Hangzhou matkavinkit

Matkaopas

Hangzhou
Hangzhou
Hangzhou
Hangzhou
Hangzhou
Uskomattoman kaunis luonto ja suuri määrä hyvin säilyneitä kulttuurikohteita tekevät alueesta yhden Kiinan suosituimmista turistikohteista.

Hangzhoussa on historiallisia katuja ja kanaaleja, joita ympäröi upea luonto. Hangzhou on Kiinan suosituimpia turistikohteita.

Aikanaan se toimi vuodesta 1127 alkaneen ja mongolien valtaukseen vuonna 1276 päättyneen Eteläisen Song-dynastian pääkaupunkina. Tuohon aikaan kaupungissa eli miljoona ihmistä. Nykyisin väkiluku on paisunut yhdeksään miljoonaan. Matkalla Hangzhoussa huomaat, että laadukasta majoitusta on saatavilla runsaasti eri puolilla kaupunkia. Paikalliset toivottavat ulkomaalaiset lämpimästi tervetulleiksi.

Kaupunkilomalla Hangzhoussa voit tutustua keskustaan kävelemällä pitkin kaupungin parhaiten säilynyttä historiallista katua Qinghefangin tietä. Juttele paikallisten kanssa, katsele perinteisten käsitöiden tekoa ja maistele paikallisherkkuja, kuten paahdettuja saksanpähkinöitä tai lohikäärmeen partaa muistuttavia hattarakaramelleja. Seuraavaksi voit jatkaa China Silk City ‑torille tutkimaan laadukkaita kankaita. Muista kuitenkin tinkiä ennen kuin ostat!

Toinen tärkeä kävelyreitti, jota kannattaa kulkea, seurailee Keisarinkanavaa. Koko matkaa kanavan pituudelta ei kannata lähteä tarpomaan, sillä kanava on yli 1700kilometriä pitkä. Mutta kuljitpa kanavan viertä miten pitkälle tahansa, voit ihailla maailman varhaisinta ja pisintä ihmisen tekemää kanavaa.

Tärkein syy Hangzhoun suosioon turistikohteena on ehdottomasti Länsijärvi. Ihastuttava makean veden allas on Unescon maailmanperintökohde, jota on entisöity ja hoidettu arvonsa mukaisesti. Lomalla Hangzhoussa voit kulkea romanttisella Duan Qiao ‑sillalla, kiivetä Baochu-pagodin juurelle ja ihailla Lingyinin temppelin ylellisiä saleja.

Varaa aikaa Länsijärveä ympäröivissä puistoissa ja puutarhoissa rentoutumiseen. Keväisin järjestetään Taiziwan-puistossa tulppaanifestivaali. Myös Hangzhoun kasvitieteellisessä puutarhassa pääsee kuljeskelemaan puiden ja kukkien keskellä.

Hangzhou Xiaoshanin kansainväliselle lentoasemalle tulee säännöllisesti lentoja Hongkongista ja Pekingistä. Hangzhoussa on käytännöllinen bussi- ja metroverkosto, jonka avulla kaupungissa pääsee liikkumaan. Jos kaipaat pientä ulkoiluretkeä, voit vuokrata veneen tai pyöräillä Länsijärven rantaa myöten. Hangzhoussa on kosteaa kesäkuusta syyskuuhun. Kevät- ja talviaikaan ilmasto on hyvin miellyttävä ja maisemat taianomaisia.

Discover neighborhoods in Hangzhou

Xihu

Xihu

Matkustajat pitävät erityisesti kohteen Xihu järvinäkymistä. Ja Huanglong Sports Centerin asema sekä Huanglong Caven asema takaavat, että sinun on helppoa tutustua alueen nähtävyyksiin, kuten Xihu (järvi).

Xihu
Shangcheng

Shangcheng

Matkustajat pitävät erityisesti kohteen Shangcheng järvinäkymistä. Ja Houchaomen-asema sekä Nanxingqiaon asema takaavat, että sinun on helppoa tutustua alueen nähtävyyksiin, kuten Xihu (järvi).

Shangcheng
Hangzhoun keskusta

Hangzhoun keskusta

Kohteessa Hangzhoun keskusta vieraillessasi kannattaa tutustua alueen nähtävyyksiin, joihin kuuluu Hangzhou China Silk Town (silkkikeskus) ja Wulin (aukio), ja läheiset North Jianguo Roadin asema ja Baoshan Bridgen asema takaavat, että kaupunkiin tutustuminen on vaivatonta.

Hangzhoun keskusta
Xiaoshan

Xiaoshan

Xiaoshan tunnetaan erityisesti ravintoloista, ja läheiset Yaqianin asema ja Kanshanin asema takaavat, että Hangzhou Paradise Park on vain lyhyen matkan päässä.

