Temple Bar matkavinkit

Dublin

Temple Bar
Temple Bar joka esittää kaupunki, kyltit ja vanha arkkitehtuuri
Temple Bar johon kuuluu kyltit ja baari sekä lapset
Temple Bar featuring kaupunki
Temple Bar featuring kukat, kyltit ja baari
Temple Barin ‑matkalla voit kuljeskella pubien, kauppojen ja gallerioiden täyttämillä keskiaikaisilla kujilla, nauttia tuopillisen olutta ja kuunnella musiikkia tai lähteä tanssimaan.

Temple Barin kulttuurikortteli sijaitsee Dublinin keskustassa. Alue vilkastuu öisin ja erityisesti viikonloppuisin. Matkamuistomyymälät ja galleriat viihdyttävät päivisin vierailijoita ja taideharrastajia. Turistikohteissa juominen ja syöminen alkavat jo iltapäivällä, ja auringonlaskun jälkeen Temple Barista tulee vilkas juhlinnan keskipiste.

Alue on ehkä saanut nimensä Sir William Templeltä, joka oli Trinity Collegen rehtori vuonna 1609. Ahdas alue ränsistyi 1800-luvun alussa. Edulliset vuokrat houkuttelivat paikalle pienkauppiaita ja tatuointitaiteilijoita. He loivat alueelle boheemin ilmapiirin, jonka ansiosta se pelastui purkutuomiolta. Temple Bar loi nahkansa uudelleen kulttuurialueena 1990-luvulla. Täältä löytyy yksi Dublinin vanhimmista kaduista, Fishamble Street, joka on hyvä esimerkki alueella säilyneistä keskiaikaisista piirteistä.

Kirkkaasti maalattujen kauppojen valikoimiin tutustuminen ja ajanvietto pubeissa ei maksa mitään, mutta matkamuistoille ja juomille voi tulla hintaa. Tee kuten paikalliset ja nauti tuopillinen hanaolutta livemusiikkia kuunnellen. Selkeästi erottuva kirkkaanpunainen Temple Bar on yksi alueen vanhimmista ja suosituimmista pubeista.

Taideharrastajat voivat vierailla Irish Photography Centressä ja Temple Bar Gallery + Studiosissa. Irlannin kuuluisimmat bändit on ikuistettu Temple Lanella sijaitsevan Rockarchive Galleryn massiiviselle Wall of Famelle. Temple Barissa voit suunnata viikonloppuisin Cow’s Lanen muotimarkkinoille, Temple Bar Squarelle kirjaostoksille tai Meetinghouse Squarelle hankkimaan tuoreita maataloustuotteita. Kesällä voit vaikka katsoa ulkoilmaelokuvan.

Öisin musiikki raikaa alueen pubeista ja klubeista ja kadut täyttyvät juhlakansasta. Jos et ole kiinnostunut raskaasta juhlinnasta, voit myös vain nauttia juomasta ja laulaa bändin mukana keikalla tai katsoa pubin televisiosta urheilua. Hauskaa iltaa, ja toivottavasti saat selvää päihtyneiden irlantilaisten puheesta!

Temple Bar sijaitsee Dame Streetin ja Liffey-joen välissä. Se yhdistää toisiinsa monet Dublinin maamerkeistä ja sijaitsee myös Dublinin kiertoajelubussin reitillä. Hanki Temple Bar Information Centrestä opas, josta näet alueen tapahtumat. Suurin osa pubeista sulkee ovensa ennen puoltayötä, ja viimeisetkin paikat suljetaan kolmelta aamuyöllä.


Suositut vierailukohteet

Aktiviteetit


Temple Bar: Suosituimmat hotellit

Wellington Temple Bar

Wellington Temple Bar

3 out of 5
23 Wellington Quay, Dublin, Dublin
Hinta on 126 € per yö ajalle 5.8. viiva 6.8.
126 €
5.8.–6.8.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä 3 tähden hotellissa kohteessa Dublin. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, ympäri vuorokauden auki olevasta vastaanotosta ja päivittäisestä siivouksesta. ...
9/10 Wonderful! (1 116 arvostelua)
Heart of Temple Bar
"Place was fantastic, if you want to visit in pubs of Temple Bar. In Hotel was live music every day. That was great!"

Arvosteltu 8.1.2025

Wellington Temple Bar
The Morgan Hotel

The Morgan Hotel

4 out of 5
10 Fleet Street, Temple Bar, Dublin, Dublin
Hinta on 200 € per yö ajalle 4.8. viiva 5.8.
200 €
4.8.–5.8.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä 4 tähden ekologisessa / kestävän kehityksen mukaisessa hotellissa kohteessa Dublin. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, aamiaisesta (lisämaksusta) ...
9/10 Wonderful! (975 arvostelua)
Meluisa
"Hotellissa oli mahdotonta mennä nukkumaan ennen kello kahta yöllä. Tiedossa oli, että hotelli sijaitsee vilkkaalla baarikadulla, mutta hotellin oma aulabaari soitti musiikkia niin kovaa, että se kuului selvästi huoneeseen. Ihan kuin olisi yrittänyt nukkua keskellä yökerhoa. Suihkussa käydessä amme ..."

