Kaustinen matkavinkit

Matkaopas

Loma Kaustisella tarjoaa tietysti kansanmusiikkia, mutta voit myös nauttia reippaasta patikoinnista kalliopoluilla ja perehtyä kansantaiteeseen tai hevoskulttuuriin.

Keski-Pohjanmaan lakeuksilla vietetään kerran kesässä ainutlaatuista pelimannielämän juhlaa, mutta viulut, jouhikot, kanteleet ja harmonikat raikaavat Kaustisella ympäri vuoden. Kaustisen konserttipaikoista tunnetuimpia ovat hirsirakenteinen Pelimannitalo ja Kansantaiteenkeskus, jonka Kaustinen-sali on louhittu kallioon. Samassa paikassa toimii myös Suomen kansansoitinmuseo, jonka Perhonjokilaakson musiikkihistoriaa esittelevässä näyttelyssä on yli tuhat soitinta yksinkertaisista pilleistä viime vuosisadan pelimannisoittimiin. Tutustu esimerkiksi hääperinteestä ponnistavaan viulupelimannikulttuuriin tai Perhonjokilaakson omaleimaiseen kantelemusiikkiin. Ja kun korva on kuullut kylliksi, on silmän vuoro ihailla Kansantaiteenkeskuksen arkkitehtuuria ulkoa ja sisältä. Kansantaidekeskuksessa toimii myös elokuvateatteri nimeltä Kino Kansantaiteenkeskus.Vehmaan ja vehreän Perhonjokilaakson luonto on musiikin lisäksi Kaustisen loman avainkokemuksia. Kierrä patikkapolku jylhällä Kaustisen Kalliolla keskellä kylää tai tutustu Perhonjoen koskiin. Entä miltä kuulostaisi onkiretki tai soutelu joella?Paljon muutakin kivaa liikunnallista tekemistä on Kaustisella tarjolla jokaiseen vuodenaikaan. Talvella palvelevat laskettelurinne ja valaistut hiihtoladut, kesällä voit pelata vaikkapa tennistä, jalkapalloa tai harrastaa yleisurheilua. Kesällä löydät mukavat uimarannat Nuolisesta, Kolalta ja Tastulasta.Hevosurheilulla on Kaustisella pitkät perinteet. Yli sata vuotta toimineella Nikulan raviradalla on ravit kuukausittain, eikä kisatunnelmaa voita mikään. Lähistöllä on useita valmennustalleja, joissa asustaa kaikkiaan jopa 200 hevosta.Kansanperinnettä Kaustisella edustaa myös Kansanlääkintäkeskus, jossa kokeilunhaluiset voivat kokeilla jäsenkorjausta tai kuppausta. Jos etsit jotain maltillisempaa mutta mukavaa, kokeile erilaisia yrttikylpyjä, hierontaa tai turvehoitoja. Kansanlääkintäkeskus on erinomainen valinta majapaikaksi, jos mielessä on Kaustisen loma ja haaveilet hyvinvointipalveluista. Mukavan majoituksen lisäksi keskuksessa on viihtyisä ravintola, solarium sekä fysioterapia-, kampaamo- ja kosmetologipalvelut.Myös Pauanne liittyy kansanparannukseen ja on oivallinen retkikohde kirkonkylän eteläpuolella, Puhkionkallion laella – pohjalaiseen tapaan päärakennus on pihapiirin korkeimmalla kohdalla, muut hirsirakennukset on siroteltu ympärille. Kansanparantajien kokouspaikaksi rakennettu Pauanne on toiminut myös konserttipaikkana ja aiemmin myös majoituspaikkana matkailijoille. Pauanne kannattaa nähdä vähintäänkin arkkitehtuurin ansiosta: rakentamisessa on käytetty luonnonkiveä ja puuta, ja kattona on paanukatto. Savusaunarakennus tuhoutui kesän 2010 voimakkaissa syöksyvirtauksissa, mutta pihapiirissä voi kierrellä ihailemassa perinnerakentamista ja komeaa paikkaa.Kaustisen seudun oppaat järjestävät monenlaisia retkiä ja kierroksia Kaustisella. Miltä kuulostaisi esimerkiksi Konstan jalanjäljillä -kävelykierros Kaustisen keskustassa tai illanvietto Pelimannitalossa paikallisia tarinoita ja sävelmiä kuunnellen?Tutustu myös Kaustisen kauniiseen, keltaiseen puukirkkoon, joka on oman kylän poikien, Kuorikosken kirkonrakentajasuvun, käsialaa.Varaa matka Kaustiselle – koettavaa riittää kaikille aisteille!

Hotelli Kaustinen

Hotelli Kaustinen

3 out of 5
Pajalantie 24, Kaustinen
Yövy tässä 3 tähden liikematkustukseen soveltuvassa hotellissa kohteessa Kaustinen. Nauti ilmaisesta aamiaisesta, ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä ja ilmaisesta pysäköinnistä. ...
"Hyvä perus hotelli, jota voi lämpimästi suositella!"

Arvosteltu 15.6.2022

Hotelli Kaustinen
Hotel Seurahuone

Hotel Seurahuone

Torikatu 24, Kokkola
Hinta on 129 € per yö ajalle 4.10. viiva 5.10.
129 €
4.10.–5.10.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä hotellissa kohteessa Kokkola. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, ilmaisesta pysäköinnistä ja 2 baarista/loungesta. Lähellä sijaitsevat Luonnontieteellinen ...
6,4/10 (228 arvostelua)
Kiitos tulen uudestaan
"Loistava mukava vastaanotto. Sain pyytämättä tilavan huoneen."

Arvosteltu 26.2.2025

Hotel Seurahuone
Hotel Kokkola

Hotel Kokkola

Rantakatu 14, Kokkola
Hinta on 123 € per yö ajalle 3.10. viiva 4.10.
123 €
3.10.–4.10.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä hotellissa kohteessa Kokkola. Nauti ilmaisesta aamiaisesta, ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä ja ilmaisesta pysäköinnistä. Lähellä sijaitsevat Luonnontieteellinen ...
8,2/10 Very Good! (576 arvostelua)
"Siisti, perus hotelli"

Arvosteltu 29.6.2025

Hotel Kokkola
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.
By University Center - Kokkolacharm

By University Center - Kokkolacharm

Karleby, Mellersta Österbotten
Yövy tässä huoneistossa kohteessa Kokkola. Lähellä sijaitsevat Luonnontieteellinen museo Kieppi ja Neristan, jotka ovat suosittuja nähtävyyksiä.
By University Center - Kokkolacharm
Cozy and quiet studio 10 minutes from the center of Kokkola.

Cozy and quiet studio 10 minutes from the center of Kokkola.

Keski-Pohjanmaa, Keski-Pohjanmaa
Yövy tässä huoneistossa kohteessa Kokkola. Nauti saunasta, puutarhasta ja ilmastoinnista. Lähellä sijaitsevat Luonnontieteellinen museo Kieppi ja Neristan, jotka ...
Cozy and quiet studio 10 minutes from the center of Kokkola.
Relaxing villa with a view to the Lestijoki river. Has sauna for enjoyment!

Relaxing villa with a view to the Lestijoki river. Has sauna for enjoyment!

Keski-Pohjanmaa, Keski-Pohjanmaa
Yövy tässä huvilassa kohteessa Kannus. Nauti pyykinpesutiloista ja ilmastoinnista.
Relaxing villa with a view to the Lestijoki river. Has sauna for enjoyment!
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Suositut vierailukohteet

Kohteen Kaustinen lähellä sijaitsevat kaupungit