Hovipuutarha: Opastetut kierrokset ja aktiviteetit

Historiallinen rakennus, jossa on lasikatto ja kaarevat ikkunat, ja sen ympärillä on syksyistä lehtikariketta sekä vihreä penkki.
Puisto, jossa on puita, penkki ja ihminen istumassa maassa.
Puiden reunustama polku, jota pitkin kulkevat pyöräilijät ja jalankulkijat.
Marmoripylväiden ja -portaiden koristama kivinen kammio, jonka sisällä on sarkofagi.
Puiden reunustama puistopolku, jota pitkin ihmiset kävelevät.


Hofgarten on virallisesti Residenzin palatsiin kuuluva hovipuutarha, jonne Münchenin muodikkaat asukkaat tykkäävät paeta hetkeksi kaupungin vilinää.

Maximilian I rakennutti renessanssityyliin suunnitellun Münchenin Hofgartenin eli hovipuutarhan vuonna 1613. Suuri osa puutarhasta tuhoutui toisessa maailmansodassa, mutta puutarha rakennettiin pian sen jälkeen uudelleen alkuperäisen Hofgartenin maisemoinnin periaatteiden mukaisesti.

Yksi puutarhan alkuperäisistä ja tärkeimmistä nähtävyyksistä on vuonna 1615 rakennettu paviljonki, joka on selvinnyt kaikista puutarhaan vuosien saatossa tehdyistä muutoksista. Paviljonki on omistettu roomalaiselle jumalattarelle Dianalle, joka yhdistetään metsiin ja villieläimiin. Paviljongin päällä on pronssinen veistos Tellus Bavarica. Hahmo on kopio alkuperäisestä 1500-luvulla veistetystä Baijerin patsaasta, joka symboloi osavaltion rikkautta naishahmon muodossa.

Puutarhaa reunustavat nykyisin jokaisella laidalla merkittävät rakennukset, kuten Residenzin palatsi ja kupolikattoinen Baijerin valtionkanslia. Puutarhan länsi- ja pohjoispuolella olevien kaarikäytävien seinämaalaukset esittävät historiallisen Wittelsbachin suvun menneisyyden tapahtumia.

Lämpimämpinä kesäkuukausina voit virkistäytyä 1500-luvulla rakennettujen ja nykyisin entisöityjen suihkulähteiden äärellä. Pensasaidat, geometriset kukkapenkit ja korkeat puurivistöt jakavat puutarhan osiin. Puutarhassa on runsaasti penkkejä ja nurmialueita rentoutumista varten. Voit katsella, kuinka lähistöllä sijaitsevan Ludwig-Maximilians-Universität Münchenin yliopiston opiskelijat nauttivat auringonpaisteesta tässä keskellä kaupunkia sijaitsevassa aidatussa puutarhassa.

Sään suosiessa paikalliset asukkaat viihtyvät Café Tambosin puutarhaan ulottuvalla terassilla Aperol Spritziä ja muita kylmiä juomia nauttien. Hofgartenin hiekkateillä järjestetään myös improvisoituja bocce-turnauksia. Kuuntele katusoittajia, joiden klassisen musiikin esityksiä voi kuulla eri puolilla puistoa.

Hofgarten on avoinna ympäri vuoden. Hofgarteniin on kätevintä saapua kaupungin alueelta kävellen. Yleisin sisäänkäynti sijaitsee Odeonsplatzilla, jolla on U-Bahn-asema. Hofgarteniin on myös kävelytieyhteys englantilaisesta puutarhasta.

Suunnittele matka ja näe Hovipuutarha

Hinnat löydetty viimeisten 48 tunnin aikana. Napsauta nähdäksesi päivitetyt hinnat.
B&B Hotel München-Hbf
Hotel Mirabell by Maier Privathotels
Hotel Metropol by Maier Privathotels

Kiertoajelut ja päiväretket

Näytä kaikki 117 aktiviteettia

Ruoka, juoma ja yöelämä

Näytä kaikki 29 aktiviteettia

Yksityiset ja tilauskiertoajelut

Näytä kaikki 28 aktiviteettia

Risteilyt ja veneretket

Näytä kaikki 8 aktiviteettia

Juhlapäiviin ja sesonkeihin liittyvät retket

Näytä kaikki 8 aktiviteettia

Kohteen Hovipuutarha suositut nähtävyydet


Parhaat hotellitarjoukset

KING's HOTEL Center Superior

KING's HOTEL Center Superior

Marsstrasse 15 Munich BY
KING's HOTEL Center Superior
Maritim Hotel München

Maritim Hotel München

Goethestrasse 7 Munich BY
Maritim Hotel München
Platzl Hotel

Platzl Hotel

4.5 out of 5
Sparkassenstraße 10 Munich BY
Platzl Hotel
Munich Inn Design Hotel

Munich Inn Design Hotel

Goethestrasse 15 Munich BY
Munich Inn Design Hotel
Eden Hotel Wolff

Eden Hotel Wolff

Arnulfstr. 4 Munich BY
Eden Hotel Wolff
KING's HOTEL First

KING's HOTEL First

Dachauer Strasse 13 Munich BY
KING's HOTEL First
NH Collection München Bavaria

NH Collection München Bavaria

4.5 out of 5
Arnulfstrasse 2 Munich BY
NH Collection München Bavaria
Hotel Vier Jahreszeiten Kempinski München

Hotel Vier Jahreszeiten Kempinski München

5 out of 5
Maximilianstr. 17 Munich BY
Hotel Vier Jahreszeiten Kempinski München
Cortiina Hotel

Cortiina Hotel

Ledererstr. 8 Munich BY
Cortiina Hotel
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.