Bysanttilaismuseo: Opastetut kierrokset ja aktiviteetit

Bysanttilaismuseo johon kuuluu vanha arkkitehtuuri
Valitse vähintään kaksi tuotetta ja säästä matkastasi:
Tässä kiinnostavassa museossa on esillä Kyproksen vanhimpiin lukeutuva, 700-luvulta peräisin oleva Agia Marinan ikoni.

Bysanttilaismuseon ikonikokoelma on merkittävä ja tutustumisen arvoinen. Esillä on myös 600–1700-luvuilta peräisin olevia jäänteitä, jotka kertovat bysanttilainen taiteen pitkästä historiasta Pafoksessa. Museon kiehtova puukaiverrusten, brodeerausten ja veistosten kokoelma kertoo, millaista elämä oli tuohon aikaan.

Kulje museon hienojen porttien läpi sen edessä avautuvaan puutarhaan, jota koristavat eksoottiset puulajit ja kiviesineet. Museon välimerenpuoleisen julkisivun seinät on kalkittu valkoisiksi, ikkunoissa on tummat luukut, ja katto on rakennettu punertavista tiilistä. Holvit ja kapeat pylväät korostavat rakennuksen jylhyyttä. Ulkona on veistettyjä penkkejä, joille voi istahtaa pohtimaan kaupungin mielenkiintoista menneisyyttä.

Pafos on ensimmäisiä paikkoja, joille kristinusko rantautui Kyproksella. Museon hyvin säilyneet taideteokset kertovat tästä pitkästä historiasta.

Muista käydä katsomassa Agia Marinan ikonia, joka on peräisin noin 700-luvulta. Se on Kyproksen vanhimpia kristillisiä esineitä. Siinä tämä pyhimys on kuvattu rukoilemassa kädet pystyssä. Tutustu myös muuhun ikonikokoelmaan. Useimmat teoksista ovat peräisin 1100–1700-luvuilta.

Kokoelmiin lukeutuu myös taidokkaita freskoja, jotka on vuosisatojen saatossa pelastettu raunioituneista kirkoista. Opit ymmärtämään paremmin muinaisten pafoslaisten elämää, uskontoa ja korkeita taiteellisia standardeja tutustumalla museon eri osastoihin. Esineiden joukossa on esimerkiksi metallitöitä, puisia ristejä, musiikkia ja uskontoa käsitteleviä kirjoja sekä kullalla brodeerattuja vaatteita. Esillä on myös värikkäitä pappien kaapuja.

Museo on avoinna aamusta iltapäivään kaikkina muina päivinä paitsi sunnuntaisin. Sisäänpääsystä peritään pieni maksu.

Bysanttilaismuseo sijaitsee aivan Pafoksen keskustassa kaupungintalon, kaupunginpuutarhan ja Ivis Maliotoun puiston vieressä. Museon molemmilla puolilla olevilla suurilla kaduilla on bussipysäkkejä. Linja-autoasema on vain lyhyen kävelymatkan päässä.

Suunnittele matka ja näe Bysanttilaismuseo

Hinnat löydetty viimeisten 48 tunnin aikana. Napsauta nähdäksesi päivitetyt hinnat.
Almond Business Hotel
Mia hotel apartment
Stamatia Hotel

Suositut vierailukohteet


Parhaat hotellitarjoukset

Kissos Hotel
Kissos Hotel
3 out of 5
Vassilissis Verenikis 1, Paphos
Kissos Hotel
King Evelthon Beach Hotel & Resort
King Evelthon Beach Hotel & Resort
5 out of 5
Chloraka Avenue, P.O. Box 61415, Chlorakas
King Evelthon Beach Hotel & Resort
Elysium
Elysium
5 out of 5
Queen Verenikis Street, Paphos
Elysium
Capital Coast Resort & Spa
Capital Coast Resort & Spa
4 out of 5
Tombs of the Kings Road 69, Paphos
Capital Coast Resort & Spa
Axiothea Hotel
Axiothea Hotel
2 out of 5
2 Andrea Ioannou Street, Paphos
Axiothea Hotel
Venus Beach Hotel
Venus Beach Hotel
5 out of 5
Tombs of The King Road, Paphos
Venus Beach Hotel
Elysia Park
Elysia Park
4 out of 5
22 Sotiraki Markidi Street, Kato Paphos, Paphos
Elysia Park
Mayfair Hotel
Mayfair Hotel
4 out of 5
1 Paris Street, Kato Paphos, P.O. Box 62459, Paphos
Mayfair Hotel
Princessa Vera Hotel Apartments
Princessa Vera Hotel Apartments
3 out of 5
17 Tombs of the kings avenue, Paphos
Princessa Vera Hotel Apartments
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.