellissa kohteessa Bremen. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, täyden palvelun kylpylästä ja 2 ravintolasta. Asiakkaamme kehuvat majoituspaikan ...
8,6/10 Erinomainen! (1 001 arvostelua)
"Clean room and lovely circumstances. Definitely coming back!"

Arvosteltu 2.7.2026

Maritim Hotel Bremen
PLAZA Premium Columbus Bremen

PLAZA Premium Columbus Bremen

Bahnhofsplatz 5-7 Bremen HB
Hinta on 86 € per yö ajalle 18.7. viiva 19.7.
86 €
18.7.–19.7.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä liikematkustukseen soveltuvassa hotellissa kohteessa Bremen. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, aamiaisesta (lisämaksusta) ja kuntokeskuksesta. Lähellä ...
8,6/10 Erinomainen! (1 001 arvostelua)
"Sänky oli loistava ja kaikki ok 9+"

Arvosteltu 1.7.2026

PLAZA Premium Columbus Bremen
Best Western Hotel Zur Post

Best Western Hotel Zur Post

4 out of 5
Bahnhofsplatz 11 Bremen HB
Hinta on 74 € per yö ajalle 9.7. viiva 10.7.
74 €
9.7.–10.7.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä kylpylälomalle soveltuvassa hotellissa kohteessa Bremen. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, täyden palvelun kylpylästä ja aamiaisesta (lisämaksusta). ...
8,4/10 Erittäin hyvä! (1 005 arvostelua)
"Erinomainen aamiainen, hyvä sänky, tilava ja puhdas kylpyhuone. Vaikka aivan keskustassa, silti hiljainen paikka! ISO MIINUS: Huonepalvelu tuli heti aamiaisen jälkeen todella aikaisin hoputtamaan lähtemistä. Tässä kohtaa erinomainen kokemus lässähti."

Arvosteltu 1.4.2026

Best Western Hotel Zur Post
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.
Numa Bremen Saga

Numa Bremen Saga

Hanseatenhof 7, 28195 Bremen
Yövy tässä huoneistohotellissa kohteessa Bremen. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, aamiaisesta (lisämaksusta) ja ympäri vuorokauden auki olevasta kuntokeskuksesta. ...
Numa Bremen Saga
Limehome Bremen Hutfilterstraße

Limehome Bremen Hutfilterstraße

Hutfilterstraße 6-8 Bremen HB
Yövy tässä huoneistossa kohteessa Bremen. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä ja huoneessa olevasta espressokoneesta. Lähellä sijaitsevat Bremenin soittoniekat ...
8,4/10 Erittäin hyvä! (28 arvostelua)
"Sehr gut"

Arvosteltu 28.6.2026

Limehome Bremen Hutfilterstraße
Aparthotel Adagio Bremen

Aparthotel Adagio Bremen

BAHNHOFSPLATZ 41 Bremen
Yövy tässä huoneistohotellissa kohteessa Bremen. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, aamiaisesta (lisämaksusta) ja kuntokeskuksesta. Asiakkaamme kehuvat majoituspaikan ...
9/10 Upea! (220 arvostelua)
"Lähellä rautatieasemaa ja keskustaa, pieni keittiö oli hyvä, sängyt mukavat"

Arvosteltu 29.3.2026

Aparthotel Adagio Bremen
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Kohteen Bremen suositut nähtävyydet

Aktiviteetit

Kohteen Bremen lähellä sijaitsevat kaupungit