Faistoksen palatsi: Opastetut kierrokset ja aktiviteetit



Tutustu tähän aikansa loistokkaaseen palatsiin. Kierrä raunioilla ja kuvittele, miten kuninkaat hoveineen aikoinaan elivät palatsin tilavissa huoneissa.

Tee retki Iraklionin eteläpuolella sijaitsevaan Faistoksen palatsiin ja näe yhden Kreetan hienoimman minolaisen palatsin rauniot. Näe kuuluisat portaat ja kuninkaalliset huoneistot ja kuule, miten yksi Kreetan merkittävimpiin arkeologisiin löytöihin lukeutuva Faistoksen kiekko löydettiin täältä. Toisin kuin Knossoksen raunioiden, näiden raunioiden paikalle ei ole rakennettu mitään uudelleen. Kaikki punaisesta lattiaan maalatusta kolmiosta savisiin säilytysastioihin on peräisin minolaiselta ajalta.

Faistoksen palatsi on Kreetan toiseksi suurin minolainen palatsi. Sanotaan, että palatsin perusti kuningas Minos noin 2000 eaa. ja sitä hallitsi kuninkaan veli Rhadamanthys. Palatsi tuhoutui maanjäristyksessä noin 1700 eaa., minkä jälkeen se rakennettiin uudelleen. Tämän rakennuksen tuhosivat valloittajat noin 1450 eaa. Suuri osa palatsista on kuitenkin hämmästyttävän hyvin säilynyt. Kiertele alueella ja kuvittele, miltä rakennus on näyttänyt muinaisina aikoina.

Käy sisään läntisestä sisäänkäynnistä ja nouse 14 metriä korkeat portaat keskuspihalle. Näe makasiinien suuret saviruukut (kreikaksi ”pithos”), joissa säilytettiin viljoja ja jyviä. Keskuspihan kivetys on suurelta osin säilynyt. Luoteiskulmassa voit huomata jäljet lattiaan maalatusta punaisesta kolmiosta.

Etsi palatsista kuningasparin makuukamari ja kuvittele käsityöläiset puuhissaan palatsin itäpuolen työpajoissaan. Lähellä näitä keskuspihan eteläpuolella voit nähdä asunnot, joissa muu hovin väki asui. Pysähdy tänne hetkeksi ja ihaile mykistäviä maisemia oliivilehtojen yli Messaran tasangolle.

Faistoksen palatsi sijaitsee 61 kilometriä Iraklionista etelään. Se on avoinna joka päivä läpi vuoden. Alueelle on sisäänpääsymaksu. Voit halutessasi ostaa yhteislipun, jolla voit tutustua myös lähellä sijaitsevaan Agia Triadan luostariin.

Suunnittele matka ja näe Faistoksen palatsi

Hinnat löydetty viimeisten 48 tunnin aikana. Napsauta nähdäksesi päivitetyt hinnat.
Mary Hotel & Mary Royal Suites
The Noverian Scenic Crete 5 Star Hilltop Villa Resort & Spa
Lyttos Mare Adults Friendly 12+

Kohteen Faistoksen palatsi suositut nähtävyydet


Parhaat hotellitarjoukset

Ophelia House in Áyios Ioánnis – Cozy Retreat with Mountain Views

Ophelia House in Áyios Ioánnis – Cozy Retreat with Mountain Views

Agios Ioannis
Ophelia House in Áyios Ioánnis – Cozy Retreat with Mountain Views
Villa Faistos View

Villa Faistos View

Ag. Ioannis Crete Island
Villa Faistos View
Kauniisti uusittu perinteinen kivitalo Vori, Etelä-Kreetalla, Kreikassa.

Kauniisti uusittu perinteinen kivitalo Vori, Etelä-Kreetalla, Kreikassa.

Tymbaki, Heraklion Crete
Kauniisti uusittu perinteinen kivitalo Vori, Etelä-Kreetalla, Kreikassa.
Kipos Apartments Kamilarin laidalla (Metochi)

Kipos Apartments Kamilarin laidalla (Metochi)

Kamilári, Heraklio, Greece Crete
Kipos Apartments Kamilarin laidalla (Metochi)
Huvila Kamilarissa, Heraklionissa ja sen ympäristössä meri- ja vuoristomaisemat sekä oma uima-allas

Huvila Kamilarissa, Heraklionissa ja sen ympäristössä meri- ja vuoristomaisemat sekä oma uima-allas

Kamilari Crete
Huvila Kamilarissa, Heraklionissa ja sen ympäristössä meri- ja vuoristomaisemat sekä oma uima-allas
Kipos, Kato Apartment on the outskirts of Kamilari (Metochi)

Kipos, Kato Apartment on the outskirts of Kamilari (Metochi)

Metochi Crete
Kipos, Kato Apartment on the outskirts of Kamilari (Metochi)
Luxury apartment in Crete with private pool, sea and mountain views.

Luxury apartment in Crete with private pool, sea and mountain views.

Kamilári Crete
Luxury apartment in Crete with private pool, sea and mountain views.
Villa Ovgoro, 3-tasoinen rakennus, jossa on uima-allas ja lattialämmitys.

Villa Ovgoro, 3-tasoinen rakennus, jossa on uima-allas ja lattialämmitys.

Kamilari Crete
Villa Ovgoro, 3-tasoinen rakennus, jossa on uima-allas ja lattialämmitys.
Rauhallinen paikka rentoutua.

Rauhallinen paikka rentoutua.

Timpaki Crete
Rauhallinen paikka rentoutua.
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.