Euroopan murhattujen juutalaisten muistomerkin (lyhyesti Juutalaisuhrien muistomerkin) betonipaasien keskellä kuljeskelu on tunnelmaltaan synkkä mutta lopulta rauhaisa kokemus. Kivipaasikentäksi kutsutussa muistomerkissä on noin 3000 sileää betonipaatta. Kenttä ulottuu kahden hehtaarin alueelle. Se on tärkeä muistutus ihmiskunnan synkimpiin kuuluneista vaiheista, eli juutalaisten järjestelmällisestä murhaamisesta kolmannen valtakunnan aikana 1930- ja 1940-luvuilla. Muistomerkin tunnelma poikkeaa täysin kaupungin melskeestä. Muistomerkki on hiljainen ja tyyni paikka, joka kannustaa vakavaan pohdiskeluun. Erityisen vaikuttava osa muistomerkkiä on sen keskikohta. Täällä kivipaadet ovat niin korkeita, että ne vaimentavat suurimman osan liikenteen melusta. Vaikka kivipaadet saattavatkin näyttää astinkiviltä, niiden päällä kävelemistä ei pidetä sopivana. Kuljeskele käytävillä, joita muodostuu erikorkuisten ja maanpinnan tason mukaan nousevien ja laskevien paasien välille. Kilpailun avulla suunniteltu muistomerkki avattiin vuonna 2005. Paikalla ei ole muistomerkin tarkoitusta selittävää virallista kylttiä. Se oli arkkitehti Peter Eisenmanin tarkoitus. Edustavatko betonipaadet eri kansoja? Ovatko ne hautakiviä? Pohdi hetki symboliikkaa ja tee omat johtopäätöksesi. Juutalaisuhrien muistomerkin alla sijaitsee tietokeskus. Siellä on huone, jonka seinillä on lueteltu kaikkien juutalaisten joukkomurhan aikana murhattujen juutalaisten nimet. Tietokeskus on auki eri päivinä ja eri aikoihin vuoden mittaan. Se on suljettuna joinakin juhlapyhinä. Kivipaasikenttä on avoinna 24 tuntia päivässä. Sisäänpääsymaksua ei peritä, mutta lahjoituksen voi jättää. Tarjolla on opastettuja kierroksia ja äänioppaita pientä maksua vastaan. Brandenburgin portin vieressä sijaitseva muistomerkki sijaitsee lyhyen kävelymatkan päässä Potsdamer Platzilta ja Brandenburger Torin ja Potsdamer Platzin U-Bahn-asemilta.
Juutalaisuhrien muistomerkki: Opastetut kierrokset ja aktiviteetit





Koe Juutalaisuhrien muistomerkki
Suunnittele matka ja näe Juutalaisuhrien muistomerkki
Hinnat löydetty viimeisten 48 tunnin aikana. Napsauta nähdäksesi päivitetyt hinnat.


Myer's Hotel Berlin
Prenzlauer Berg
Hinta oli 1 296 €, hinta on nyt 983 € per henkilö
983 €
per henkilö
8.10.–12.10.
löydetty 1 päivä sitten
Sisältää menopaluulennot
Helsinki (HEL) –> Berliini (BER)
9,2/10 Upea! (539 arvostelua)
Hyvä sijainti, erittäin hyvä ja monipuolinen aamiainen, ihanat vanhanaikaisesti kalustetut huoneet, rauhallinen tunnelma.
Arvosteltu 21.10.2019

The Mandala Berlin, a Member of Design Hotel
Mitte
Säästä lennostasi 100 %
Hinta oli 689 €, hinta on nyt 525 € per henkilö
525 €
per henkilö
8.11.–12.11.
löydetty 1 päivä sitten
Sisältää suorat menopaluulennot
Helsinki (HEL) –> Berliini (BER)
9,6/10 Poikkeuksellinen! (1 002 arvostelua)
Wonderful by all the possible meanings. Specially service and breakfast are superb.
Arvosteltu 29.6.2026
Kiertoajelut ja päiväretket
Näytä kaikki 124 aktiviteettia
City Sightseeing Berlin -hop-on-hop-off-bussikierros + valinnaiset lisäpalv...
Aktiviteetin kesto on 1 päivä
7.6 kautta 10, 402 arvostelua
Ilmainen peruutusoikeus saatavilla








