Kokkola matkavinkit

Matkaopas

Kokkola
Kokkola
Kokkola
Ihastu Kokkolan vanhan puutalokaupunginosan taloihin ja tutustu kauppiaiden ja käsityöläisten historiaan. Lähde myös risteilylle Perämeren majakkasaarelle.

Pohjanlahden rannikolla sijaitseva Kokkola on viehättävä matkailukaupunki, jossa on historiallisten nähtävyyksien lisäksi vilkas kulttuurielämä. Mukava kaupunkiloma Kokkolassa syntyy kiertelemällä Neristanin kaupunginosassa, jonka asemakaava ja monet rakennukset ovat peräisin 1600-luvulta. Kokkolan ulkosaaristossa oleva majakkasaari Tankar on yksi kaupungin suosituimpia matkailukohteita, jonne pääsee kesäisin ihanalle saaristoristeilylle.Matka Kokkolaan on kannattaa aloittaa tutustumalla kaupungin kauniiseen puutaloalueeseen, joka tunnetaan Neristanina eli ”alakaupunkina”. Suurin osa Neristanin puutaloista on peräisin 1800-luvulta, mutta joukkoon mahtuu esimerkiksi 1600-luvulta peräisin oleva Pedagogio eli vanha koulurakennus. Käy kiertelemässä yhtenäisenä säilyneellä puutaloalueella, jolla on lukuisia sympaattisia pikkuputiikkeja. Kierrä Neristania omatoimisesti Wanhan Kallen kävelykierroksella ja pysähdy nautiskelemaan sievien kahviloiden ja ravintoloiden herkkuja.Neristanin kahdentoista korttelin alueelle mahtuu myös useita historiallisesti kiinnostavia museokohteita, joista monet sijaitsevat samassa museokorttelissa. K.H. Renlundin museoon kuuluu useita taloja, joissa pääset ihailemaan esinekokoelmia, taidetta ja eri aikakausien tyyliin sisustettuja koteja. Vieraile 1700-luvun tyylin mukaan sisustetussa Lassanderin talossa, käy ihailemassa taidetta Roosin talossa tai tutustu Fredrik ja Anna Draken kotiin, jossa Draken käsityöläisperhe asui neljän sukupolven ajan. Käy myös Englanninpuistossa tutustumassa englantilaiseen barkassiin eli maihinnousuveneeseen, joka vallattiin Halkokarin kahakassa.Paikallinen kulttuuritarjonta on syytä tarkastaa lomalla Kokkolassa, sillä kaupungin musiikkielämä on hyvissä voimissaan. Klassisen musiikin ystävät voivat suunnata kuuntelemaan Keski-Pohjanmaan kamariorkesterin konsertteja tai Kokkolan oopperakesän korkeatasoisia esityksiä. Toisenlaisia musiikkinautintoja on tarjolla Kokkolan Talviharmonikka festivaaleilla tai Lohtajan Kirkkomusiikkijuhlilla. Kokkolan asema Keski-Pohjanmaan maakuntakeskuksena näkyy myös monipuolisessa kulttuuritarjonnassa, joka tarjoaa vierailijalle elämyksiä ympäri vuoden.Tärkeä osa Kokkolaa on Perämeri, jonka repaleisilta rannoilta vietiin aikanaan tervaa ympäri maailmaa. Matkalla Kokkolassa kannattaa suunnata meren äärelle esimerkiksi Öjan kalastajakylään tai Ohtakarin kylään, jossa pääsee ihmettelemään muun muassa kivistä jatulintarhaa. Yksi Kokkolan suosituimpia nähtävyyksiä on Tankarin saari, jonka 1800-luvulta peräisin oleva majakka on käytössä vielä tänäkin päivänä. Kokkolasta noin 15 kilometriä merelle päin sijaitsevalla saarella on lisäksi 1700-luvulta peräisin oleva Tankarin puukirkko, Sjöblomin kalamaja sekä Hylkeenpyyntimuseo, jossa on esillä pyyntivälineistöä.Kokkolaan on helppo saapua junalla niin etelästä kuin pohjoisesta, ja kaupungin omalle lentoasemalle liikennöi päivittäin lentoja Helsingistä. Seudulla vierailtaessa kannattaa käydä myös esimerkiksi läheisessä Pietarsaaressa, jossa pääset nauttimaan Skatan kaupunginosan viehättävästä puutalomiljööstä. Kokkolan-kävijä voi suunnata viettämään myös rantalomaa esimerkiksi Lohtajalle tai Kalajoelle, joilla on Suomen länsirannikolle ominaisia hiekkasärkkiä eli rantadyynejä.

