Östersund matkavinkit

Matkaopas
Östersund
Etkö osaa valita urheilun, musiikin, historian ja mahtavien kahviloiden väliltä? Varaa matka Östersundiin ja nauti tästä kaikesta.

Jännittävät kokemukset, nähtävyydet ja tapahtumat odottavat sinua Östersundissa. Kaupungissa sanotaan olevaan väkilukuun suhteutettuna eniten kahviloita, joten tarjolla on lukemattomia paikkoja, joissa voit nauttia perinteisestä ruotsalaisesta fikasta eli jutustelusta kahvin ja leivonnaisten äärellä. Östersundissa järjestetään myös ympäri vuoden lukuisia festivaaleja ja konsertteja, minkä lisäksi urheilun ja kulttuurin ystäville on tarjolla runsaasti nähtävää.

Östersund perustettiin 1700-luvulla, ja nykyisin kaupungissa on 44000asukasta. Väkiluku paisuu kuitenkin paljon suuremmaksi tiettyinä aikoina vuodesta. Östersundilla on monta lempinimeä. Kaupunkia kutsutaan muun muassa usein talvikaupungiksi ja Ruotsin keskipisteeksi. Ensimmäinen lempinimi viittaa kaikkien harrastamiin talviurheilulajeihin, joiden pariin rynnätään heti ensilumen ja säiden kylmenemisen jälkeen, ja toinen – kuten voi olettaa – Östersundin maantieteelliseen sijaintiin.

Viehättävässä Östersundissa huomaat hetkessä paikallisten erityisen mieltymyksen viettää tuntikausia kaupungin monissa kahviloissa. Kaksi suosittua kahvilaa ovat Storgatanilla sijaitseva Törners ja Prästgatanilla sijaitseva Wedemarks Konditori. Nauti kupillinen hyvää kahvia ja herkullinen leivos tai tuore salaatti lounaaksi.

Suuntaa sen jälkeen tutustumaan kaupungin museoihin ja nähtävyyksiin. Jamtli on Jämtlandin maakunnan virallinen museo, jonka kokoelmiin kuuluu yli 2000taideteosta. Östersundin-lomalla voit käydä myös eteläsaamelaisessa kulttuurikeskuksessa Gaaltijessa, jonka monissa näyttelyissä pääset tutustumaan tämän kiehtovan alkuperäiskansan kulttuuriin. Tee päiväretki Frösön eläintarhaan, joka sijaitsee Frösön-nimisellä saarella. Se on maailman pohjoisin eläintarha, joka tarjoaa vierailleen runsaasti jännittäviä kokemuksia. Päänähtävyyksiä ovat tietysti eksoottiset eläimet, kuten leijonat, seeprat ja siperiantiikerit.

Halvalle Östersundin-matkalle lähdetään yleensä kaupungin monien festivaalien ja kulttuuritapahtumien perässä. Östersundissa järjestetään joka talvi ampumahiihdon maailmancupin osakilpailu, kun taas kesällä musiikkifestivaali Storsjöyran muuttaa koko kaupungin yhdeksi suureksi juhla-areenaksi. Autolla Östersundiin saapuvat voivat ajaa E14- ja E45-moottoriteitä (jotka yhdistyvät tällä alueella yhdeksi moottoritieksi) pitkin. Perille pääset mainiosti myös rautateitä pitkin, sillä Östersundiin kulkee monia lyhyen ja keskipitkän matkan junia, minkä lisäksi kaupunkiin pääsee myös yöjunilla kauempana sijaitsevista Ruotsin kaupungeista.

Kulttuurista ja uusista kokemuksista nauttivat löytävät varmasti erityistä nähtävää Östersundista!

Discover neighborhoods in Östersund

Default Image

Odenslund

Odenslund tunnetaan erityisesti ravintoloista, ja voit vierailla läheisissä huippunähtävyyksissä, kuten Ostersund Multi Challenge ja Boda Borg.

Odenslund
Best Western Hotel Gamla Teatern
Best Western Hotel Gamla Teatern
4 out of 5
Thomeegrand 20, Östersund
Hinta on 89 € per yö ajalle 28. huhtik. viiva 29. huhtik.
89 €
per yö
28. huhtik.–29. huhtik.
Yövy tässä 4 tähden kylpylälomalle soveltuvassa hotellissa kohteessa Östersund. Nauti ilmaisesta aamiaisesta, ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä ja 2 ravintolasta. ...
8,6/10 Excellent! (1 003 arvostelua)
"Hotelli todella hieno. Hyvällä paikalla aivan keskustassa."

Arvosteltu 21.8.2018

Best Western Hotel Gamla Teatern
Hotell Östersund
Hotell Östersund
3.5 out of 5
Kyrkgatan 70, Östersund
Täysin hyvitettäväVaraa nyt, maksa myöhemmin
Hinta on 125 € per yö ajalle 21. huhtik. viiva 22. huhtik.
125 €
per yö
21. huhtik.–22. huhtik.
Yövy tässä 3,5 tähden kylpylälomalle soveltuvassa hotellissa kohteessa Östersund. Nauti ilmaisesta aamiaisesta, ilmaisesta pysäköinnistä ja 2 ulkouima-altaasta. ...
8,4/10 Very Good! (1 023 arvostelua)
"Fantastisk service !!"

Arvosteltu 14.4.2024

Hotell Östersund
Clarion Hotel Grand Östersund
Clarion Hotel Grand Östersund
4 out of 5
Prästgatan 16, Östersund
Hinta on 116 € per yö ajalle 1. toukok. viiva 2. toukok.
116 €
per yö
1. toukok.–2. toukok.
Yövy tässä liikematkustukseen soveltuvassa hotellissa kohteessa Östersund. Nauti ilmaisesta aamiaisesta, ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä ja huonepalvelusta. Lähellä ...
9/10 Wonderful! (1 000 arvostelua)
"Friendly staff at check-in"

Arvosteltu 4.6.2021

Clarion Hotel Grand Östersund
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Suositut vierailukohteet

Kohteen Östersund lähellä sijaitsevat kaupungit