Faron vanhakaupunki matkavinkit

Faro

Faron vanhakaupunki sekä pieni ryhmä ihmisiä
Faron vanhakaupunki
Faron vanhakaupunki joka esittää ulkotaide
Faron vanhakaupunki johon kuuluu luonnonvaraiset kukat ja puutarha
Faron vanhakaupunki
Vuosisatojen ajan Faron muurit ovat kätkeneet sisäänsä kaupungin kiehtovimmat aarteet, kuten katedraalin ruumishuoneineen ja panimoksi muutetun linnan.

Faron vanhankaupungin kortteleita koristavat rapistuvat kaaret, mukulakivikadut ja historialliset rakennelmat. Hämärästi valaistujen ravintoloiden ja baarien terassit leviävät kävelykaduille luoden romanttisen ja perinteisen tunnelman. Keskiaikaiseen Faroon saa kurkkauksen tutustumalla hyvin säilyneisiin kirkkoihin, museoihin ja kaupunkia ympäröiviin valleihin.

Historiallista keskustaa ympäröivät 800-luvulta peräisin olevat Faron kaupunginmuurit eli portugaliksi Muralhas de Faro. Alun perin roomalaisten rakentamia muureja ovat myöhemmin kunnostaneet esimerkiksi maurit, joiden runsaat koristelut voi tunnistaa vanhaankaupunkiin johtavista porteista.

Faron vanhassakaupungissa vierailijan ottaa vastaan Faron katedraali, jossa sekoittuvat goottilainen sekä renessanssin ja barokin rakennustyylit. Katedraalin sisältä löytyy kullattuja veistoksia, ikkunamaalauksia ja punaiseksi maalatut puiset urut, joita koristavat kiinalaiset symbolit.

Katedraalin kierreportaita voi kiivetä näköalatasanteelle, josta aukeaa näkymä merelle, rannikolle ja vieressä sijaitsevaan 1500-lukulaiseen Faron piispanpalatsiin eli Paço Episcopaliin. Nykyään palatsissa toimii merialan oppilaitos ja saman alan viranomaisia. Largo da Sén aukion appelsiinipuiden varjostamat penkit ovat erinomainen taukopaikka katedraalin ja palatsin välissä.

Faron tiedesaavutuksiin ja historiaan voi tutustua vanhankaupungin museoissa. Kohokohtia ovat Centro de Ciência Viva do Algarve ja Museu Arqueológico. Tutustu myös Antiga Fábrica da Cervejan linnoitukseen, joka 1900-luvulla muutettiin olutpanimoksi.

Toisenlaiseen ympäristöön pääsee alittamalla vanhankaupungin muurin sen länsireunalla. Siellä silmien edessä aukeavat Faroa ympäröivät vedet.

Faron vanhakaupunki sijaitsee noin 10 minuutin kävelymatkan päässä kaupungin rautatieasemalta keskustan ja Atlantin välissä. Kauempaa Faron vanhaankaupunkiin voi saapua myös vesiteitse, sillä lauttasatama sijaitsee heti muurien ulkopuolella. Faron lentäkentältä vanhaankaupunkiin on noin 15 minuutin ajomatka.


Suositut vierailukohteet

Aktiviteetit


Faron vanhakaupunki: Suosituimmat hotellit

Stay Hotel Faro Centro
Stay Hotel Faro Centro
3 out of 5
Rua de Portugal 17, Faro
Hinta on 119 € per yö ajalle 14.7. viiva 15.7.
119 €
14.7.–15.7.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä 3 tähden liikematkustukseen soveltuvassa hotellissa kohteessa Faro. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, aamiaisesta (lisämaksusta) ja ympärivuorokautisesta ...
8/10 Very Good! (994 arvostelua)
Perus hotelli hyvällä sijainnilla
"Hotellin sijainti oli loistava - lähellä kauppoja, ravintoloita ja palveluita ja sieltä oli helppo kävellä kaikkialle. Tyynyt olivat epämukavan isot ja huoneessa olisi voinut olla pieni jääkaappi, mutta muuten huone oli siisti ja sieltä löytyi kaikki tarvittava."

Arvosteltu 2.8.2024

Stay Hotel Faro Centro
Holiday Inn Algarve Albufeira by IHG
Holiday Inn Algarve Albufeira by IHG
4 out of 5
Av. do Estádio, PO Box 2445, Albufeira
Hinta on 151 € per yö ajalle 22.7. viiva 23.7.
151 €
22.7.–23.7.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä 4 tähden perheille sopivassa hotellissa kohteessa Albufeira. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, 2 ulkouima-altaasta ja 2 baarista/loungesta. Asiakkaamme ...
8,4/10 Very Good! (230 arvostelua)
"It was clean, comfort and nice hotel with great breakfast."

