Pommard matkavinkit

Matkaopas

Pommard
Pommard
Pommard
Pommard
Pommard
Lähes kolmasosaan tästä pienestä kylästä Beaunen laitamilla on istutettu viiniköynnöksiä, mikä kertoo asukkaiden ylpeydestä pinot noir -rypäleeseen.

Hehtaarien suuruiset viinitarhat ovat tehneet pienestä, mutta viinimaailmassa vaikutusvaltaisesta Pommardista kuuluisan. Kaupunki on nimetty Pomonan, roomalaisen maatalouden jumalattaren mukaan. Alueen viininviljely alkoi 1000-luvulla ja sen viinejä ovat suosineet sen jälkeen kaikki Maltan ritareista Napoleoniin. Mitä olisikaan loma Pommardissa ilman vahvan pinot noirin maistelua. Alueella on kiellettyä viljellä valkoisia rypäleitä.

Pommardiin voi tulla tyylikkäästi pyörällä läheisestä Beaunen kaupungista. Aikaa voi viettää kylän pienessä keskustassa, joka on täynnä viinikellareita ja erikoisliikkeitä, kuten suosittu Appellation Chocolat. Vuosisatoja vanhan Pommardin kirkon romaaninen torni erottuu helposti kylän siluetista, ja se toimii kätevänä maamerkkinä kylää etsiville matkailijoille.

Täällä on hauska kuljeskella kylän katuja ja pysähtyä välillä johonkin monista viinitarhoista, kuten vaikka Domaine Billard-Gonnet’ssa kylän alkupäässä tai Domaine Joillot Jean-Lucissa sen loppupäässä.

Pakollinen vierailukohde on Château de Pommard, kylän suurin ja kuuluisin viinitila, joka sijaitsee upeassa 1700-luvun linnassa. Pommardin matka on oiva tilaisuus tutustua viininviljelyyn opastetun kierroksen aikana. Nauti iltapäivästä siemaillen pinot noiria, ennen kuin ostat sitä pullon tai kaksi, jotta saat nauttia herkullisista mauista myös kotona.

Pommard sijaitsee Côte d'Orin etelärajalla, jonne on 15 minuutin matka pyörällä, tunnin matka kävellen ja kymmenen minuutin matka autolla läheisestä Beaunen kaupungista. Matka Pommardiin taittuu 40 minuutissa Dijonista tai muutamassa tunnissa lähimmiltä kansainvälisiltä Lyonin tai Geneven lentokentiltä. Beaunesta on junayhteydet muualle Ranskaan, kuten Pariisiin.

Matkalla kotiin voit nauttia ostamastasi Pommard-viinistä eväsretkellä viiniköynnösten keskellä yhdessä aromaattisen, paikallisen Epoisses-juuston ja vastaleivotun patongin kanssa.

Château de la Commaraine

Château de la Commaraine

24 Grande Rue Pommard
Yövy tässä ylellisessä hotellissa kohteessa Pommard. Nauti ilmaisesta aamiaisesta, ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä ja ilmaisesta valet-pysäköinnistä. Lähellä sijaitsevat ...
Château de la Commaraine
Le Saint-Georges Hotel & Spa

Le Saint-Georges Hotel & Spa

3 out of 5
32 Avenue Jean Jaures Chalon-sur-Saone Saone-et-Loire
Hinta on 121 € per yö ajalle 21.6. viiva 22.6.
121 €
21.6.–22.6.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä kylpylälomalle soveltuvassa hotellissa kohteessa Chalon-sur-Saone. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, täyden palvelun kylpylästä ja aamiaisesta (lisämaksusta). ...
Le Saint-Georges Hotel & Spa
voco Beaune – Cité des Vins by IHG

voco Beaune – Cité des Vins by IHG

4 out of 5
3 rue Moulin Noizé Beaune France
Hinta on 166 € per yö ajalle 22.6. viiva 23.6.
166 €
22.6.–23.6.
sisältää verot ja maksut
Yövy tässä kylpylälomalle soveltuvassa hotellissa kohteessa Beaune. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, ilmaisesta pysäköinnistä ja ulkouima-altaasta. Lähellä ...
9,6/10 Exceptional! (186 arvostelua)
"Lovely place with a great atmosphere. Highly recommended! ✨"

Arvosteltu 8.6.2026

voco Beaune – Cité des Vins by IHG
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.
Appart'City Classic Chalon-Sur-Saone

Appart'City Classic Chalon-Sur-Saone

3 out of 5
ZAC Saint Cosme Chalon-sur-Saone Saone-et-Loire
Yövy tässä huoneistohotellissa kohteessa Chalon-sur-Saone. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, aamiaisesta (lisämaksusta) ja pysäköinnistä (lisämaksusta). Asiakkaamme ...
7,6/10 Good! (551 arvostelua)
"Très pratique pour avoir une chambre avec cuisine en plein centre de Chalon. Et pourtant le quartier est très calme."

Arvosteltu 23.4.2026

Appart'City Classic Chalon-Sur-Saone
La Maison des Courtines

La Maison des Courtines

4 out of 5
40 Rue Eugène Spuller Beaune
Yövy tässä huoneistohotellissa kohteessa Beaune. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, aamiaisesta (lisämaksusta) ja päivittäisestä siivouksesta. Lähellä sijaitsevat ...
9,8/10 Exceptional! (133 arvostelua)
"Lovely"

Arvosteltu 20.5.2026

La Maison des Courtines
Résidence DOMITYS - Les Séquanes

Résidence DOMITYS - Les Séquanes

63 Rue Garibaldi Chalon-sur-Saone Saône-et-Loire
Yövy tässä huoneistohotellissa kohteessa Chalon-sur-Saone. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, ilmaisesta pysäköinnistä ja ympäri vuorokauden auki olevasta vastaanotosta. ...
9,8/10 Exceptional! (27 arvostelua)
"Ruim luxe appartement voor een mini prijsje. Ideaal voor een tussenstop of een weekend in Chalon-sur-Saône"

Arvosteltu 9.6.2026

Résidence DOMITYS - Les Séquanes
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Kohteen Pommard suositut nähtävyydet

Kohteen Pommard lähellä sijaitsevat kaupungit