Xiaoshan
Qianjiang New Town

Qianjiang New Town

Jos aiot viettää aikaa kohteessa Qianjiang New Town, tutustu joihinkin sen nähtävyyksiin, kuten Hangzhoun suuri teatteri tai MIXC Mall. Läheiset Citizen Centerin metroasema ja Chengxing Roadin asema takaavat, että kaupunkiin tutustuminen on vaivatonta.

Qianjiang New Town
Default Image

Xiacheng

Järvinäkymistä tunnettu Xiacheng tarjoaa myös muita nähtävyyksiä, kuten Westlake Culture Plaza (aukio). Ja Dongxinyuanin asema ja Hangyangin asema taas varmistavat, että voit tutustua myös muihin tämän kaupungin alueisiin.

Xiacheng
Midtown Shangri-La, Hangzhou

Midtown Shangri-La, Hangzhou

5 out of 5
6 Changshou Road, Kerry Central Hangzhou Zhejiang
Hinta on 145 € per yö ajalle 8.5. viiva 9.5.
145 €
8.5.–9.5.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä ylellisessä hotellissa kohteessa Hangzhou. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, ilmaisesta pysäköinnistä ja täyden palvelun kylpylästä. Lähellä sijaitsevat ...
8,8/10 Excellent! (233 arvostelua)
Convenient location with direct access to subway, restaurants and shopping.

Arvosteltu 8.4.2026

Midtown Shangri-La, Hangzhou
Grand Hyatt Hangzhou

Grand Hyatt Hangzhou

5 out of 5
28 Hu Bin Road Hangzhou Zhejiang
Hinta on 212 € per yö ajalle 5.5. viiva 6.5.
212 €
5.5.–6.5.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä ylellisessä hotellissa kohteessa Hangzhou. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, ilmaisesta pysäköinnistä ja täyden palvelun kylpylästä. Lähellä sijaitsevat ...
8,6/10 Excellent! (464 arvostelua)
The lake view was very nice ! Staff members were helpful and friendly. The breakfast buffet was one of the best I had ever had!

Arvosteltu 7.4.2026

Grand Hyatt Hangzhou
Sofitel Hangzhou Westlake

Sofitel Hangzhou Westlake

5 out of 5
333 West Lake Avenue Hangzhou Zhejiang
Hinta on 112 € per yö ajalle 8.5. viiva 9.5.
112 €
8.5.–9.5.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä ylellisessä hotellissa kohteessa Hangzhou. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, ilmaisesta pysäköinnistä ja 3 ravintolasta. Asiakkaamme kehuvat majoituspaikan ...
8,4/10 Very Good! (513 arvostelua)
The hotel’s location is fantastic! So close to Westlake and the shopping malls, all within walking distance. Room was clean and the bathroom was nice. Wished the opening hours of the pool was earlier and not 11.30am.

Arvosteltu 23.3.2026

Sofitel Hangzhou Westlake
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.
Oakwood Residence Hangzhou

Oakwood Residence Hangzhou

4.5 out of 5
No 28 Jiaogong Road Hangzhou Zhejiang
Yövy tässä ylellisessä huoneistohotellissa kohteessa Hangzhou. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, ilmaisesta pysäköinnistä ja aamiaisesta (lisämaksusta). Lähellä ...
Oakwood Residence Hangzhou
Marriott Executive Apartments Hangzhou Yuhang

Marriott Executive Apartments Hangzhou Yuhang

4 out of 5
EFC Tower 3, No 89 LianChuang Street Hangzhou Zhejiang
Yövy tässä huoneistohotellissa kohteessa Hangzhou. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, ilmaisesta pysäköinnistä ja aamiaisesta (lisämaksusta). Lähellä sijaitsevat ...
9,6/10 Exceptional! (23 arvostelua)
Great facility, friendly staff

Arvosteltu 8.3.2026

Marriott Executive Apartments Hangzhou Yuhang
Marriott Executive Apartments Hangzhou

Marriott Executive Apartments Hangzhou

5 out of 5
EFC Tower 10, No. 2609 Yuhangtang Road Hangzhou Zhejiang
Yövy tässä ylellisessä huoneistohotellissa kohteessa Hangzhou. Nauti ilmaisesta pysäköinnistä, aamiaisesta (lisämaksusta) ja ympäri vuorokauden auki olevasta ...
9,4/10 Exceptional! (9 arvostelua)
地點很方便,職員很親切有禮貌。但是房間近馬路,有点嘈。我住了5天早餐都是一樣沒有變化。

Arvosteltu 24.3.2026

Marriott Executive Apartments Hangzhou
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Suositut vierailukohteet

Kohteen Hangzhou lähellä sijaitsevat kaupungit