Saksilainen puutarha: Opastetut kierrokset ja aktiviteetit

Saksilainen puutarha featuring patsas tai veistos ja lähde
Saksilainen puutarha
Saksilainen puutarha featuring lähde
Saksilainen puutarha johon kuuluu puutarha
Saksilainen puutarha joka esittää lähde


Vietä iltapäivä kuljeskellen Puolan vanhimpiin julkisiin puistoihin kuuluvan historiallisen puutarhan hienoilla puistokaduilla.

Tyylikäs ja hyvin hoidettu Saksilainen puutarha on tarkasti leikattujen nurmialueidensa, vehreiden kukkaistutustensa ja upeiden veistostensa ansiosta yksi Varsovan hienoimmista viheralueista. Aiemmin kuninkaallisten huvittelualueena toiminut kaupungin keskustassa sijaitseva puisto on nykyisin rauhallinen levähdyspaikka, joka on koirien ulkoiluttajien, perheiden ja kävelijöiden suosiossa.

Kuljeskele puistossa ja pohdi sen historiaa. Kuningas August II Väkevä valitsi paikan alun perin kuninkaalliselle puutarhalleen ennen kuin puisto avattiin yleisölle 1700-luvulla. Puutarha oli aikoinaan osa kaupungin saksilaista akselia eli vanhankaupungin laitamilla sijaitsevien puistojen muodostamaa kokonaisuutta.

Liity miellyttävästä muodollisesta puutarhasta nauttivien paikallisten asukkaiden joukkoon. Kävele komeiden kastanjapuiden reunustamia puistokatuja pitkin ja ihaile yksityiskohtaisia barokkiaikaisia veistoksia. Ne esittävät vertauskuvallisia hahmoja, jotka kuvaavat hyveitä, tieteitä ja luonnonvoimia. Puiston keskikoriste on myöhemmin 1800-luvulla rakennettu valtava ja elegantti Marconin suihkulähde. Esittele lapsillesi suihkulähteen lähellä sijaitsevaa valtavaa aurinkokelloa ja anna heidän päästellä höyryjä leikkipuistolaitteissa. Ota mukaan piknikeväät nautittaviksi puistossa tai loikoile muuten vain nurmikolla.

Saksilaista puutarhaa ympäröivä kaupunki ja itse asiassa koko Varsova näyttivät hyvin erilaisilta ennen toisen maailmansodan mukanaan tuomia tuhoja. Vietä hiljainen hetki kaatuneiden sotilaiden kunniaksi tuntemattoman sotilaan haudalla, joka on kaikkien sodassa henkensä menettäneiden puolalaisten muistoksi pystytetty muistomerkki. Puiston reunalta löytyvä muistomerkki sijaitsee myös toisen maailmansodan uhriksi joutuneen aikoinaan upean saksilaisen palatsin ainoiden jäljellä olevien holvikaarten suojissa. Palatsin paikalla sijaitsee keskeinen Piłsudskin aukio, jolle väkijoukot kokoontuvat mielenosoituksiin, marsseille ja tapahtumiin.

Vieraile puutarhassa myös pimeällä, jolloin valonheittimin valaistut kävelypolut ovat täydellinen kohde romanttiselle iltakävelylle. Saksilainen puutarha sijaitsee Varsovan keskustassa lähellä Królewskan raitiovaunupysäkkiä. Käy samalla retkellä lähistöllä sijaitsevissa historiallisissa kohteissa, kuten Varsovan yliopistossa.

Kiertoajelut ja päiväretket

Näytä kaikki 88 aktiviteettia

Yksityiset ja tilauskiertoajelut

Näytä kaikki 27 aktiviteettia

Esitykset ja konsertit

Näytä kaikki 5 aktiviteettia

Seikkailu ja ulkoilu

Näytä kaikki 4 aktiviteettia

Risteilyt ja veneretket

Näytä kaikki 4 aktiviteettia

Suositut vierailukohteet


Parhaat hotellitarjoukset

Warsaw Presidential Hotel

Warsaw Presidential Hotel

5 out of 5
Aleje Jerozolimskie 65-79, Warsaw, Masovia
Warsaw Presidential Hotel
Sofitel Warsaw Victoria

Sofitel Warsaw Victoria

5 out of 5
Krolewska 11, Warsaw, Masovia
Sofitel Warsaw Victoria
Polonia Palace Hotel

Polonia Palace Hotel

4 out of 5
Jerozolimskie Av. 45, Warsaw, Masovia
Polonia Palace Hotel
Novotel Warszawa Centrum

Novotel Warszawa Centrum

4 out of 5
ul. Marszalkowska 94/98, Warsaw, Masovia
Novotel Warszawa Centrum
Hotel Bristol, A Luxury Collection Hotel, Warsaw

Hotel Bristol, A Luxury Collection Hotel, Warsaw

5 out of 5
Krakowskie Przedmiescie 42-44, Warsaw, Masovia
Hotel Bristol, A Luxury Collection Hotel, Warsaw
Holiday Inn Warsaw City Centre by IHG

Holiday Inn Warsaw City Centre by IHG

3 out of 5
Ui Street Twarda 52, Warsaw, Masovia
Holiday Inn Warsaw City Centre by IHG
Royal Tulip Warsaw Centre

Royal Tulip Warsaw Centre

4 out of 5
Grzybowska 49, Warsaw
Royal Tulip Warsaw Centre
The Westin Warsaw

The Westin Warsaw

5 out of 5
Al. Jana Pawla II 21, Warsaw, Masovia
The Westin Warsaw
Metropol Hotel

Metropol Hotel

3 out of 5
Marszalkowska 99a, Warsaw, Masovia
Metropol Hotel
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Matkusta ympäri maailmaa Expedian avulla

Matkusta ympäri maailmaa Expedian avulla