San Jeronimon luostari opastetut kierrokset ja aktiviiteetit

San Jeronimon luostari
Valitse vähintään kaksi tuotetta ja säästä matkastasi:
Kävele sitruspuiden kukintojen tuoksun täyttämillä pylväskäytävillä ja kylve Espanjan hienoimpiin kuuluvan kappelin kultaisessa valossa Granadan San Jerónimon luostarissa.

Tutustu 1500-luvulla hieronymiitteinä tunnetuille katolisen sääntökunnan munkeille rakennetun San Jerónimon luostarin kirkkoon, kappeleihin, pylväskäytäviin ja puutarhoihin. Synkähkön kivirakennuksen keskellä on kauniita sisäpihoja ja korkea pääkappeli, joka on täynnä kultaa, patsaita ja valoa.

Kuningatar Isabellan ja kuningas Ferdinandin vuonna 1492 perustama San Jerónimon luostari oli ensimmäinen Granadaan kristittyjen takaisinvaltauksen jälkeen rakennettu luostari. Napoleonin aikakaudella munkit karkotettiin, ja luostarin tiiliä käytettiin sillan rakennustarvikkeina. Entisöintihanke käynnistettiin 1900-luvulla, jolloin myös munkit asettautuivat taas asumaan luostariin.

Kävele pääsisäänkäynnistä astuttuasi 36:sta puoliympyrän muotoisesta holvikaaresta koostuvaa kaunista ja varjoista pylväskäytävää pitkin pienen sitruuna- ja appelsiinipuupuutarhan ympäri. Kiinnitä huomiota käytävälle muurattuihin satoihin muistokiviin. Niihin on kirjoitettu luostarissa elämänsä viettäneiden munkkien nimiä. Käy pylväskäytävän varrella sijaitsevissa kappeleissa ja huoneissa ja tutkiskele niiden seiniä koristavia lukuisia uskonnollisia taideteoksia.

Luostarin kohokohtiin kuuluu pääkappelin retablo, joka on lähes viisi kerrosta korkea valtava alttaritaulu. Tämä suuri kullattu taideteos on koristeltu ylellisesti Jeesuksen Kristuksen elämänvaiheita esittävillä patsailla ja reliefeillä. Tutkiskele seiniä ja kattoa koristavia lukuisia freskoja, veistoksia ja patsaita. Niiden joukossa on Granadan takaisinvaltauksessa mukana olleen merkittävän espanjalaisen kenraalin El Gran Capitánin hahmo.

Ylellinen sisustus poikkeaa jyrkästi muun luostarin yksinkertaisesta ilmeestä. El Capitánin vaimo, Sesan herttuatar, rahoitti suuren osan rakennuskustannuksista vastikkeeksi siitä, että hän sai käyttää kappelia sukunsa hautaholvina.

San Jerónimon luostari sijaitsee muutaman minuutin kävelyn tai lyhyen bussimatkan päässä kaupungin keskustasta. Autolla saapuvat voivat pysäköidä autonsa lähellä sijaitsevaan Gran Capitán‑pysäköintihalliin. Luostari on avoinna joka päivä, ja sinne on pääsymaksu.

Suunnittele matka ja näe San Jeronimon luostari

The Westin La Quinta Golf Resort and Spa
La Zambra Hotel GL, in the Unbound Collection by Hyatt
 Apartamentos Cortijo del Mar Resort
Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.

Suositut vierailukohteet


Parhaat hotellitarjoukset

Hotel Reina Cristina
Hotel Reina Cristina
3 out of 5
Calle Tablas, 4, Granada, Granada
Hotel Reina Cristina
Hotel Granada Center
Hotel Granada Center
4 out of 5
Avenida Fuente Nueva, s/n, Granada, Granada
Hotel Granada Center
Barceló Carmen Granada Hotel
Barceló Carmen Granada Hotel
4 out of 5
Acera del Darro, 62, Granada, Granada
Barceló Carmen Granada Hotel
Hotel Anacapri
Hotel Anacapri
3 out of 5
Calle de Joaquin Costa, 7, Granada, Granada
Hotel Anacapri
Áurea Catedral by Eurostars Hotel Company
Áurea Catedral by Eurostars Hotel Company
4 out of 5
Calle Carcel Baja 11-13, Granada
Áurea Catedral by Eurostars Hotel Company
 Hotel Macià Granada Five Senses Rooms & Suites
Hotel Macià Granada Five Senses Rooms & Suites
3 out of 5
Calle Gran Via de Colon, 25, Granada, Granada
Hotel Macià Granada Five Senses Rooms & Suites
Gran Hotel Luna de Granada
Gran Hotel Luna de Granada
4 out of 5
Plaza Manuel Cano, 2 (Esquina Arabial), Granada, Granada
Gran Hotel Luna de Granada
Alhambra Palace Hotel
Alhambra Palace Hotel
5 out of 5
Arquitecto Garcia De Paredes 1, Granada, Granada
Alhambra Palace Hotel
Room Mate Leo Hotel
Room Mate Leo Hotel
4 out of 5
Calle Campo Verde 1, Granada, Granada
Room Mate Leo Hotel
Alin löytämämme hinta viimeisten 24 tunnin aikana 1 yölle ja 2 aikuiselle. Hinnat ja saatavuus voivat muuttua. Muita ehtoja saatetaan soveltaa.