Kalajoki matkavinkit

Matkaopas

Hiekkainen ranta, jossa aallot ovat lempeitä, kirkas sininen taivas ja kauempana näkyvä pelastustorni.
Tyyni järvi, jonka rannalla on metsää, hiekkaranta ja kirkas, sininen taivas, jolla on satunnaisesti pilviä.
Hiekkainen ranta, jossa aallot ovat lempeitä, kirkas taivas ja kauempana näkyvä punainen rakennelma.
Hiekkainen ranta, jolla on punaisia taloja ja puisesta lankusta rakennettu kävelyreitti, joka johtaa kyltille.
Punainen kirkko, jossa on teräväkärkinen katto ja sen päällä risti. Kirkkoa ympäröi vehreä maisema, ja taustalla näkyy vesistö.
Upeista hiekkadyyneistä ja rantaelämästä tunnettu kaupunki on erinomainen kohde myös retkeilystä, saaristosta ja meriluonnosta kiinnostuneille matkailijoille.

Perämeren rannikolla sijaitseva Kalajoki on tunnettu matkailukunta, jonne lähdetään lomailemaan etenkin Kalajoen hiekkasärkkien ansioista. Kolme ja puoli kilometriä pitkällä ranta-alueella voi rentoutua auringossa tai retkeillä lankkupolkuja pitkin. Samannimisen joen suulla oleva Kalajoki on paljon muutakin kuin rantadyynejä, sillä merelle päin suunnatessa matkailija pääsee tutustumaan muun muassa Rahjan saaristoon ja Kallan ulkokareille. Kaupunkilomaa Kalajoella pääset viettämään esimerkiksi Plassin vanhassa markkinakaupunginosassa.Kalajoki nousi maineeseen matkailupitäjänä jo 1950-luvulla, jolloin hiekkasärkille rakennettiin valtionhotelli. Aiemmin lähinnä paikallisten suosima rantakohde alkoi saavuttaa mainetta, jonka myötä alueelle perustettiin leirintäalue, kylpylä Sani ja monipuolinen vesipuisto JukuPark, jossa pääsee polskimaan monipuolisissa vesiliukumäissä ja altaissa. Voit myös keskittyä luonnon tarjoamiin ilmaisiin kokemuksiin ja lähteä omatoimiselle halvalle matkalle Kalajoen hiekkasärkille. Kalajoen keskustasta seitsemän kilometrin päässä oleville rantadyyneille pääset esimerkiksi autolla kätevästi valtatie 8:aa pitkin.Kalajoen hiekkasärkät ovat erinomainen paikka tutustua pohjoismaalaisittain erikoislaatuiseen dyyniluontoon. Lähde hiekkasärkkien läpi kulkevalle lankkupolulle, joka johtaa Vihaslahden poukamaan. Siellä voit hyvällä tuurilla päästä ihailemaan vesilintuja ja kahlaajia, joita voi tarkkailla poukamassa olevasta lintutornista. Vihaslahdelta voit vielä jatkaa matkaa kävelemällä Kirkolta Kallaan -kulttuuripolkua, jonka varrella kerrotaan Kalajoen alueen historiasta.Liitä lomaasi Kalajoella myös käynti Kalajoen Meriluontokeskuksessa, jossa saat vinkkejä hyvistä retkikohteista ja tutustut Perämeren kiinnostavaan luontoon. Meriluontokeskus on kiinnostava matkakohde koko perheelle, ja etenkin lapset innostuvat mahdollisuudesta päästä sukellusvene Botnialla virtuaaliselle matkalle Perämeren aaltojen alle. Lisäksi saat tietoa Kalajoen ja Perämeren alueen kulttuuriperinnöstä, joka on useimmiten ollut kytköksissä mereen. Meriluontokeskus on auki ympäri vuoden, ja sinne on vapaa pääsy.Matkalla Kalajoella pääset tietenkin tutustumaan meriluontoon aivan omakohtaisesti, sillä hiekkasärkistä lyhyen matkaa etelään on Rahjan ihastuttava saaristo, jonka ainutlaatuista luontoa muokkaa vielä nykyäänkin jatkuva maankohoaminen. Tutustu Rahjan saaristoon esimerkiksi kymmenen kilometrin pituista veneluontopolkua pitkin tai käy vanhoissa kalastajien majapaikoissa. Rahjan Hevoskarilla pääset näkemään myös satoja vuosia vanhan jatulintarhan, joka on kuin pieni kivinen labyrintti. Suuntaa myös kauemmas Perämerellä sijaitseville Kallan ulkokareille, joilla on vanhaa kalastaja-asutusta ja 1800-luvulta peräisin oleva majakka.Suuntaa saaristomatkailun jälkeen takaisin Kalajoen kaupunkiin ja erityisesti Plassiin, joka on vanha kauppakeskittymä Kalajoen suulla. Suurin osa Plassin viehättävistä puutaloista on peräisin 1800-luvulta, mutta vanhimmat rakennukset ovat peräisin 1700-luvun lopulta. Kalajoen Plassissa voit vielä tänäkin päivänä kokea hiukan vanhan ajan markkinatunnelmaa.

