Ronda matkavinkit

Matkaopas
Puente Nuevo featuring yökuvat, silta ja perintökohteet
Tässä korkean mäen huipulla syvän rotkon reunalla sijaitsevassa andalusialaiskaupungissa on runsaasti arkkitehtonisia aarteita.

Monet Andalusiaa kiertävät tekevät matkoja Rondaan sen historiallisen arkkitehtuurin, härkätaisteluperinteen ja päätähuimaavien näköalojen vuoksi. Kaupungissa oli asutusta jo neoliittisellä kaudella, minkä jälkeen sitä ovat hallinneet keltit, roomalaiset ja maurit. Kukin kulttuuri on jättänyt kaupunkimaisemaan jälkensä. Rondaa ympäröivät Serranía de Rondan piirikunnan jyrkät rinteet, jokilaaksot ja kukkulat.

Aloita matka Rondaan Puente Nuevolta eli 1700-luvulla rakennetulta sillalta, joka yhdistää toisiinsa maurilaistyylisen vanhankaupungin, La Ciudadin, ja kaupungin uudemman osan, El Mercadillon. Sillalta näet kaupungin kattojen yli 120 metriä syvän El Tajon rotkon rosoisille rinteille. Sillalta lähtee myös polkuja, joita pitkin pääset rotkon juurelle tai jokirantaan.

Jos lähdet Puente Nuevolta etelään, päädyt La Ciudadin tunnelmallisille kaduille. Sieltä löydät myös idyllisiä aukioita, kuten kauniiden monumenttien koristaman Plaza Duquesa de Parcentin, jonka laidalla kohoaa Santa Maria la Mayorin kirkko. Jos Rondan historia kiinnostaa, suuntaa Mondragónin palatsiin tai käy tutustumassa Museo Laran erikoisiin kokoelmiin. Näkemisen arvoisia ovat myös muinaisen linnan entinen sisäänkäynti, Puerta de Almocábar, ja hyvin säilynyt arabialainen kylpylä.

Puente Nuevon pohjoispuolella on El Mercadillon pääaukio, Plaza de España. Yhdysvaltalainen kirjailija Ernest Hemingway teki aukion tunnetuksi romaanillaan Kenelle kellot soivat. Muista käydä myös Espanjan tunnetuimpiin lukeutuvalla härkätaisteluareenalla, Plaza de Toros. Härkätaisteluihin liittyvään esineistöön voit tutustua Rondan härkätaistelumuseossa. Erinomaisia näköaloja tarjoavat Mirador de Aldehuela ja Cuencan puutarha.

Jos ostokset kiinnostavat, Carretera Espineliltä, jota paikalliset kutsuvat nimellä La Bola, löytyy antiikkiliikkeitä, putiikkeja, kirjakauppoja ja muotiliikkeitä. Plaza Carmen Abelan ympärillä on baareja ja ravintoloita, joissa voit maistella herkullisia tapas-annoksia ja andalusialaisia viinejä tai katsella flamenco-esityksiä.

Matkusta Rondaan lentämällä Málagan kansainväliselle lentokentälle. Sieltä pääset Rondaan bussilla tai vuokra-autolla. Vaihtoehtoisesti voit saapua tänne junalla Algecirasista. Junamatkan aikana näet jylhiä vuoristomaisemia ja kauniin El Tajon rotkon.

Discover neighborhoods in Ronda

Santa María la Mayorin kirkko joka esittää perintökohteet ja katunäkymät

Rondan vanhakaupunki

4/5(1 arvostelu alueesta)

Rondan vanhakaupunki tunnetaan erityisesti historiallisista kohteista, ja voit vierailla läheisissä huippunähtävyyksissä, kuten Casa del Rey Moro ja Casa Palacio de los Condes de la Conquista..

Rondan vanhakaupunki
Hotel El Tajo & SPA
Hotel El Tajo & SPA
3 out of 5
7, Cruz Verde Street, Ronda, Malaga
Hinta on 80 € per yö ajalle 3. huhtik. viiva 4. huhtik.
80 €
per yö
3. huhtik.–4. huhtik.
Yövy tässä 3 tähden hotellissa kohteessa Ronda. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, kattoterassista ja aamiaisesta. Lähellä sijaitsee Puente Nuevo ja Círculo ...
8,4/10 Very Good! (847 arvostelua)
Location in the centre of the town
"It was a pleasant stay. Room was very clean and the shower was great. Location in the middle of the town with a car parking at the hotel (15€/day). Hotel have a small spa: pool with treatments, steam sauna and different showers."

