Humayunin mausoleumi: Opastetut kierrokset ja aktiviteetit

Humayunin hauta featuring moskeija ja katunäkymät
Humayunin hauta featuring vanha arkkitehtuuri ja muistomerkki
Humayunin hauta featuring puutarha
Humayunin hauta joka esittää lampi ja moskeija
Humayunin hauta featuring perintökohteet, vanha arkkitehtuuri ja muistomerkki


Tämä yhdeksän vuotta hallitsijan kuoleman jälkeen rakennettu 1500-luvun keisarin puutarhamausoleumi on varhainen esimerkki mogulien aikaisesta arkkitehtuurista, jossa käytettiin punaista hiekkakiveä ja marmoria.

New Delhissä sijaitseva Humayunin mausoleumi on ensimmäinen merkittävä esimerkki Intian mogulien aikaisesta arkkitehtuurista. Kohteen rakennustyöt alkoivat, kun 1500-luvulla eläneen keisarin kuolemasta oli kulunut yhdeksän vuotta. Mausoleumin rakennutti hänen leskensä Hamida Banu Begam. Nykyisin mausoleumi on kansainvälisesti suojeltu maailmanperintökohde.Astuttuasi sisään muurien ympäröimälle alueelle näet osan valtavasta neliön muotoisesta puutarhasta, joka on jaettu neljään eri osaan. Kävele pitkin leveitä päällystettyjä kävelyteitä, jotka erottavat puutarhan hyvin hoidetut nurmialueet toisistaan. Polkujen keskellä kulkee kapeita kanaaleita. Kanaalit kuvaavat neljää jokea, joiden sanotaan virtaavan jannatissa (islamin näkemys paratiisista).Valtava kaksikerroksinen rakennus rakennettiin punaisesta hiekkakivestä, ja sen päällä on kaksinkertainen kupolikatto. Kiertele mausoleumia ja ihaile sen julkisivua koristavia marmorireunuksia ja paneeleita.Muurien sisäänsä kätkemällä alueella on lisäksi monien muiden mogulijohtajien hautoja ja myös parturin mausoleumi alueen kaakkoislaidalla. Kuninkaallisen parturin mausoleumi on korotetulla alustalla, ja myös tätä mausoleumia peittää kaksinkertainen kupolikatto.Englanninkieliset oppaat opastavat pienet ja suuret ryhmät alueen nähtävyyksille. Opastetut kierrokset ovat erityisen hyödyllisiä, jos haluat tietoa myös puutarhan muista haudoista, joilla ei ole opasteita.Ulkomaalaisten sisäänpääsymaksu on korkeampi kuin paikallisten, mutta maksu on silti erittäin kohtuullinen.

Humayunin mausoleumi on 15minuutin ajomatkan päässä New Delhin keskustasta. Perille pääset helposti julkisilla liikennevälineillä. Bussimatka kaupungin keskustasta Dargah Hazrat Nizamuddinille kestää noin 20 minuuttia. Dargah Hazrat Nizamuddinilta on noin10 minuutin kävelymatka mausoleumille.

Kiertoajelut ja päiväretket

Näytä kaikki 68 aktiviteettia

Risteilyt ja veneretket

Näytä kaikki 4 aktiviteettia

Kylpylät ja hyvinvointi

Näytä kaikki 3 aktiviteettia

Suositut vierailukohteet


Parhaat hotellitarjoukset

The Lodhi - A member of The Leading Hotels Of The World

The Lodhi - A member of The Leading Hotels Of The World

5 out of 5
Lodhi Road New Delhi Delhi N.C.R
The Lodhi - A member of The Leading Hotels Of The World
Eleven

Eleven

3 out of 5
11, Nizamuddin East New Delhi Delhi N.C.R.
Eleven
The Oberoi, New Delhi

The Oberoi, New Delhi

5 out of 5
Dr. Zakir Hussain Marg New Delhi Delhi
The Oberoi, New Delhi
Haveli Heritage

Haveli Heritage

3 out of 5
Building No-16,Gali No-01,Nagali Rajapur New Delhi Delhi
Haveli Heritage
The Sunrise Vista

The Sunrise Vista

3 out of 5
38 Jangpura Rd Bhogal New Delhi DL
The Sunrise Vista
Roomshala Hotel Bir

Roomshala Hotel Bir

2 out of 5
Hospital Rd. New Delhi DL
Roomshala Hotel Bir
Tom and jerry residency

Tom and jerry residency

3 out of 5
Church Road, UCO Bank,Jangpura New Delhi Delhi
Tom and jerry residency
Bloomrooms @ Link Road

Bloomrooms @ Link Road

3 out of 5
7 Link Road New Delhi Delhi N.C.R
Bloomrooms @ Link Road
Ahuja Residency, Sunder Nagar

Ahuja Residency, Sunder Nagar

3.5 out of 5
3, Sunder Nagar New Delhi Delhi N.C.R
Ahuja Residency, Sunder Nagar
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.