Santa's Resort & Spa Hotel Sani

Santa's Resort & Spa Hotel Sani

3 out of 5
Jukupolku 5 Kalajoki
Hinta on 152 € per yö ajalle 26.7. viiva 27.7.
152 €
26.7.–27.7.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä rannalla sijaitsevassa hotellissa kohteessa Kalajoki. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, ilmaisesta pysäköinnistä ja golfkentästä. Lähellä sijaitsevat ...
8,2/10 Erittäin hyvä! (796 arvostelua)
"Huone oli erinomainen, henkilökunta aivan ihania ja ystävällisiä. Kylpylä ihana! Ainut mikä hotellissa valitettavaa oli aamupala ja tilan pieneys aamupalalla ollessa"

Arvosteltu 21.6.2026

Santa's Resort & Spa Hotel Sani
Sandy Kelt, Irish House Apartments

Sandy Kelt, Irish House Apartments

5 out of 5
Kalakuja 7 Kalajoki
Täysin hyvitettäväVaraa nyt, maksa myöhemmin
Hinta on 295 € per yö ajalle 3.7. viiva 4.7.
295 €
3.7.–4.7.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä ylellisessä huoneistohotellissa kohteessa Kalajoki. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, ilmaisesta pysäköinnistä ja täyden palvelun kylpylästä. Lähellä ...
Sandy Kelt, Irish House Apartments
Holiday Club Kalajoki Cottages

Holiday Club Kalajoki Cottages

3.5 out of 5
Matkailutie 150 Kalajoki
Hinta on 281 € per yö ajalle 31.7. viiva 1.8.
281 €
31.7.–1.8.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä loma-asunnossa kohteessa Kalajoki. Nauti ilmaisesta pysäköinnistä, rannasta ja saunasta. Lähellä sijaitsevat Kalajoen Hiekkasärkät ja Vihaspauhan ...
7,8/10 Hyvä! (6 arvostelua)
"Huone oli siisti ja tilava, kaikki tarvittat löytyi."

Arvosteltu 15.2.2026

Holiday Club Kalajoki Cottages
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.
Sandy Kelt, Irish House Apartments

Sandy Kelt, Irish House Apartments

5 out of 5
Kalakuja 7 Kalajoki
Yövy tässä ylellisessä huoneistohotellissa kohteessa Kalajoki. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, ilmaisesta pysäköinnistä ja täyden palvelun kylpylästä. Lähellä ...
Sandy Kelt, Irish House Apartments
Holiday Club Kalajoki Cottages

Holiday Club Kalajoki Cottages

3.5 out of 5
Matkailutie 150 Kalajoki
Yövy tässä loma-asunnossa kohteessa Kalajoki. Nauti ilmaisesta pysäköinnistä, rannasta ja saunasta. Lähellä sijaitsevat Kalajoen Hiekkasärkät ja Vihaspauhan ...
7,8/10 Hyvä! (6 arvostelua)
"Huone oli siisti ja tilava, kaikki tarvittat löytyi."

Arvosteltu 15.2.2026

Holiday Club Kalajoki Cottages
Relaxing Riverside House with Sauna & Fireplace

Relaxing Riverside House with Sauna & Fireplace

Kannus Keski-Pohjanmaa
Yövy tässä loma-asunnossa kohteessa Kannus. Nauti puutarhasta ja pyykinpesutiloista.
Relaxing Riverside House with Sauna & Fireplace
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Kohteen Kalajoki suositut nähtävyydet

Kohteen Kalajoki lähellä sijaitsevat kaupungit