Arvosteltu 23.3.2024

Hotel El Tajo & SPA
Parador de Ronda
Parador de Ronda
4 out of 5
Plaza de España, s/n, Ronda, Malaga
Hinta on 190 € per yö ajalle 22. huhtik. viiva 23. huhtik.
190 €
per yö
22. huhtik.–23. huhtik.
Yövy tässä 4 tähden historiallisessa hotellissa kohteessa Ronda. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, ulkouima-altaasta ja 2 baarista/loungesta. Asiakkaamme kehuvat ...
9/10 Wonderful! (1 004 arvostelua)
Best location in Ronda
"Hotel was really great! We stayed only for one night, however the location was perfect for us. Hotel has its own parking hall so it was easy to arrive by car. There is also swimming pool which was a big plus during the hot season. Pool is not the biggest but definitely not the smallest either. Breakfast ..."

Arvosteltu 3.8.2023

Parador de Ronda
Catalonia Ronda
Catalonia Ronda
4 out of 5
Avenida Virgen de la Paz, 16, Ronda, Malaga
Täysin hyvitettäväVaraa nyt, maksa myöhemmin
Hinta on 160 € per yö ajalle 2. huhtik. viiva 3. huhtik.
160 €
per yö
2. huhtik.–3. huhtik.
Yövy tässä 4 tähden kylpylälomalle soveltuvassa hotellissa kohteessa Ronda. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, täyden palvelun kylpylästä ja kattoterassista. ...
9,6/10 Exceptional! (817 arvostelua)
Excellent location, don’t use hotel parking
"Hotel is very nice, unfortunately pool area too small for that a big hotel. Beautiful view from restaurant to bull fighting arena. Hotel parking price is ridiculous-50 eur (August)! And it is not even by the hotel. Drive 50 m more and you get it for 20 eur."

Arvosteltu 21.8.2021

Catalonia Ronda
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.
Apartamentos Avanel
Apartamentos Avanel
3.5 out of 5
C. Virgen de los Dolores, 10, Ronda, Málaga
Yövy tässä 3,5 tähden huoneistohotellissa kohteessa Ronda. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, terassista ja puutarhasta. Lähellä sijaitsee Puente Nuevo ja Círculo ...
9,6/10 Exceptional! (4 arvostelua)
"Inmejorable su situación. A mejorar los elementos en la cocina y engrasar las bisagras de las puertas. Trato estupendo"

Arvosteltu 18.2.2024

Apartamentos Avanel
Apartamentos Rondacentro
Apartamentos Rondacentro
3 out of 5
Calle José Aparicio, 1A, Ronda
Yövy tässä 3 tähden huoneistohotellissa kohteessa Ronda. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, paikan päällä olevasta pysäköinnistä ja terassista. Asiakkaamme kehuvat ...
9,6/10 Exceptional! (245 arvostelua)
"The heart of Ronda without the noise. This location and property was oustanding. The staff were amazing. Easy parking. 10 would definitely stay again. I will be bringing more friends to this location. Ronda is my favouite place on the planet to visit!! Love it here."

Arvosteltu 19.3.2024

Apartamentos Rondacentro
Casa-Palacio Santa Pola
Casa-Palacio Santa Pola
5 out of 5
C. Cta. de Santo Domingo 3, Ronda, Málaga
Yövy tässä 5 tähden ylellisessä huoneistossa kohteessa Ronda. Nauti ilmaisesta Wi-Fi-yhteydestä, älytelevisiosta ja digitaalitelevisiosta. Lähellä sijaitsee ...
9,6/10 Exceptional! (11 arvostelua)
Charme, história e localização
"Apartamento charmoso, novo, porem com toques históricos que foram preservados. Super bem localizado, a poucos metros do centro de Ronda. Super recomendado."

Arvosteltu 20.3.2024

Casa-Palacio Santa Pola
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Suositut vierailukohteet

Aktiviteetit

Ronda: Arvostelut

4.3
Huippukohde
5 - Loistava
3
" "5 - Loistava 50%
4 - Hyvä
2
" "4 - Hyvä 33.333333333333336%
3 - OK
1
" "3 - OK 16.666666666666668%
2 - Pettymys
0
" "2 - Pettymys 0%
1 - Hirveä
0
" "1 - Hirveä 0%

5/5 - Loistava

Tarkistettu asiakas
31. jouluk. 2019

Loistava ympäristö kävellen tai pyörällä ulkoiluun

Kohteen Ronda lähellä sijaitsevat kaupungit