Hof matkavinkit

Matkaopas
Kuvan toimittaja: BAYERN TOURISMUS Marketing GmbH
Tämä viehättävä ”Baijerin huipulla” sijaitseva kaupunki tunnetaan elokuvafestivaalistaan sekä Saksan parhaista makkaroista ja erinomaisesta oluesta.

Hof sijaitsee Baijerin korkeimmalla kohdalla Frankenwaldin ja Fichtelgebirgen vuoriston välillä. Matkoja Hofiin järjestetään ympäri vuoden, mutta kaupungin korkean sijaintipaikan vuoksi siellä saattaa olla kylmä myös kesäiltaisin. Siksi matkalle kannattaakin ottaa villapaita mukaan. Kaupunki tunnetaan erityisesti makkaroistaan, joita paikalliset kutsuvat nimillä ”wiener” ja ”knacker”. Kaupungilla kävellessäsi näet useita makkaranmyyjiin viittaavia Wärschtlamänner-kylttejä. Myyjien tarjoamia herkullisia, messinkikattiloissa keitettyjä makkaroita kannattaa myös maistaa.

Toinen tunnettu perinne kaupungissa on Schlappentag eli juhlapyhä, jota vietetään helluntain jälkeisenä maanantaina. Loma Hofissa ei ole täydellinen, ennen kuin olet maistanut paikallista olutta, jota juovat joka vuosi myös kaupungin kulkueeseen osallistuvat kiväärimiehet ja käsityöläiset. Hofilla on itse asiassa pitkät perinteet oluen panemisessa, ja se onkin ihanteellinen paikka maistella sellaisia saksalaisia klassikko-oluita kuin dunkel tai mefisto.

Jos olet paikalla heinäkuussa etkä ole vielä herkutellut tarpeeksi, muista käydä vuotuisella Hofer Volksfestillä. Festivaali käynnistyy suurella paraatilla, joka kulkee kaupungin läpi. Festivaalin yhteydessä on tivoli ja konserttitalon olutteltta. Liity paikallisten joukkoon nauttimaan baijerilaisesta musiikista.

Hof tunnetaan myös kansainvälisestä elokuvafestivaalistaan, johon osallistuu tunnettuja eurooppalaisia elokuvatuottajia ja eurooppalaisen elokuvateollisuuden huippulahjakkuuksia. Matkusta Hofiin lokakuun viimeisellä viikolla, jos haluat osallistua festivaalille ja nähdä kiinnostavia elokuvia sekä tunnettuja näyttelijöitä.

Muista kuitenkin tutustua myös kaupungin nähtävyyksiin. Hofissa baijerilainen arkkitehtuuri on parhaimmillaan, eikä rakennuksia tuhoutunut juurikaan toisessa maailmansodassa. Theresiensteinin kaupunginpuisto on Saksan vanhin yleinen puisto, ja siellä kävellessäsi voit ihastella kauniita lähimaisemia. Puiston kävelyreittejä pitkin pääset kasvitieteelliseen puutarhaan, jossa esitellään harvinaisia ja eksoottisia kasveja. Kesäinen matka Hofiin kannattaa päättää vaikkapa puiston 1700-luvulta peräisin olevassa jugendtyylisessä ravintolassa, joka on suosittu myös paikallisten keskuudessa.

DORMERO Hotel Hof
DORMERO Hotel Hof
Kreuzsteinstraße 10, Hof
Hinta on 79 € per yö ajalle 29. toukok. viiva 30. toukok.
79 €
per yö
29. toukok.–30. toukok.
Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, täyden palvelun kylpylästä ja aamiaisesta (lisämaksusta).
9,4/10 Exceptional! (138 arvostelua)
Denn
"Viaggiato per lavoro"

Arvosteltu 9.5.2024

DORMERO Hotel Hof
Hotel Central Hof
Hotel Central Hof
4 out of 5
Kulmbacher Str. 4, Hof, BY
Hinta on 170 € per yö ajalle 11. toukok. viiva 12. toukok.
170 €
per yö
11. toukok.–12. toukok.
Yövy tässä 4 tähden kylpylälomalle soveltuvassa hotellissa kohteessa Hof. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, ilmaisesta pysäköinnistä ja täyden palvelun kylpylästä. ...
8,6/10 Excellent! (188 arvostelua)
Recomendo o lugar
"Muito gostoso o hotel e extremamente perfumado. Fui super bem atendida por um senhor que estava na recepção e, mesmo estando cansada - tinha dirigido mais de 900km, ele foi gentil me mostrando o caminho até o quarto. O café da manhã incluso parecia ser delicioso - não comi, pois cedo peguei estrada ..."

Arvosteltu 15.9.2023

Hotel Central Hof
Quality Hotel Hof
Quality Hotel Hof
Ernst-Reuter-Str. 137, Hof, BY
Hinta on 115 € per yö ajalle 11. toukok. viiva 12. toukok.
115 €
per yö
11. toukok.–12. toukok.
Yövy tässä liikematkustukseen soveltuvassa hotellissa kohteessa Hof. Nauti ilmaisesta aamiaisesta, ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä ja ilmaisesta pysäköinnistä. Lähellä ...
8/10 Very Good! (266 arvostelua)
Ok
"Ok hotelli. Kaikki jo hieman vanhaa ja kulunutta. Parasta oli 24h respa kun saavuimme yöllä 02.00."

Arvosteltu 27.5.2018

Quality Hotel Hof
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.
Luxurious apartment in a quiet, rural setting
Luxurious apartment in a quiet, rural setting
Nordhalben
Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, saunasta ja puutarhasta.
9,8/10 Exceptional! (71 arvostelua)
Viel Platz schöne Ausstattung
"Wir haben uns sehr wohl gefühlt. Kommen gerne wieder!"

Arvosteltu 9.10.2023

Luxurious apartment in a quiet, rural setting
Ferienhaus Fichtelraum-tinyhouse - Reduziert auf Maximale Auszeit
Ferienhaus Fichtelraum-tinyhouse - Reduziert auf Maximale Auszeit
Wunsiedel, BY
Yövy tässä loma-asunnossa kohteessa Wunsiedel. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, puutarhasta ja patiosta. Lähellä sijaitsee Fichtelgebirgsin museo ja Greifvogelpark ...
9,8/10 Exceptional! (60 arvostelua)
ein besonderes Erlebnis
"Wir waren erstmals in einem Tinyhouse. Es hat uns sehr gut gefallen und wir hatten als vierköpfige Familie viel Spaß, besonders bei gutem Wetter, die Terrasse, den geräumigen Garten und die Feuerstelle zu nutzen. Familien mit Kindern unter fünf Jahren sollten jedoch vorher bedenken, dass der obere ..."

Arvosteltu 15.4.2024

Ferienhaus Fichtelraum-tinyhouse - Reduziert auf Maximale Auszeit
Eichhorn 46: lle, retkeilijöille ja luonnon ystäville,
Eichhorn 46: lle, retkeilijöille ja luonnon ystäville,
Tanna
Yövy tässä loma-asunnossa kohteessa Tanna. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, puutarhasta ja parvekkeesta. Lähellä sijaitsee Deutsch-Deutsches Museum, joka on ...
8,8/10 Excellent! (24 arvostelua)
Süßer kleiner Bungalow mit viel Platz für den Hund
"Unsere Woche war richtig schön. Für 3 Personen und einen mittleren Hund ist der Bungalow gut geeignet. Die Küche ist klein, aber gut ausgestattet. Wir werden wieder kommen."

Arvosteltu 16.4.2024

Eichhorn 46: lle, retkeilijöille ja luonnon ystäville,
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Suositut vierailukohteet