Arvosteltu 8.2.2022

The Morgan Hotel
Temple Bar Hotel Dublin by The Unlimited Collection

Temple Bar Hotel Dublin by The Unlimited Collection

4 out of 5
13-17 Fleet St Temple Bar, Dublin
Hinta on 200 € per yö ajalle 12.8. viiva 13.8.
200 €
12.8.–13.8.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä 4 tähden liikematkustukseen soveltuvassa hotellissa kohteessa Dublin. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, 2 ravintolasta ja 3 baarista/loungesta. Asiakkaamme ...
8,8/10 Excellent! (1 334 arvostelua)
"Rooms were clean, staff was friendly, location absolutely the best. Have to mention Anthony, who helped us more than we could ever expect!!! So the staff was very good, Anthony the best!!! Thanks for everything, hope we come back someday!"

Arvosteltu 21.10.2022

Temple Bar Hotel Dublin by The Unlimited Collection
The Fleet

The Fleet

4 out of 5
19-20 Fleet Street, Dublin, Dublin
Täysin hyvitettäväVaraa nyt, maksa myöhemmin
Hinta on 173 € per yö ajalle 31.8. viiva 1.9.
173 €
31.8.–1.9.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä 4 tähden liikematkustukseen soveltuvassa hotellissa kohteessa Dublin. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, 2 baarista/loungesta ja kattoterassista. ...
9/10 Wonderful! (1 000 arvostelua)
Ylihinnoiteltu
"Huone tuoksui viemäriltä ja aamupala oli aika heikko esitys. Sijainti mainio ja ala-aula nätti."

Arvosteltu 14.8.2023

The Fleet
Temple Bar Inn

Temple Bar Inn

3 out of 5
40-47 Fleet Street, Temple Bar, Dublin
Hinta on 159 € per yö ajalle 4.8. viiva 5.8.
159 €
4.8.–5.8.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä 3 tähden hotellissa kohteessa Dublin. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, aamiaisesta (lisämaksusta) ja pysäköinnistä (lisämaksusta). Asiakkaamme kehuvat ...
9/10 Wonderful! (1 020 arvostelua)
"Comfortable room. Lots of space. Air conditioning not working. Was hot at night. Also lots of noice outside at night."

Arvosteltu 17.6.2025

Temple Bar Inn
The Temple Bar Lane

The Temple Bar Lane

3.5 out of 5
19 Temple Lane South, Dublin
Hinta on 120 € per yö ajalle 4.8. viiva 5.8.
120 €
4.8.–5.8.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä hotellissa kohteessa Dublin. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, ympäri vuorokauden auki olevasta vastaanotosta ja päivittäisestä siivouksesta. Asiakkaamme ...
7,6/10 Good! (857 arvostelua)
Hyvä sijainti, mutta ahtaat tilat
"Sijainti oli aivan mahtava ja hotellin huoneet olivat siistit. Kadulta tosin kuului myöhään hieman meteliä. Huone oli hyvin pieni ja kassit joutu säilyttämään lattialla. Huoneessa oli käytännössä tilaa vain sängylle ja kahdelle hengelle se oli hyvin ahdas. Myös toisena aamuna ennen 8:aa alkanut poraaminen ..."

Arvosteltu 31.7.2024

The Temple Bar Lane
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Temple Bar: Muita alueita lähistöllä

Default Image

Dublinin keskusta

4/5(121 arvostelua alueesta)

Dublinin keskusta tarjoaa suosittuja nähtävyyksiä, joihin kuuluvat St. Stephen's Green ja Croke Park. Läheiset Jervisin asema ja Dominickin raitiovaunupysäkki takaavat, että kaupunkiin on helppoa tutustua. Täällä ollessa kannattaa myös nauttia alueen loistavasta yöelämästä, kiehtovista museoista ja upeasta elävästä musiikista.

Dublinin keskusta
Old Jameson Distillery joka esittää kyltit

Smithfield

Smithfield tunnetaan ravintoloista ja kirkoista. Alue tarjoaa myös mielenkiintoista nähtävää ja tekemistä, kuten Jameson Distillery Bow St. ja Smithfield Chimney, ja Smithfieldin asema takaa, että kaupunkiin tutustuminen on vaivatonta.

Smithfield
Guinness Storehouse johon kuuluu sisäkuvat ja juomat tai virvoitusjuomat

The Liberties

The Liberties tarjoaa upeita nähtävyyksiä, joihin kuuluu muun muassa Guinness Storehouse, ja jos haluat tutustua kaupunkiin lähemmin, Heustonin raitiovaunupysäkki sijaitsee lähellä.

The Liberties
Default Image

Portobello

Kohteessa Portobello vieraillessasi St. Stephen's Green ja Guinness Storehouse ovat joitain lähiseudun mielenkiintoisia kohteita.

Portobello
Bord Gais Energy Theatre johon kuuluu kaupunki, moderni arkkitehtuuri ja teatterinäkymät

Grand Canal Dock

Jos vietät aikaa kohteessa Grand Canal Dock, Dublin Port ja Bord Gáis Energy Theatre ovat näkemisen arvoisia nähtävyyksiä.

Grand Canal Dock
The Convention Centre Dublin johon kuuluu moderni arkkitehtuuri ja kaupunki

North Wall

Kohteessa North Wall vieraillessasi kannattaa tutustua alueen nähtävyyksiin, joihin kuuluu Dublin Port ja EPIC The Irish Emigration Museum, ja läheiset Spencer Dockin asema ja Mayor Square - NCin asema takaavat, että kaupunkiin tutustuminen on vaivatonta.

North Wall

Temple Bar matkavinkit

Valitse vähintään kaksi tuotetta ja säästä matkastasi: