Pyöreä Manchester Central Library tunnetaan yhtenä kaupungin parhaimmista kulttuurilaitoksista. St. Peter’s Squaren laidalla sijaitseva valtava suojeltu rakennus on peräisin 1930-luvun alusta, mutta sitä pidetään usein vanhempana uusklassisen arkkitehtuurinsa vuoksi.Kirjaston tunnistaa välittömästi sen poikkeuksellisen muodon ja doorilaisten pylväiden ansiosta. Arkkitehti Vincent Harrisin arvellaan saaneen inspiraationsa roomalaisesta arkkitehtuurista. Korkeat huoneet, marmoriset portaikot ja pitkät käytävät luovat kirjastoon miellyttävän tunnelman. Kirjasto on loistava paikka paeta sadetta. Kirjastossa kannattaa kuitenkin vierailla myös aurinkoisena päivänä, sillä se muodostaa rauhallisen keitaan vilkkaan kaupungin keskustassa.Tutustu suurena salina tunnettuun kupolikattoiseen lukusaliin, jossa on säilytetty suuri osa arkkitehdin suunnittelemasta alkuperäisestä sisustuksesta. Kupolikaton reunoilla on kaiverruksia Vanhan testamentin Sananlaskujen kirjasta.Kirjastossa on monia erityisiä kokoelmia kuten Handelin ja Vivaldin nuotteja sekä vaikuttava kokoelma Manchesterin kuuluisimpiin kirjailijoihin kuuluneen Elizabeth Gaskellin töitä. Lisäksi kirjastossa on yli 30 kirjaa, jotka on julkaistu ennen 1500-lukua.Nauti kirjaston sanomalehdistä, kirjoista, musiikista, elokuvista ja internetistä tai vain kirjastoon tutustumisesta kävellen. Erittäin asiantunteva kirjaston henkilökunta voi auttaa sinua, jos etsit jotakin tiettyä teosta. Heidän avullaan voit perehtyä laajaan arkistoon ja suorittaa hakuja sähköisestä katalogista. Kirjastoa on kunnostettu perusteellisesti vuodesta 2011 alkaen, minkä vuoksi rakennus on ollut välillä suljettuna yleisöltä pitkiä ajanjaksoja. Tarkista kirjaston verkkosivustolta ennen vierailuasi, että kirjasto on varmasti auki. Manchester Central Libraryyn pääset helposti matkustamalla bussilla läheiselle St. Peter’s Squarelle. Kirjastoon on vapaa pääsy. Ota huomioon, että kirjastossa on oltava hiljaa, joten se ei ole paras vierailukohde pienten lasten kanssa.
Manchesterin keskuskirjasto: Opastetut kierrokset ja aktiviteetit




Koe Manchesterin keskuskirjasto
Kiertoajelut ja päiväretket
Näytä kaikki 17 aktiviteettia
Snowdonia, Chester ja Pohjois-Wales Manchesterista käsin
Aktiviteetin kesto on 10 tuntia ja 45 minuuttia
9.6 kautta 10, 15 arvostelua
Ilmainen peruutusoikeus saatavilla
Ruoka, juoma ja yöelämä
Näytä kaikki 4 aktiviteettia
Manchester: Alcotraz Immersive Cocktail Experience -lippu.
Aktiviteetin kesto on 1 tunti ja 45 minuuttia
10.0 kautta 10, 16 arvostelua
Ilmainen peruutusoikeus saatavilla
Nähtävyydet
Näytä kaikki 4 aktiviteettia
SEA LIFE Manchester -merimaailma
Aktiviteetin kesto on 2 tuntia
7.8 kautta 10, 13 arvostelua
Ilmainen peruutusoikeus saatavilla
Kohteen Manchesterin keskuskirjasto suositut nähtävyydet
Parhaat hotellitarjoukset
Manchesterin keskuskirjasto: Tarkista hotellien saatavuus lähistöllä

a&o Manchester City Centre
21 Dickinson Street Manchester England

The Alan
18 Princess Street Manchester England

YOTEL Manchester Deansgate
John Dalton House Manchester England

Kimpton Clocktower by IHG
Oxford Street Manchester England

The Edwardian Manchester, A Radisson Collection Hotel
Free Trade Hall Peter Street Manchester England

The Midland - Manchester
16 Peter Street Manchester England

Manchester Portland By Sunday
3-5 Portland Street Manchester England

Wilde Manchester City Centre
3 Dickinson Street Manchester England

Moxy Manchester City Centre
8 ATKINSON STREET Manchester England
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.











