Krakowskie Przedmieście -kadulla sijaitseva kirkko, jossa on vietetty viikoittaista messua 1600-luvun lopulta asti. Vuosien saatossa kirkko on tuhoutunut lukuisia kertoja, mutta joka kerralla se on pystytetty uudelleen entistäkin kauniimpana. Kauniin julkisivunsa ohella kirkko tunnetaan etenkin kultaisista alttareistaan sekä suuresta pylväästä, joka kätkee sisäänsä säveltäjä Chopinin sydämen.
Ensimmäinen kirkko tähän paikkaan rakennettiin jo 1400-luvulla. Se ei kuitenkaan säilynyt paikallaan kauaa. Hieman parempi onni oli kappelia seuranneella kirkolla, joka pysyi ehjänä aina 1650-luvun ruotsalaismiehitykseen asti. Nykyinen kirkko valmistui edellisen raunioille vuonna 1696. Kirkon julkisivussa kannattaa huomata ainakin kirkon neliskulmaiset tornit, ja niitä koristavat katot. Jälkimmäiset on suunnitellut arkkitehti Józef Fontana ne lisättiin kirkkoon 1700-luvun alkupuolella. Etenkin 1900-luvulla kirkko on kokenut kovia. Pahin tuho tapahtui toisen maailmansodan lopussa, jolloin saksalaisjoukot räjäyttivät kirkon maan tasalle. Sodan jälkeen se rakennettiin kuitenkin uudelleen, ja nykyisin sodan tuhoja on vaikea uskoa todeksi.
Kirkon oven edessä vieraita tervehtii valtava ristiä kantavaa Jeesusta esittävä kivipatsas. Toisen maailmansodan aikana sekin sai tuta natsien kiukun – patsas päätyi nimittäin kyljelleen katuun.
Kirkon sisällä kuuluisin kohde on eittämättä laivan vasemmalla reunalla seisova Frédéric Chopinin nimeä kantava pylväs. Sen sisään on sijoitettu hänen sydämensä. Tai ainakin se, mitä siitä nykyisin on jäljellä. Tarinan mukaan Chopin pyysi kuolinvuoteellaan, että hänen sydämensä toimitettaisiin kuoleman jälkeen hänen kotimaahansa Puolaan. Miehen sisar toteutti pyynnön ja salakuljetti sydämen Varsovaan muu ruumis on haudattu Pariisin Père Lachaisen hautausmaalle.
Kirkkoon on haudattu myös muita puolalaisia merkkihenkilöitä. Lukuisista muistotauluista kannattaa huomioida ainakin Nobel-kirjailija Władysław Reymontin ja runoilija Juliusz Słowackin plakaatit. Puhtaasti uskonnollisessa koristelussa huomion varastavat ennen muuta kirkon barokkityyliset alttaritaulut. Suurin osa niistä on peräisin samassa paikassa 1600-luvulla sijainneesta kirkosta. Edellisten ohella kirkosta löytyy Varsovan suurimpiin lukeutuvat urut.
Pyhän ristin kirkko sijaitsee Krakowskie Przedmieście -kadulla. Lähialueen toinen merkittävä nähtävyys on kirkkoa vastapäätä sijaitseva Kopernikus-muistomerkki. Varsovan keskustan alueelta kirkolle pääsee helpoiten jalan. Kirkko on avoinna joka päivä. Huomaathan, että kirkossa on käyttäydyttävä kunnioittavaan tyyliin.