Satamassa kohoaa legendaarinen linna, ja paikalta avautuvat idylliset näkymät Välimerelle. Sieltä löytyy myös lukuisia illanviettopaikkoja. Satamassa on mukava oleskella iltapäivisin tarkkailemassa paikallisia kalastajia ja veneitä. Illan myötä elämä siellä vilkastuu, kun illanviettäjät valtaavat baarit ja ravintolat ja elävä musiikki alkaa soida.
Voit käydä illallisella jossakin sataman lukuisista ruokapaikoista. Maista kyproslaisen keittiön antimia, joissa käytetään sekä kreikkalaisia että turkkilaisia aineksia. Kokeile vaikkapa kalmareita tai mustekalamuhennosta. Voit myös nauttia mezedes-illallisen, joka muodostuu erilaisista pikkuannoksista.
Käy baarissa ja siemaile cocktaileja tai väkevämpiä juomia aina aamunkoittoon asti. Täällä on pubeja, DJ-musiikkia soittavia baareja ja klubeja, joista avautuvat upeat näkymät rannalle.
Käy rauhallisella kävelyretkellä kumppanisi tai koko perheen kanssa. Voitte ihailla sataman veneitä ja tuijotella tähtitaivasta. Iltavalaistuksessa Pafoksen linna kylpee kullankeltaisessa valossa. Vedestä heijastuvat linnan valot ovat omiaan luomaan romanttista tunnelmaa.
Linnassa voi vierailla päiväsaikaan pientä maksua vastaan. Siellä kuulet rakennuksen historiasta ja lukuisista hallitsijoista. Rakennusta on vuosien varrella käytetty linnakkeena, vankilana ja suolavarastona.
Satamassa on useita kauppoja, joista voit ostaa matkamuistoja ja virvoitusjuomia. Istahda penkille katselemaan ihmisvilinää ja ohi lipuvia veneitä. Suurin osa sataman leveistä, palmujen reunustamista kaduista on kävelykatuja.
Pafoksen satama lepää legendaarisen linnan vieressä kaupungin lounaispuolella. Lähistöllä on useita uimarantoja. Satamaan pääsee helposti linja-autolla, ja alueella on useita pysäkkejä. Voit tulla paikalle myös taksilla kaupungin keskustasta, joka sijaitsee noin 3,2kilometriä satamasta pohjoiseen.