Kuningas YrjöIII:n mukaan nimetyllä George Squarella olet Glasgow'n sydämessä. Täällä voit ihailla skottilaisia uranuurtajia esittäviä patsaita ja veistoksia ja historiallista arkkitehtuuria tai syödä hyvin. Aukiolla järjestetään erilaisia suurtapahtumia, esimerkiksi St. Andrew’s Day 30.marraskuuta, joulukarnevaalit, opiskelijamessut ja Hogmanay (uudenvuodenaatto). Tämä viihtyisä paikka oli ennen vain mutaista joutomaata. 1700-luvun lopulla alueesta tehtiin yksityinen, georgiaanisten talojen ympäröimä puutarha. 1800-luvun loppupuolella siitä tuli julkinen aukio. Nykyisin siellä on myös matkailuneuvontapiste, joten se sopii erinomaisesti Glasgow'n kierroksen aloituspaikaksi.Aukion näkyvin rakennelma on sen itäpuolella kohoava, 1800-luvulta peräisin oleva Glasgow City Chambers. Ruokaile tai siemaile olutta Bank of Scotlandin vanhassa, italialaista renessanssia edustavassa rakennuksessa, jossa nykyisin toimii pub ja ravintola. George Squarella on tusinan verran brittiläisen kulttuurin merkkihenkilöiden patsaita. Näiden joukossa on sotamuistomerkkejä sekä kuningatar Viktorian, prinssi Albertin ja maailmankuulun skottikeksijän, James Wattin, patsaat. Aukion keskellä kohoava suuri pylväs on omistettu kirjailija Sir Walter Scottille, ja sen alapuolella nököttää Auld Lang Syne -kappaleen sanoittajaa, runoilija Robert Burnsiä, esittävä veistos. George Squarella kuulee usein elävää musiikkia säkkipillinsoittajien tai paikallisten bändien esittämänä. St. Andrew’s Dayn ja Hogmanayn aikaan voit liittyä paikallisen juhlaväen joukkoon. Tarkista tulevat tapahtumat Glasgow'n kaupungin verkkosivustolta. Kesällä2014 tapahtumat keskittyivät erityisesti kansainyhteisön kisojen ympärille. Talvella voit vuokrata luistimet ja käydä luistinradalla. Joulun aikaan aukio muuttuu vilkkaaksi huvipuistoksi. Lapset käyvät mielellään perinteisissä laitteissa, esimerkiksi maailmanpyörässä tai karusellissa.Glasgow'n keskustassa sijaitseva George Square on kävelyetäisyydellä useimmista nähtävyyksistä, esimerkiksi Lighthousesta ja Gallery of Modern Artista.Julkisen liikenteen bussit pysähtyvät aukion tuntumaan, ja Glasgow Centralin ja Glasgow Queen Streetin rautatieasemat ovat lyhyen kävelymatkan päässä.
George Square: Opastetut kierrokset ja aktiviteetit
Koe George Square
Suositut vierailukohteet
City Chambers (kaupungin virastotalo)
City Chambers (kaupungin virastotalo) on vain yksi kohteen Glasgow nähtävyyksistä, joten mikset tutkisi myös muita näkemisen arvoisia paikkoja lomasi aikana? Käy tutkimassa alueen upeaa elävää musiikkia ja maineikkaita teattereita.
Gallery of Modern Art (galleria)
Vaikuttavassa 1700-luvun rakennuksessa esitellään vaihtuvia näyttelyitä paikallisilta ja kansainvälisiltä taiteilijoilta. Museon kirjasto ja kahvila tarjoavat hengen ja ruumiin ravintoa.
Duke of Wellington Statue
Taidegallerian edessä ylväänä seisova Wellingtonin herttuan patsas on yksi Glasgow’n tunnetuimmista nähtävyyksistä sekä tätä nykyä pilailijoiden suosikkikohde.
Buchanan Street
Kun matkustat kohteeseen Glasgow, voit shoppailla sydämesi kyllyydestä kohteessa Buchanan Street. Tutustu alueen eloisiin baareihin ja upeaan elävään musiikkiin.
Majakka
Tutustu tunnetun glasgow'laisen arkkitehdin, Charles Rennie Mackintoshin, saavutuksiin, ja kerro omat ideasi asiantuntijalle Scotland’s Centre for Design and Architecturessa.
Buchanan Galleries (ostoskeskus)
Kun lomailet kohteessa Glasgow, voit tehdä ostoksia sydämesi kyllyydestä kohteessa Buchanan Galleries (ostoskeskus). Tutustu alueen upeaan elävään musiikkiin tai hakeudu paikallisille kiertoajeluille.
Parhaat hotellitarjoukset
George Square: Tarkista hotellien saatavuus lähistöllä
- Samankaltaisia lomakohteita kuin George Square
- George Square: Kohteet lähellä
- Hotelleja muiden nähtävyyksien lähellä
- Hotellin teema
- Viimeisimmät trendit Expedialla
- OVO Hydro
- Hampden Park
- Scottish Exhibition and Conference Centre
- Glasgow’n yliopisto
- Buchanan Street
- Glasgow Art Gallery and Museum
- Merchant City
- Glasgow Science Centre
- King's Theatre Glasgow
- Ibrox-stadion
- Kasvitieteellinen puutarha
- Sauchiehall Street
- Glasgow Cathedral
- Glasgow Royal Concert Hall
- Buchanan Galleries
- Hotellit lähellä kohdetta OVO Hydro
- Hotellit lähellä kohdetta Hampden Park
- Hotellit lähellä kohdetta Glasgow’n yliopisto
- Hotellit lähellä kohdetta Glasgow Art Gallery and Museum
- Hotellit lähellä kohdetta Merchant City
- Hotellit lähellä kohdetta King's Theatre Glasgow
- Hotellit lähellä kohdetta Glasgow Royal Concert Hall