Arvosteltu 28.6.2025

Holiday Inn Algarve Albufeira by IHG
Hotel 3K Faro Aeroporto
Hotel 3K Faro Aeroporto
3 out of 5
Caixa Postal 409-A, Estrada Nacional 125-10, Faro
Hinta on 113 € per yö ajalle 14.7. viiva 15.7.
113 €
14.7.–15.7.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä 3 tähden hotellissa kohteessa Faro. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, aamiaisesta (lisämaksusta) ja huonepalvelusta. Asiakkaamme kehuvat majoituspaikan ...
8,6/10 Excellent! (999 arvostelua)
New building near Faro Airport
"Reception is open 24/7, so even though my flight was late, I could come to hotel. Walking distance from the airport is a bit unclear, reception said 400 meters, Google Maps 1,2 kilometres... :) Better instructions needed!"

Arvosteltu 11.10.2019

Hotel 3K Faro Aeroporto
EPIC SANA Algarve Hotel
EPIC SANA Algarve Hotel
5 out of 5
Praia da Falésia, Pinhal do Concelho, Albufeira
Hinta on 544 € per yö ajalle 27.7. viiva 28.7.
544 €
27.7.–28.7.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä 5 tähden ylellisessä hotellissa kohteessa Albufeira. Nauti ilmaisesta aamiaisesta, ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä ja ilmaisesta pysäköinnistä. Asiakkaamme ...
9,4/10 Exceptional! (685 arvostelua)
"Rauhallinen tunnelma. Hyvät ja siistit uima-altaat. Erittäin hyvää ruokaa sekä aamupalalla että illallisella."

Arvosteltu 19.4.2019

EPIC SANA Algarve Hotel
AP Eva Senses
AP Eva Senses
4 out of 5
Avenida da Republica, 1, Faro
Hinta on 193 € per yö ajalle 21.7. viiva 22.7.
193 €
21.7.–22.7.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä 4 tähden liikematkustukseen soveltuvassa hotellissa kohteessa Faro. Nauti ilmaisesta aamiaisesta, ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä ja ulkouima-altaasta. ...
8,8/10 Excellent! (1 001 arvostelua)
Suosittelen hotellia
"Ruoka ja palvelu oli hyvää. Maisema satama alueelle oli hieno. Sijainti loistava. Huoneessamme haisi tupakka. Parvekkeella saa polttaa, joten ilmeisesti edellinen asiakas oli parvekkeella polttanut ja savu on tullut sisään."

Arvosteltu 4.4.2025

AP Eva Senses
Hotel Da Gale
Hotel Da Gale
2 out of 5
Largo Dos Luisadas, Albufeira
Yövy tässä liikematkustukseen soveltuvassa hotellissa kohteessa Albufeira. Nauti ilmaisesta aamiaisesta, ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä ja ilmaisesta pysäköinnistä. ...
5,4/10 (446 arvostelua)
(:
"Hyvä sijainti, rantaan/ostoskadulle ei kävellyt kuin viisi minuuttia. Mukavat työntekijät. Aamiainen ei tosin ollut muuta kuin leipää ja muroja."

Arvosteltu 2.9.2015

Hotel Da Gale
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Faron vanhakaupunki: Muita alueita lähistöllä

Faron katedraali johon kuuluu perintökohteet

Faron keskusta

Faron keskusta tunnetaan lukuisista ruokailumahdollisuuksista, ja Faron venesatama sekä Faron katedraali ovat näkemisen arvoisia täällä vieraillessasi.

Faron keskusta
Default Image

São Pedro

Jos vietät aikaa kohteessa São Pedro, Faron venesatama ja Forum Algarve -ostoskeskus ovat näkemisen arvoisia nähtävyyksiä.

São Pedro
Faro johon kuuluu hiekkaranta, majakka ja yleiset rantanäkymät

3,5/5(2 arvostelua alueesta)

Faron katedraali ja Praça da Cidade Velha ovat näkemisen arvoisia kohteessa Sé vieraillessasi.

Default Image

Gambelas

Jos etsit mielenkiintoisia nähtävyyksiä ja aktiviteetteja kohteessa Gambelas ja sen lähiseudulla, Forum Algarve -ostoskeskus ja Ria Formosan luonnonpuisto ovat vierailun arvoisia.

Gambelas
Default Image

Bela Curral

Vaikka Bela Curral ei tarjoa mitään kuuluisia nähtävyyksiä, Ria Formosan luonnonpuisto ja Olhãon kaupungintori ovat kaksi lähiseudulla olevaa kiinnostavaa kohdetta.

Bela Curral
Default Image

Praia de Faro

Jos vietät aikaa kohteessa Praia de Faro, Ilha de Faron ranta ja Ria Formosan luonnonpuisto ovat näkemisen arvoisia nähtävyyksiä.

Praia de Faro

Faron vanhakaupunki matkavinkit

Valitse vähintään kaksi tuotetta ja säästä matkastasi: