Feskekörka tarkoittaa sanatarkasti käännettynä kalakirkkoa. Nimi tulee hallin huomiota herättävästä muodosta, mutta on myös osoitus siitä, kuinka tärkeää kalastus seudulle on. Göteborgia ympäröivistä ravinteikkaista vesistä pyydetyt herkulliset lohet, tuoreet osterit sekä muut kalat ja ravut ovat esitteillä jääpedeillä. Kaupungin vilkkaimman kalahallin kuhina kaikuu hallin puurakenteisen katon alla tutustuessasi kojujen tarjontaan.
Rosenlundin kanavan suulla sijaitseva norjalaisista puukirkoista vaikutteita saanut Feskekörka on valmistunut vuonna 1874. Sen on suunnitellut arkkitehti Victor von Gegorfelt. Hän halusi luoda suuren hallin ilman pilareita kalahuutokauppoja varten. Aikoinaan varsin futuristisena pidetty rakennus herättää edelleen huomiota. Jyrkät kattorakenteet sekä korkeat kaari-ikkunat luovat kirkkomaisen vaikutelman. Valkoiseksi maalattu puusisustus puolestaan on tunnusomaisen skandinaavinen.
Tämä ei ole mikään tavallinen kalahalli. Ihaile lohia, makrilleja, sillejä ja ahvenia kauniisti aseteltuina taidokkaasti leikattujen väriä tuovien vihannesten kanssa esiteltyinä. Esitteillä ja tarjolla on muun muassa tanssivia katkarapuja, eläviä hummereita, sipulihelmiä, munakoisoista tehtyjä pingviinejä sekä salaatin kanssa tarjoiltavia katkarapucocktaileja. Myös tuoreita ostereita on saatavilla. Pääsiäisen aikaan Feskekörkan kauppiaat osallistuvat ostereiden avaamisen Pohjoismaiden mestaruuskisoihin.
Vaeltele hallin käytävillä ja nautiskele valtavan heti syötävien annosten valikoimasta haluamiasi herkkuja. Osta vaikkapa perinteinen smörgåslängd-leipä itsellesi piknikevääksi. Jos haluat syödä mieluummin hallissa, voit istahtaa johonkin sen monista ravintoloista. Kokit valmistavat mielellään myös ruokalistan ulkopuolisia erikoisannoksia, jos löydät hallista esimerkiksi jonkin tietyn kalan, jota haluat kokeilla.
Feskekörka sijaitsee Rosenlundin kanavan suulla, ja se on suljettu sunnuntaisin ja maanantaisin sekä lauantaisin myöhäisiltapäivällä. Halli suljetaan yöksi, mutta se valaistaan ulkopuolelta, joten saat siitä kauniita kuvia auringon laskettuakin. Kalahalli on lyhyen kävelymatkan päässä mistä tahansa Göteborgin keskustan alueelta.