Cotswold Wildlife Park and Gardens: Opastetut kierrokset ja aktiviteetit

Ruohostoinen niitty, jolla kaksi sarvikuonoa laiduntaa, taustalla suuri rakennus ja ympärillä puita.
Lintuhäkki, jossa on oksia, ja lintu istuu oksalla.
Kaksi leijonaa seisoo puualustalla, jota ympäröi tiheä kasvillisuus.
Valkoinen susi seisoo ruohikolla, taustalla on metallinen aita ja vihreää kasvillisuutta.
Surikaaneja makaamassa maassa, taustalla hiekkaa.


Pidä hauskaa seikkailupuistossa, kuljeskele maisemoidulla alueella ja tapaa kirahveja, pingviinejä, kissapetoja ja muita eläimiä.

Cotswold Wildlife Park on 65 hehtaarin kokoinen eläinpuisto, ja se on yksi perheiden suosikkinähtävyyksistä alueella. Kävijä pääsee tutustumaan puiston neljään erilaiseen osioon, tekemään tuttavuutta eksoottisten eläinten kanssa ja ihailemaan kauniita puutarhoja.

Puisto perustettiin alun perin vuonna 1970, ja sittemmin se on kasvanut yhdeksi Ison-Britannian suurimmista eläintarhoista. Eläinten aitausten lisäksi puistossa riittää kuitenkin paljon muutakin nähtävää, kuten pienoisjuna, lasten maatila ja seikkailupuisto.

Vaeltelemalla ympäri puistoa voi kohdata joitakin 131 eri lintulajin edustajista, jotka pitävät kotiansa alueella. Strutsit, pingviinit, chilenflamingot, valkonaamapöllöset ja arat kuuluvat kaikki puiston linnustoon. Alueella voi päästä lähelle myös suuria nisäkkäitä, kuten isomuurahaiskarhuja, kirahveja ja kameleita. Myös kädelliset ovat hyvin edustettuja. Niiden joukkoon kuuluu myös uhanalaisia lajeja, kuten bokombaleja ja kruunusifakoja. Matelijatalossa majaansa pitävät taas suomujen peittämät lajit, kuten anakondat, krokotiilit ja liskot.

Omat aitauksensa on myös vaarallisemmilla pedoilla, kuten leijonilla ja leopardeilla. Jos haluaa ihailla eläimiä muutenkin kuin aitauksen toiselta puolen, voi vierailulle varata kohtaamisen eläimen kanssa. Eläintenhoitajien valvomissa kohtaamisissa on mahdollisuus tavata kirahveja, jättikilpikonnia, makeja tai maatilan eläimiä. Saatat päästä auttamaan myös lepakoiden, pingviinien, tapiirien tai vesisikojen syöttämisessä. Vierailijat voivat ilmoittautua lisäksi "Keeper for a Day” eli hoitajan päivä -kokemukseen, joka antaa mahdollisuuden osallistua puiston ja sen eläinten päivittäiseen ylläpitoon.

Harrastelijapuutarhurit nauttivat puistosta yhtä paljon kuin eläinten ystävät. Aitauksia ympäröikin suuri valikoima erilaisia istutuksia, joiden kasveista monet on valittu puiston mikroilmastojen mukaan.

Joidenkin puistossa asustavien eläinten elämään voi tutustua myös nettikameroiden välityksellä. Kurkkaa reaaliajassa, miten mangustit ja pingviinit leikkivät, syövät, nukkuvat ja uiskentelevat.

Cotswold Wildlife Park sijaitsee noin 3 kilometriä etelään Burfordista, melko lähellä Oxfordia. Puisto on auki päivittäin joulupäivää lukuun ottamatta. Sisäänpääsy on maksullinen.

Aktiviteetit

Suunnittele matka ja näe Cotswold Wildlife Park and Gardens

Hinnat löydetty viimeisten 48 tunnin aikana. Napsauta nähdäksesi päivitetyt hinnat.
Dreamtel London Kensington
The Villa Kensington
Hotel Riu Plaza London Victoria

Kohteen Cotswold Wildlife Park and Gardens suositut nähtävyydet


Parhaat hotellitarjoukset

Beautifully presented dog friendly barn conversion - The Tallat

Beautifully presented dog friendly barn conversion - The Tallat

Westwell Oxfordshire
Beautifully presented dog friendly barn conversion - The Tallat
Prince of Burford

Prince of Burford

4 out of 5
216, The Hill Burford England
Prince of Burford
The Lamb Inn

The Lamb Inn

3 out of 5
Sheep Street Burford England
The Lamb Inn
Bay Tree Hotel

Bay Tree Hotel

4 out of 5
12-14 Sheep Street Burford England
Bay Tree Hotel
Burford Lodge

Burford Lodge

3 out of 5
Oxford Road Burford England
Burford Lodge
White Owl Barn - räätälöity itsepalveluperiaatteella sijaitseva kiinteistö, josta on kauniit näkymät

White Owl Barn - räätälöity itsepalveluperiaatteella sijaitseva kiinteistö, josta on kauniit näkymät

Carterton England
White Owl Barn - räätälöity itsepalveluperiaatteella sijaitseva kiinteistö, josta on kauniit näkymät
Burford House

Burford House

5 out of 5
99 High Street Burford England
Burford House
Family friendly Holiday home in Burford - The Bakehouse

Family friendly Holiday home in Burford - The Bakehouse

Burford Oxfordshire
Family friendly Holiday home in Burford - The Bakehouse
Priory Tearooms Burford With Rooms

Priory Tearooms Burford With Rooms

2.5 out of 5
35 High Street Burford England
Priory Tearooms Burford With Rooms
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.