Original Sokos Hotel Kaarle

Original Sokos Hotel Kaarle

3 out of 5
Kauppatori 4 Kokkola
Hinta on 131 € per yö ajalle 11.7. viiva 12.7.
131 €
11.7.–12.7.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä liikematkustukseen soveltuvassa hotellissa kohteessa Kokkola. Nauti ilmaisesta aamiaisesta, ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä ja ilmaisesta pysäköinnistä. ...
10/10 Exceptional! (1 arvostelu)
"Hotelli on hyvällä paikalla. Huonehintaan kuului sauna ja aamupala. Virkistävä kokemus mennä vuorokaudeksi hotelliin. Kaikki toimii huoneet oli siistit henkilökunta oli mukavia. Aamupala oli loistava. Menen toisenkin kerran oli sen verran mukava kokemus"

Arvosteltu 24.5.2026

Original Sokos Hotel Kaarle
Hotel Kokkola

Hotel Kokkola

3 out of 5
Rantakatu 14 Kokkola
Hinta on 123 € per yö ajalle 12.6. viiva 13.6.
123 €
12.6.–13.6.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä hotellissa kohteessa Kokkola. Nauti ilmaisesta aamiaisesta, ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä ja ilmaisesta pysäköinnistä. Lähellä sijaitsevat Luonnontieteellinen ...
8,4/10 Very Good! (621 arvostelua)
"Siisti huone, jossa oli myös crosstrainer. Ihan hyvä aamupala - kaikki tarvittava löytyi. Hyvä pysäköinti, mutta ei latausmahdollisuutta. Lähistöllä oleva Easyparkin latauspaikassa pitää maksaa myös pysäköinnistä = kallis."

Arvosteltu 26.4.2026

Hotel Kokkola
Hotel Seurahuone

Hotel Seurahuone

3 out of 5
Torikatu 24 Kokkola
Hinta on 149 € per yö ajalle 11.6. viiva 12.6.
149 €
11.6.–12.6.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä hotellissa kohteessa Kokkola. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, ilmaisesta pysäköinnistä ja 2 baarista/loungesta. Lähellä sijaitsevat Luonnontieteellinen ...
Hotel Seurahuone
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.
Cozy and quiet studio 10 minutes from the center of Kokkola.

Cozy and quiet studio 10 minutes from the center of Kokkola.

Keski-Pohjanmaa Keski-Pohjanmaa
Yövy tässä huoneistossa kohteessa Kokkola. Nauti saunasta, puutarhasta ja ilmastoinnista. Lähellä sijaitsevat Luonnontieteellinen museo Kieppi ja Neristan, jotka ...
Cozy and quiet studio 10 minutes from the center of Kokkola.
FirstHome GuestHouse

FirstHome GuestHouse

5 out of 5
Pietarinpuistikko 28 Jakobstad
Yövy tässä ylellisessä huoneistohotellissa kohteessa Pietarsaari. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, ilmaisesta pysäköinnistä ja kattoterassista. Lähellä sijaitsevat ...
FirstHome GuestHouse
Sandy Kelt, Irish House Apartments

Sandy Kelt, Irish House Apartments

5 out of 5
Kalakuja 7 Kalajoki
Yövy tässä ylellisessä huoneistohotellissa kohteessa Kalajoki. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, ilmaisesta pysäköinnistä ja täyden palvelun kylpylästä. Lähellä ...
Sandy Kelt, Irish House Apartments
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Suositut vierailukohteet

Kohteen Kokkola lähellä sijaitsevat kaupungit