Tutustu tarinoihin Irlannin pahamaineisimmista rikollisista, näe vanhat hirsipuut, joissa murhaajia teloitettiin, tai lähde kummituskierrokselle, jolla voit saada yhteyden vankilaan ikuisesti jääneisiin sieluihin.Belfastin entisessä päävankilassa luki tiilenpäitä yli 25000 ihmistä – miehiä, naisia ja lapsia – laitoksen 151-vuotisen historian aikana. Vankilassa pantiin täytäntöön 17 teloitusta, ja 15 ihmisen ruumiit haudattiin merkitsemättömiin hautoihin vankilan alueelle.Vankila suljettiin vuonna 1996, ja se ehti rappeutua yli vuosikymmenen ajan ennen kuin sen peruskorjaus valmistui vuoden 2012 lopussa. Nykyisin vankila näyttää samalta kuin 1800-luvulla, ja siitä on tullut yksi kaupungin suosituimmista nähtävyyksistä. Osallistu opastetulle kierrokselle, niin saat kaiken irti tästä historiallisesta vankilasta. Tutustu vankien historiaan ja kuule kammottavia tarinoita murhaajista. Opi, millaista oli olla vanginvartijana, ja tee sellien tarkastuskierros vartijan tavoin. Kierros vie sinut Crumlin Road Gaolin kaikkiin osiin, kuten vanhaan oikeustaloon johtavaan maanalaiseen tunneliin, vankilan johtajan toimistoon ja vankilasairaalaan, jossa on kokonaan pehmustettu selli.Vankien hautojen lähellä olevaan seinään on merkitty teloitettujen nimikirjaimet ja teloituspäivämäärät. Tuomitun miehen alueella näet alkuperäisen teloituksissa käytetyn hirttosilmukan ja pääset vierailemaan pudotussellissä, jonne epäonniset miehet jätettiin roikkumaan, kunnes he olivat aivan varmasti kuolleita. Huhujen mukaan paikassa kummittelee. Jos haluat nähdä, ilmestyvätkö kummitukset sinulle, osallistu pimeän jälkeen kummituskierrokselle. Joka ilta järjestettävä maksullinen kummituskierros on tarjolla vain aikuisille.Crumlin Road Gaol sijaitsee Belfastin keskustassa. Alueella on turvallinen maksuton pysäköinti, ja vankilaan pääsee myös bussilla. Vankila on avoinna joka päivä, ja sen useimpiin osiin on esteetön pääsy pyörätuolilla. Kierrokset kestävät hieman yli tunnin, ja niitä on tarjolla joka päivä, mutta kierros kannattaa varata etukäteen paikan varmistamiseksi.
Crumlin Road Gaol: Opastetut kierrokset ja aktiviteetit





Koe Crumlin Road Gaol
Kiertoajelut ja päiväretket
Näytä kaikki 48 aktiviteettia
City Sightseeingin hop-on hop-off -bussikiertoajelu Belfastissa
Aktiviteetin kesto on 2 päivää
8.8 kautta 10, 194 arvostelua
Ilmainen peruutusoikeus saatavilla
Yksityiset ja tilauskiertoajelut
Näytä kaikki 9 aktiviteettia
Belfast: Poliittinen taksikierros
Aktiviteetin kesto on 1 tunti
9.8 kautta 10, 2593 arvostelua
Ilmainen peruutusoikeus saatavilla
Ruoka, juoma ja yöelämä
Näytä kaikki 8 aktiviteettia
Belfast: McConnell's -Belfastin uusin tislaamo Kokemukset
Aktiviteetin kesto on 1 tunti
10.0 kautta 10, 39 arvostelua
Ilmainen peruutusoikeus saatavilla
Seikkailu ja ulkoilu
Näytä kaikki 4 aktiviteettia
Belfast: Belfast: City Centre Beer Bike Tour
Aktiviteetin kesto on 1 tunti
9.2 kautta 10, 151 arvostelua
Kohteen Crumlin Road Gaol suositut nähtävyydet
Parhaat hotellitarjoukset
Crumlin Road Gaol: Tarkista hotellien saatavuus lähistöllä

The Fitzwilliam Hotel Belfast
Great Victoria Street Belfast Northern Ireland

Leonardo Hotel Belfast
Great Victoria Street Belfast Northern Ireland

Ramada by Wyndham Belfast City Centre
20 Talbot Street Belfast Northern Ireland

Maldron Hotel Belfast City
20 Brunswick Street Belfast Northern Ireland

easyHotel Belfast
24 Howard St Belfast Northern Ireland

Moxy Belfast City
4 Clarence Street West Belfast Northern Ireland

Holiday Inn Belfast City Centre by IHG
40 Hope Street Belfast Northern Ireland

Hampton by Hilton Belfast City Centre
Hope Street Belfast Northern Ireland

Clayton Hotel Belfast City
22-26 Ormeau Avenue Belfast Northern Ireland
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.























